Ilmastonmuutos
Ilmaston käsitteellä tarkoitetaan keskimääräistä säätä pitkän ajan, yleensä ainakin 30 vuoden, aikana. Sää siis vaihtelee päivästä ja tunnistakin toiseen, mutta ilmastoa mitataan ja havainnoidaan pitkäkestoisesti. Nykyään ilmasto on myös politiikkaa niin meillä kuin kansainvälisestikin. Syynä on tietysti meneillään oleva maapallon lämpenemisestä johtuva ilmastokriisi, jonka seuraukset voivat olla katastrofaaliset niin ihmisille, muille eläimille kuin kasvikunnallekin. YK:n jäsenvaltiot ovatkin hyväksyneet tavoitteeksi pysäyttää ilmaston lämpenemisen 1,5 asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna.
Ilmasto

Ilmasto
Levä tekee lehmien röyhtäyksistä ilmastoystävällisiä
Ilmasto
Ilmasto
Pohjolan sademetsä jäätyi
Ilmasto

Ilmasto
Vuodesta 2021 tulee viime vuotta viileämpi
Ilmasto

Ilmasto
Tulevaisuuden sää: Lämpö muuttaa suurkaupungit kuolemanloukuiksi
Ilmasto

Ilmasto
ÄÄNESTÄ: Luovutko lihasta, jos se pelastaa lapsesi tulevaisuuden?
Ilmasto

Ilmasto
YK: Katastrofaalinen lämpeneminen uhkaa jo 2024
Ilmasto

Ilmasto
Ilmasto sekoaa kuumuudesta
Ilmasto

Ilmasto
Huippututkija: Ilmastonmuutos voisi pysähtyä jo muutamassa vuodessa
Ilmasto

Ilmasto
Kohti ilmastoneutraalia ilmailua: Hiilidioksidista lentopolttoainetta
Ilmasto

Ilmasto
Kasvihuoneilmiö tekee Maasta asuttavan
Ilmasto

Ilmasto
Tonnikala, hai ja miekkakalat pelastavat ilmaston
Ilmasto

Ilmasto
Yllättävä ilmastohavainto: Puut pudottavat lehtensä aikaisemmin
Ilmasto

Ilmasto
Alpit lämpiävät: 9 jäätikköä 10:stä katoaa
Ilmasto

Ilmasto
Vuoden 2020 ilmastosaldo: 3 toivonpilkahdusta
Ilmasto

Ilmasto
Supervalkoinen maali vähentää jäähdytystarvetta
Ilmasto

Ilmasto
PELKÄSTÄÄN maatalous lämmittää 1,5 astetta
Ilmasto

Ilmasto
Hiljainen ilmastopommi: maaperästä vapautuu miljardeja tonneja hiilidioksidia
Ilmasto

Ilmasto
Ilmastonmuutos pani neandertalilaiset polvilleen
Ilmasto

Ilmasto
Ikirouta sulaa: Seuraukset voivat olla katastrofaalisia
Ilmasto

Ilmasto
Vihreät hiekkarannat imevät hiilidioksidipäästöt
Ilmasto

Ilmasto
Nerokasta kierrätystä: Tutkijat vangitsevat hiilidioksidia timanttikaivoksen lietteeseen
Ilmasto

Ilmasto
Trump vs. Biden: Tässä ovat ehdokkaiden ilmastosuunnitelmat
Ilmasto
Ilmasto
Tutustu tuntemattomiin ilmastosankareihin: 300 tutkijan laivan annettiin jäätyä kiinni Pohjoisen jäämeren jäähän
Ilmasto

Ilmasto
Uusi dokumentti esittelee maailman tilan – ja tarjoaa ratkaisuja
Sivu 4 /
7