Kun kesäillanvietossa terassilla grillaillessa tulee puheeksi ilmastonmuutos, moni naurahtaa ja sanoo, että nousevien lämpötilojen myötä seurauksena on korkeintaan lisää mukavan lämpimiä iltoja.
Mutta todellisuudessa tilanteessa ei ole mitään nauramista, sanoo kansainvälinen tutkijaryhmä, joka on vastikään julkaissutt uuden raportin ilmastonmuutoksen mahdollisista seurauksista.
Raportissa luetaan ihmiskunnalle madonluvut, sillä ilmastonmuutoksen katastrofaalisiin seurauksiin ei ole tutkijoiden mukaan varauduttu riittävästi.
Tutkijaryhmä korostaa, miten tärkeää olisi varautua myös ilmastoharmageddoniksi nimettyyn mahdollisuuteen – eli siihen, että ilmastonmuutos koituu ihmiskunnan tuhoksi.
Tutkijoiden mukaan vaarana on, että nyt keskitytään liikaa jo asetettuihin ilmastotavoitteisiin eikä huomata sitä, että niiden saavuttaminenkaan ei välttämättä riitä ihmiskunnan tuhon välttämiseen.
Kaikkein synkimmissä skenaarioissa ihmiskuntaa ei nimittäin tulevaisuudessa ole.
Nälänhätää ja sään ääri-ilmiöitä
Ryhmän Britanniasta, Kiinasta, Yhdysvalloista, Alankomaista, Saksasta ja Australiasta tulevien tutkjoiden mukaan tulevaisuudenkuvaa dominoi muutama selkeä seikka.
”Ilmastoharmageddonissa seurauksiin kuuluvat ainakin nälänhädät ja aliravitsemus, äärisäät, konfliktit ja kulkutaudit. Näiden vaikutusta pahentavat muut riskit, kuten lisääntynyt kuolleisuus, joka johtuu ilmansaasteista ja merenpintojen noususta”, tutkijat kirjoittavat raportissaan.