Jos luulet, että koko maailman panostus ja aimo annos hyvää poliittista tahtoa ei voi muuttaa ilmaston tilaa, sinun kannattaa lukea tämä.
Tuore tutkimus viittaa nimittäin siihen, että vuonna 1989 voimaan astuneen Montrealin pöytäkirjan ansiosta otsoniaukko Etelämantereen yllä ei enää laajene – päinvastoin se on hyvää vauhtia kutistumassa.
Nyt kun Antarktiksen yllä oleva otsonikerros palautuu näin nopeasti ennalleen, myös monet huolestuttavat muutokset eteläisen pallonpuoliskon ilmakehässä hidastuvat tai pysähtyvät.
Tämä huomataan selvästi esimerkiksi Australiassa. Jos otsoniaukko Etelämantereen yllä olisi vielä laajentunut, Etelä-Australiaa olisivat suihkuvirtausten muutosten vuoksi koetelleet vielä nykyistä ankarammat kuivuuskaudet. Nyt kuitenkin kehitys on päinvastainen. Sateet ovat palanneet.
Melbournen yliopiston orgaanisen kemian professori Ian Rae selittää asiaa näin Science Alert -tiedejulkaisussa:
Kylmien rintamien laajuudet ovat jatkuvasti kaventuneet etelänapaa kohti mentäessä, ja siksi Etelä-Australiassa sateet ovat vähentyneet viimeisten noin 30 vuoden aikana. Jos tämä kehitys kääntyy toiseen suuntaan – se on hyvä uutinen.
Vuonna 2018 Maailman ilmatieteen järjestö ilmoitti, että stratosfäärin otsonikerros on vuodesta 2000 alkaen parantunut peräti 1–3 prosenttia vuosikymmentä kohden.
Samana vuonna, 2018, kertoivat Nasa ja Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA, että kehitys Etelämantereen yläpuolisessa otsonikerroksessa kulki suotuisaan suuntaan.
Maapallon otsonikerroksesta 90 prosenttia on stratosfäärissä 15–50 kilometrin korkeudessa Maan pinnasta. Juuri tässä korkeudessa Nasa ja NOAA havaitsivat viime vuonna otsoniaukon Etelämantereen yllä olevan pienimmillään sitten vuoden 1982.
Samppanja saa vielä odottaa
Ennen kuin poksautetaan samppanjapullon korkki auki ja aletaan hihkua: "Me teimme sen", on kuitenkin pidettävä mielessä muutamia tosiasioita.
Kiinassa ilmakehään päästetään luvatta tonneittain otsonikerrosta tuhoavia CFC-kaasuja.
Tutkijat sanovat mieluiten hieman varovasti "toistaiseksi" kuvatessaan otsonikerroksen positiivista kehitystä. Tiedetään, että kehitys voi myös äkillisesti kääntyä toiseen suuntaan. Se on nimittäin nähty ennenkin.
Lisäksi näyttää siltä, että tällä hetkellä vielä pienehkö otsoniaukko pohjoisnavan yllä on alkanut laajeta. Sekä pohjois- että etelänavan seudut kärsivät talven aikana otsonikadosta, etenkin Etelämantereen yläpuolinen alue.
Talven 2019–2020 aikana stratosfäärin lämpötilat olivat normaalia alhaisempia ja pohjoisnavan ympäristön tuulijärjestelmä, niin sanottu napapyörre, rajasi sisälleen erityisen paljon kylmää ilmaa. Tämä taas sai otsoniaukon kasvamaan.
Huoleen ei kuitenkaan ole suurta aihetta, huomauttaa Euroopan avaruusjärjestö, sillä otsonikerroksen uudelleen kutistuminen alkaa näkyä jo huhtikuussa.
Miten otsonikerros muodostuu?
Otsonia muodostuu ja sitä hajoaa luonnostaan Auringon ultraviolettisäteiden vaikutuksesta.
Otsoninmuodostusta tapahtuu ilmakehässä siellä, missä Auringon uv-säteet hajottavat happimolekyylejä (O2) happiatomeiksi (O), jotka sen jälkeen reagoivat keskenään ja muodostavat otsonia (O3).
Ilmakehän kemiallinen prosessi, missä otsonia muodostuu ja hajoaa, oli aiemmin tasapainossa, mutta ihmisen ilmakehään päästämät otsonia hajottavat kaasut ovat suistaneet prosessin tasapainosta.
Otsonikerros on erittäin tärkeä Maan oloille. Otsonikerros imee itseensä Auringon lyhytaaltoista ultraviolettisäteilyä ja suojaa meitä siten Auringon vaarallisilta säteiltä.