Shutterstock & Lotte Fredslund
maapallo joulupallo

Miten paljon joulu kuormittaa ilmastoa?

Joulunviettoon liittyy usein matkustamista, herkuttelua ja lahjakasa kuusen juurella, Miten paljon jouluperinteemme kiihdyttävät ilmastonmuutosta?

Joulu on monelle ilon aikaa keskellä talven pimeyttä, mutta länsimaissa joulu on myös vuoden suurin kulutusjuhla, jonka päästökuorma on raskas.

Tiettävästi yksikään tutkija ei ole laskenut joulunvietosta johtuvien ylimääräisten hiilidioksidipäästöjen kokonaismäärää maailmassa, mutta jonkinlaista osviittaa saadaan eri maiden kansallisista laskelmista.

Niiden perusteella joulunvieton suurimmat ilmastosynnit ovat juhlaruoka, matkustaminen ja ennen kaikkea lahjaksi annettavien tavaroiden valmistus ja kuljetus.

Joulu on hiilidioksidipäästöjen juhlaa

Joulunvietto on iso taakka ilmastolle. Suurimmat päästöt aiheutuvat juhlaruoasta, matkustamisesta ja materiaalisista lahjoista.

jouluruoka
© Shutterstock & Lotte Fredslund

1. Jouluateria näkyy päästöissä

Yleensä jouluun kuuluvat tavallista runsaammat ateriat. Tanskassa on laskettu, että jouluateria tuottaa 32 kilon hiilidioksidipäästöt henkeä kohti. Suomen luku lienee samaa luokkaa.

iloinen perhe
© Shutterstock & Lotte Fredslund

2. Joulukyläilyssä palaa bensaa

Brittilaskelman mukaan perhejoulu tuottaa 195 kilometriä ylimääräistä matkustamista henkeä kohti. Jos matka tehdään bensa-autolla, hiilidioksidipäästöjä syntyy 96 kiloa henkeä kohti.

joululahjoja kuusen alla
© Shutterstock & Lotte Fredslund

3. Lahjat ovat suurin päästösynti

Suurimmat päästöt syntyvät lahjoista. Britanniassa 20 prosenttia koko vuoden vaate-, lelu-, kirja- ja kosmetiikkaostoksista on joululahjoja. Niiden hiilijalanjälki on 320 kiloa henkeä kohti.

Britanniassa on laskettu, että ihmiset syövät joulunpyhinä jopa 80 prosenttia enemmän kuin yhtä pitkänä ajanjaksona muuhun aikaan vuodesta.

Joulun ylensyönti näkyy myös selvänä nousuna hiilidioksidipäästöissä.

Vuonna 2011 Manchesterin yliopiston tutkijat laskivat, että joulunajan ylimääräisen syömisen aiheuttamat kasvihuonekaasupäästöt vastasivat ajoa bensa-autolla 6 000 kertaa maapallon ympäri.

Iso osa jouluruoasta päätyy roskiin

Kaiken lisäksi huomattava osa jouluateriaksi ostetusta ruoasta jää syömättä. Tanskassa on laskettu, että joulukuussa syntyy henkeä kohti 26 euron edestä enemmän ruokahävikkiä kuin muina kuukausina.

Joulu siis pahentaa entisestään yhtä suurimmista ilmastopäästöjen aiheuttajista. Hävikkiruoan on laskettu aiheuttavan lähes kuusi prosenttia ihmiskunnan kaikista kasvihuonekaasupäästöistä.

15 prosenttia lahjoista ei-toivottuja

Joulun kaikkein suurin hiilijalanjälki syntyy kuitenkin lahjoista. Teollisuusmaiden järjestö OECD julkaisi vuonna 2019 tutkimuksen, jonka mukaan eurooppalaiset ostavat joululahjoja keskimäärin noin 470 eurolla henkeä kohti.

Maailman talousfoorumi puolestaan on laskenut, että 15 prosenttia joululahjoista on sellaisia, joita saaja ei ole halunnut, ja kymmenen prosenttia meistä ei muista, mitä saimme lahjaksi viime jouluna.