Kaupungit mullistuvat. Vuonna 2050 asunnosta avautuvaa näköalaa hallitsevat toki rakennukset, mutta niiden välissä näkyy kosteikkoja ja järviä. Nykyään kaupunkilaisia häiritsevää liikennemelua ei kuulu, ja lähiöiden paikalla kasvavat metsät.
Joku saattaa itkeä tirauttaa ajatellessaan, ettei vanhasta kotikaupungista jää jäljelle mitään. Taajamien on kuitenkin muututtava.
Suuren osan kaupunkiväestöstä on valmistauduttava nopeaan, parissa vuosikymmenessä tapahtuvaan muutokseen.
6,7 miljardia ihmistä asuu kaupungeissa vuonna 2050 YK:n mukaan. World Urbanization Prospects: The 2018 Revision
Kahdeksasta miljardista ihmisestä 55 prosenttia on kaupunkilaisia. YK ennustaa, että osuus kasvaa vuoteen 2050 mennessä 68 prosenttiin. Silloin kaupunkilaisia on 2,5 miljardia enemmän kuin nyt.
Kehitys tuo mukanaan ongelmia, sillä kaupungeissa on entistä vaikeampi asua, kun ilmastonmuutos voimistaa sään ääri-ilmiöitä, kuten helteitä ja rankkasateita, ja nostaa merenpintaa.
Haasteet ovat kuitenkin myös mahdollisuuksia. Tiheästi asutut suurkaupunkialueet tuovat monille ensimmäisenä mieleen ympäristön pilaantumisen, mutta kaupungistumisen ei tarvitse tapahtua luonnon kustannuksella. Kaupunkien kehittäjille tarjoutuu itse asiassa tilaisuus korjata menneisyyden virheitä ja parantaa planeetan tilaa.
Taistelua kuumuutta vastaan
Maapallon keskilämpötila nousee, ja vuodelta 2022 olevan YK:n raportin mukaan lämpenemisestä kärsivät etenkin suurkaupungit.
Raportissa käsitellään lämpösaarekkeita. Niillä tarkoitetaan kaupunkialueita, jotka lämpenevät ympäröivää maaseutua enemmän. Ilmiö voi merkitä jopa kahta astetta niiden neljän viiden asteen päälle, joiden verran maapallon keskilämpötila uhkaa nousta maailmanlaajuisen ilmastonmuutoksen seurauksena vuoteen 2100 mennessä.
Lämpösaarekkeen syntyyn vaikuttavia tekijöitä on esimerkiksi asfalttiin varastoituva auringonsäteilyn energia. Lisäksi tiiviisti rakennetussa ympäristössä ilma usein seisoo ja viilenee hitaasti.
397 miljoonaa – näin paljon kasvoi kaupunkilaisten määrä vuosina 2015–2020.
Ilmastonmuutos suurentaa monien kaupunkien sademääriä. Korkeat rakennukset aiheuttavat häiriöitä siinä ilmakehän osassa, jossa syntyy voimakkaita sadekuuroja. Kulkuteiden ja aukioiden päällystäminen betonilaatoilla, kivillä ja asfaltilla estää vettä imeytymästä maahan.
Sateet vaativat viemäröintiä, mutta kaupunkien hule- ja likavesijärjestelmät ovat monesti alimitoitettuja. Siksi niissä esiintyy tuhoisia taajamatulvia.
Kuumenemista ja tulvimista voidaan kuitenkin ehkäistä helposti viheralueilla.
Eroon asfalttiviidakosta
Kaupunkisuunnittelun uusia suuntauksia ovat kosteikkojen ja järvien luominen keskustaan ja lähiöiden hävittäminen. Urbaani ympäristö on murroksessa.
Kiinassa vuonna 2021 tehdyn tutkimuksen mukaan Wuhanin puistot olivat miljoonakaupungin muita osia viileämpiä. Paikoitellen lämpötilaero oli yli seitsemän astetta.
Oikein sijoitetuilla viheralueilla on siis mahdollista viilentää kaupunkeja. Niistä on myös apua hulevesiongelman ratkaisemisessa. Tulvariski pienenee, kun maa imee sadevettä.
Sadevesi voi itse asiassa tehostaa puistojen viilentävää vaikutusta. Wuhanilaistutkimuksessa todettiin, että lammet ja järvet laskevat lisää lämpötilaa.
Viheralueilla viilentämisen periaatetta voidaan soveltaa myös kaupunkia pienemmässä mittakaavassa. Kasvattamalla rakennusten ulkoseinillä kasveja on mahdollista jäähdyttää sisätiloja jopa neljän asteen verran.
Lisäksi viheralueet puhdistavat ilmaa esimerkiksi poistamalla liikenteestä peräisin olevia typpiyhdisteitä.
Milanoon rakennetuissa Bosco Verticale -nimisissä kerrostaloissa kasvaa 800 puuta ja 16 000 muuta kasvia.
Kaikki kävelymatkan päässä
Liikenteen saasteet vähenevät tulevaisuudessa, jos uusia kaupunkisuunnittelun virtauksia toteutetaan käytännössä. Monet tutkijat kannattavat fossiilisista polttoaineista, kuten bensiinistä ja dieselistä, luopumista.
Tavoitteena ei ole ainoastaan taajamien ilmanlaadun parantaminen, vaan pyrkimyksenä on myös pienentää kasvihuonekaasupäästöjä, jotka ovat avainasemassa ihmisen toiminnasta johtuvassa ilmastonmuutoksessa.
Keskustassa asuvat aiheuttavat vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin lähiöissä asuvat.
Liikenteen päästöt riippuvat paljolti kuljetustarpeista. Kaupungit tulisi suunnitella niin, että esimerkiksi ostoksilla, töissä, lääkärissä, koulussa ja elokuvissa voi käydä ilman autoa. Kaiken pitäisi olla alle 15 minuutin kävelymatkan päässä.
Lähiöiden vähentämisen puolesta puhuu se, että etäisyys kantakaupunkiin lisää kuljetustarpeita ja usein pientalovaltaisilla asuinalueilla liikutaan yleensä omalla autolla.
Kaupunkitilan tiivistämisellä tavoitellaan sitä, että matkustetaan vähemmän ja tehdään lyhyempiä matkoja. Kun väljästi rakennettujen esikaupunkialueiden sijasta keskustaa ympäröivät metsävyöhykkeet, puut ja muut kasvit sitovat ilmakehästä hiilidioksidia.
Sähköautot energiavarastoina
Kaupunkiliikenteessä panostetaan vihreään sähköön. Siirtymäkausi on jo alkanut, ja esimerkiksi Norjassa 64,5 prosenttia vuonna 2021 rekisteröidyistä uusista henkilöautoista toimi sähköllä.
Sen lisäksi, että sähköautot tuottavat elinkaarensa aikana vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin polttomoottoriautot, ne palvelevat tulevaisuudessa kaupunkien energiavarastoina. Akustoihin varastoidaan käyttämättä jäävää aurinko-ja tuulivoimaa, ja niistä voidaan tarvittaessa siirtää sähköä jakeluverkkoon.
Uusiutuvat energialähteet ovat nykyään ongelmallisia siksi, että sähköntuotanto vaihtelee vuoden- ja vuorokaudenajan ja sääolosuhteiden mukaan.
Tuuli- ja aurinkovoimaloiden ylijäämäsähköä pitäisi siis voida panna talteen käytettäväksi myöhemmin. Fossiilisista polttoaineista on mahdollista luopua kokonaan vasta sitten, kun vihreää energiaa voidaan ottaa tarpeen tullen varastosta.
Mitä lähempänä kuluttajia sähkö tuotetaan, sitä parempi.
Kaupunkien ei toivota kuitenkaan muuttuvan vain vihreän energian varastoiksi. Niiden odotetaan myös tuottavan sitä.
Parhaidenkin suurjännitelinjojen energiahäviö on vähintään 0,5 prosenttia jokaista 100 johtokilometriä kohti. Niinpä mitä lähempänä kuluttajia sähkö tuotetaan, sitä parempi.
Jo nykyään suunnitellaan asuin- ja toimistorakennuksia, jotka voivat tuottaa ainakin osan käyttösähköstä. Kyse voi olla esimerkiksi katolla pyörivistä tuulivoimaloista tai katteena tai verhouksena käytettävistä aurinkopaneeleista.
Talot tuottavat sähköä ja ruokaa
Asuinrakennuksia halutaan kehittää omavaraisemmiksi energian osalta. Ne voivat myös tuottaa ruokaa kaupunkilaisille. Tavoitteena on suuri asukastiheys, jotta kaupunkitilaa käytetään mahdollisimman tehokkaasti.
Pinnat voimaloina
Katolle sopiva kahdeksan metriä pitkä, hiljainen tuulivoimala voi tuottaa 2 500 kilowattituntia vuodessa ja tyydyttää siten yhden kotitalouden sähköntarpeen. Aurinkopaneeliverhous tuottaa puolet rakennuksessa käytettävästä sähköstä.
Perheillä on yhteistiloja
Rakentaminen aiheuttaa paljon hiilidioksidipäästöjä. Uusien rakennusten tarvetta voidaan vähentää pienemmällä asumisväljyydellä. Se ei tarkoita ahtaasti asumista, kun asukkailla on käytössään paljon yhteisiä tiloja.
Syötävää omasta takaa
Maatalous vaatii paljon vettä ja viljely- ja laidunmaata. Kaupungeissa on mahdollista tuottaa elintarvikkeita akvaponisella viljelyllä, jossa kasvin- ja kalantuotanto yhdistyvät. Kalat lannoittavat, vedentarve pienenee 80 prosenttia ja maatalousmaata vapautuu metsitettäväksi.
Kaupunkien pitäisi olla omavaraisempia myös elintarvikkeiden osalta. Kun ravintoa kasvatetaan kaupungeissa, tarvitaan vähemmän viljely- ja laidunmaata ja sitä voidaan metsittää tai palauttaa muuten luonnontilaan.
Lähiruoan ansiosta myös kuljetusketjut lyhenevät. Kaupunkilaiset hyötyvät siitä ainakin tuoreempina kasviksina.
Salaattia kellarista
Vuodelta 2020 oleva yhdysvaltalainen tutkimus valottaa kasvisten kuljettamisen ilmastovaikutuksia.
Vaikka päästömäärä riippuu kuljetusvälineestä (lentokone, laiva, juna tai auto), matkan pituus ratkaisee. Kun Kaliforniasta kuljetetaan kilo appelsiineja New Yorkiin, hiilidioksidia pääsee ilmaan 0,3 kiloa. Kun kilon appelsiinipussi on peräisin Meksikosta, ilmastoa kuormittaa 0,7 kiloa hiilidioksidia.
Suurin hyöty saavutetaan tuore-elintarvikkeiden kohdalla. Esimerkiksi salaattia voidaan viljellä kaupungissa vaikkapa entisiin parkkihalleihin perustettavissa puutarhoissa, joita valaistaan ledilampuilla.
Akvaponinen viljely on kaupunkeihin sopiva ruoantuotantojärjestelmä, jossa kasvin- ja kalanviljely yhdistyvät. Kalat tuottavat kasveille lannoitetta.
Kun salaattia kaupungissa viljeltäessä käytetään uusiutuvaa energiaa ja pidetään huolta tehokkaasta kierrätyksestä, päästään vuonna 2018 tehdyn tutkimuksen mukaan 0,16 kilon hiilidioksidipäästöihin salaattikiloa kohti. Vanhaan tapaan maalla viljellyn salaatin vastaava luku on 0,54. Kuljetuksen osuus hiilidioksidipäästöistä on 0,36 kiloa.
Kaupunkiviljely vaatii 80–90 prosenttia vähemmän vettä ja 95 prosenttia vähemmän tilaa .
Helsinki sopii esikuvaksi
Keinot, joilla kaupungit voidaan muuttaa ilmastoneutraaleiksi, ovat paljolti jo olemassa. Koko valikoima ei ole kuitenkaan käytössä vielä missään.
Jotkin kaupungit ovat jo alkaneet toteuttaa tulevaisuudenvisiota. Yksi niistä on Helsinki, jossa noin 30 000 asukkaalle kehitettävän Kalasataman alueen suunnittelussa on otettu huomioon hiilineutraalius vuoteen 2040 mennessä.
Suunnittelun lähtökohtiin kuuluvat alueen moniulotteinen luonne ja monipuolinen yhdyskuntarakenne. Tavoitteena on varmistaa, että kaikki keskeiset toiminnot ja palvelut sijaitsevat kävelymatkan päässä.
Kalasataman jätehuolto on järjestetty niin, ettei pihapiireihin tarvita tyhjennettäviä keräysastioita. Asukkaiden lajittelemat jätteet siirtyvät maanalaista putkistoa pitkin keräysasemalle. Sieltä jätekontit kuljetetaan jatkokäsittelyyn, joka huolehtii myös kierrätyksestä.
Kalasatamassa ei ole vielä päästy maaliin, mutta uuden asuinalueen kehityshanke toimii suunnannäyttäjänä. Siinä voidaan testata uusia ajatuksia ja ympäristöystävällisiä ratkaisuja.
Parhaassa tapauksessa kokemukset ovat niin hyviä, että samaa toimintamallia kannattaa soveltaa laajemmin. Helsinki voi näyttää muille mallia ja vaikuttaa siihen, kuinka jokaisen omalla paikkakunnalla asutaan tulevaisuudessa.