Ikirouta kätkee ilmastopainajaisen

Kun ikirouta sulaa, muinaiset metaaniesiintymät sulavat ja vapautuvat ilmakehään. Tutkimusten mukaan tämä voi nopeuttaa ilmaston lämpenemistä enemmän kuin on luultu.

Ikiroudassa olevan maakerroksen lämpötila ei koskaan nouse yli nollan. Sen sisältämä vesi pysyy aina jäässä.

© Nasa

Suuret alueet maapallosta ovat ikiroudassa eli niillä maa ei koskaan sula.

Joillakin alueilla, kuten Siperiassa ja muualla arktisilla seuduilla, ikirouta voi ulottua jopa 700 metrin syvyyteen ja se on muodostunut miljoonien vuosien aikana.

Ikiroudassa olevilla alueilla on maaperässä biljoonia tonneja eloperäistä ainesta eli esimerkiksi kasvien, bakteerien ja pieneliöiden jäännöksiä. Kylmyyden vuoksi niiden hajoaminen on hidasta, ja hiilidioksidia vapautuu hyvin vähän.

Jää kapseloi metaanin sisäänsä

Ikirouta pitää myös muut hiilidioksidilähteet kurissa. Jäinen maa toimii jättimäisenä kalvona ja peittää alleen muinoin muodostuneet metaaniesiintymät ja muut kasvihuonekaasut.

Metaanin arvioidaan olevan ainakin 20 kertaa niin haitallinen kasvihuonekaasu kuin hiilidioksidi.

Ilmastotutkijoita huolestuttaa se, että ilmaston lämpeneminen voi nopeuttaa maaperässä olevien metaaniesiintymien sulamista ja tihkumista ilmaan.

Ei tiedetä, kuinka paljon metaania ilmakehään voi vapautua, mutta uusi tutkimushanke osoittaa, että määrä voi olla suurempi kuin tähän asti on oletettu.

Ilmanäyte osoittaa päästön

Ymmärtääkseen riskejä paremmin saksalaiset tutkijat keräsivät ilmanäytteitäyli 10 000 neliökilometrin alueelta ikiroudassa olevasta Mackenzien suistosta Pohjois-Kanadasta.

He havaitsivat, että metaania siivilöityi ilmaan 13 kertaa enemmän niillä alueilla, joilla ikirouta oli jo alkanut sulaa ja ohentua.

Vaikka tällaiset sulavan ikiroudan laikut käsittävät vain yhden prosentin koko alueesta, niiltä vapautuvan metaanin osuus on 17 prosenttia metaanin kokonaispäästöistä.

Kasvihuonekaasun määrä voi siksi kasvaa aiemmin oletettua nopeammin, kun Maan ikirouta sulaa.

Näkymä Polar 5 -tutkimuslentokoneen ikkunasta kerättäessä ilmanäytteitä Mackenzien suistoalueelta.

© T. Sachs, GFZ