"Nyt ongelmia ei aiheuta vain maapallon keskilämpötilan nousu tai ilman suurempi hiilidioksidimäärä. Suurin haaste on muutosvauhti", toteaa Olsen ja jatkaa:
"Maapallon historian aikana ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on muuttunut yleensä hyvin hitaasti. Eliöillä ja ekosysteemeillä on ollut aikaa sopeutua ilmastonmuutokseen sekä evoluution että muuton kautta."
Lyhyt ilmastohistoria
Kambrikaudella 542–485,4 miljoonaa vuotta sitten ilmassa oli yli 20 kertaa niin paljon hiilidioksidia kuin nykyään ja maapallon keskilämpötila oli kymmenen astetta nykyistä korkeampi.
Silti merien hapettuminen johti lajiston räjähdysmäiseen monipuolistumiseen, ja mantereet alkoivat saada kasvillisuutta.
Biologisen monimuotoisuuden nopean kasvun keskeytti yhtäkkiä ensimmäinen joukkosukupuutto, jonka jälkeen merissä elävistä lajeista oli hävinnyt jopa 85 prosenttia.
Ekokatastrofi johtui ehkä jäätiköitymisestä ja siitä seuranneesta merenpinnan jyrkästä laskusta. Mantereiden varhaiset kasvit saattoivat viilentää maapallon ilmastoa rajusti sitomalla ilmakehästä runsaasti hiilidioksidia.
Ilmasto vakiintui kuitenkin miljoonien vuosien kuluessa, ja uusia lajeja alkoi taas kehittyä.
Ilmastotietoa menneisyydestä
Paleoklimatologit ovat selvittäneet maapallon ilmastohistoriaa analysoimalla muun muassa jäänäytteitä, fossiilista siitepölyä, puiden vuosirenkaita, koralleja ja mineraaleja.
Nykykäsityksen mukaan nykyinen ilmakehän hiilidioksidimäärä perustuu kolmeen keskeiseen tekijään:
- Meriin on sitoutunut runsaasti hiilidioksidia.
- Hiilidioksidia on poistunut ilmakehästä kalkkikiven rapautumisen myötä.
- Yhteyttävät kasvit käyttävät hiilidioksidia.
Kaikki kolme tekijää ovat vaikuttaneet kauan, ja niiden vaikutus on pitkäaikainen.
"Kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus muuttuu nopeasti niin kuin nykyään ihmisen toiminnan vuoksi, nämä kolme tekijää eivät ehdi kumoamaan järkyttäviä muutoksia", selittää Olsen.
Olsen rinnastaa nykyisen muutosvauhdin 202 miljoonaa vuotta sitten tapahtuneiden valtavien tulivuorenpurkausten ja 66 miljoonaa vuotta sitten sattuneen suuren asteroidi-iskun aiheuttamiin mullistuksiin. Viimeksi mainittuhan tappoi dinosaurukset sukupuuttoon.
Eloon jääneet lajit kykenivät sopeutumaan uusiin elinolosuhteisiin. Nykyisillä eläimillä ja kasveilla on myös kiire sopeutua, mutta Olsenin mukaan ilmastonmuutos voi edetä liian nopeasti.
Olsen arvioi selviytymismahdollisuudet hyviksi siinä tapauksessa, että hiilen kiertokulku on sellaista kuin se oli dinosaurusten aikaan.
Tekniset edistysaskeleet voivat helpottaa sopeutumista. Ja elinolosuhteet säilyvät varmasti jossain päin maapalloa – etenkin kaukana päiväntasaajasta – melko pitkään siedettävinä. Odotettavissa on kuitenkin vakava elintarvike- ja vesipula.