Antarktiksen jääpeite lohkeilee
Antarktiksen merijäästä lohkeaa pian Balin kokoinen jääkappale, ja siitä tulee yksi kaikkien aikojen suurimmista jäävuorista. Pahimmassa tapauksessa merenpinta voi kohota 10 senttimetriä.

Etelämantereen edustan jäässä oleva halkeama on nyt 113 kilometriä pitkä, ja siitä voi lohjeta ennätyssuuri jäävuori.
Vain 20 kilometrin matka estää jättimäistä jääkappaletta lähtemästä omille teilleen Larsen C -nimellä tunnetusta jäähyllystä Länsi-Antarktiksessa.
Joulukuun 2016 kuluessa jääpeitteessä oleva halkeama kasvoi muutamassa viikossa 18 kilometriä, ja se on nyt 113 kilometrin mittainen.
”Yllätyn melkoisesti, jos kappale ei irtoa seuraavien kuukausien aikana”, sanoo Adrian Luckman Walesista Swansean yliopistosta.
Halkeama kasvaa kiihtyvällä vauhdilla
Jääkappaleen pinta-ala on yli 5 000 neliökilometriä eli sama kuin Balin, ja siitä tulee irrotesssaan yksi maailman 10 suurimmasta tunnetusta jäävuoresta.
Jääpeitteen halkeama on ollut olemassa vuosikymmeniä, mutta viimeisten kuuden vuoden kuluessa se on kasvanut erittäin nopeasti. Kasvu kiihtyi etenkin joulukuussa 2016.