Ihminen
Nykyihminen on ainoa elossa oleva Homo sapiens -lajien eläinlaji. Ihminen eroa ulkoisesti monella tavoin lähimmistäsukulaislajeistamme ihmisapinoista. Meillä ei ole turkkia, me kävelemme kahdella jalalla, meillä on kehittynyt kieli ja elämme teknisesti kehittyneissä
yhteisöissä. Silti tutkimus osoittaa, että ihmisen ja simpanssin dna: eroavat
toisistaan vain yhden prosentin.
Lue lisää ihmisen ruumiista ja mielestä. Tieteen Kuvalehti kirjoittaa muun muassa veriryhmistä, immuunijärjestelmästä, painajaisista ja narsistisesta persoonallisuushäiriöstä.
Ihminen

Ihminen
Unohda perimä ja ympäristö: Persoonallisuus on sattumien summa
Ihminen

Ihminen
Viisi piirrettä luonnehtii sinut
Ihminen

Ihminen
7 pituuteen liittyvää uskomusta: ”Pitkät ovat menestyneempiä”
Ihminen

Ihminen
Huolestuttava syrjäänvetäytymisilmiö leviää Euroopassa
Ihminen

Ihminen
Yökyöpelit kuolevat nuorempina kuin aamuvirkut, mutta eri syystä kuin luultiin
Ihminen

Ihminen
Miten päänsärky syntyy?
Ihminen

Ihminen
Fysiikan lait aiheuttavat kuolemat väentungoksissa
Ihminen

Ihminen
Laosissa tehty fossiililöytö voi muuttaa käsitystä ihmislajin leviämisestä
Ihminen

Ihminen
Eurooppalaista mahtisukua riivasi ehkä tappaja, joka on yhä olemassa
Ihminen

Ihminen
Millainen on ihanteellinen kumppani? Tutkijoiden mukaan vastaus riippuu iästä
Ihminen

Ihminen
Tutkijat paljastavat: Rikkailla on tämä persoonallisuuden piirre
Ihminen

Ihminen
Nukummeko huonommin kesällä?
Ihminen

Ihminen
Tutkijoiden havainto käynnisti hiirten karvankasvun uudelleen
Ihminen

Ihminen
Kuinka auringonpistos vaarantaa terveyden?
Ihminen

Ihminen
Paljastuksen tekijä vaatii Yhdysvaltoja esittelemään ufonsa
Ihminen

Ihminen
Hämmentävä muinaisihminen: Apinaa muistuttava laji saattoi järjestää hautajaiset
Ihminen

Ihminen
Suuri ikäero parisuhteessa tuo mukanaan ainakin yhden edun
Ihminen

Ihminen
Tutkimus: Hengitä vähemmän, niin elät pidempään
Ihminen

Ihminen
Kannattaako laihtua nopeasti vai hitaasti? Lue tieteen vastaus
Ihminen

Ihminen
Onko seksistä ja itsetyydytyksestä pidättäytyminen terveellistä?
Ihminen

Ihminen
5 asiaa, joita et tiennyt dna:sta
Ihminen

Ihminen
Miksi sadesää kihartaa hiukset?
Ihminen

Ihminen
Nyt tiedetään enemmän siitä, miksi viikingit yhtäkkiä katosivat Grönlannista
Ihminen

Ihminen
Arkeologit tekivät kiehtovan löydön Egyptissä
Sivu 4 /
52