Shutterstock
Sikiö

Yksivuotiaan aivoista poistettiin syntymätön kaksonen

Lääkärit kertovat äärimmäisen harvinaisesta tapauksesta, jossa yksivuotiaan kiinalaistytön aivoista poistettiin sikiö, jolla oli jo raajat ja sormet.

1980-luvulta lähtien kaksosten määrä maailmassa on lisääntynyt kolmanneksella.

Kaksosraskaus on seurausta munasolun jakautumisesta kahden viikon sisällä hedelmöittymisestä. Tällöin tuloksena ovat identtiset kaksoset. Jos taas kaksi munasolua hedelmöittyy samaan aikaan, syntyy erimunaiset eli ei-identtiset kaksoset.

Joskus harvoin jokin menee kuitenkin vikaan, ja toinen kaksosista päätyy kantamaan syntymätöntä kaksostaan omassa kehossaan. Tutkijat eivät tiedä, mistä ilmiö johtuu.

Shanghailaisen Fudanin yliopiston tutkijat julkaisivat hiljattain tapaustutkimuksen, jossa kerrotaan, miten lääkärit poistivat yksivuotiaan kiinalaistytön aivoista sinne koteloituneen sikiön.

Tutkimus julkaistiin Neurology-tiedelehdessä, ja siinä tutkijat kertovat, että ennen leikkausta tyttö kärsi motorisista ongelmista ja suurentuneesta päästä.

Tytön päästä otetuissa CT-kuvissa näkyi, että hänen aivonsa olivat painuneet kasaan ja että aivoissa oli myös runsaasti nestettä, joka oli kertynyt aivojen kammioihin niissä olleen kasvannaisen vuoksi.

Itse leikkauksesta ja tytön tilasta on saatavilla niukasti tietoa, mutta lääkärit kirjoittavat, että leikkaus paljasti aivoissa olleen tilan, jota tutkijat kutsuvat latinankielisellä termillä fetus in fetu eli sikiö sikiössä.

Sikiö nielee oman kaksosensa

Sikiö sikiössä -ilmiö tapahtuu aivan raskauden alkuvaiheessa, kun hedelmöittynyt munasolu on jakautunut kahtia.

Munasolun jakautuminen
© Shutterstock & Lotte Fredslund

1. Jakautuminen johtaa kaksosiin

Kun munasolu jakautuu kahden viikon sisällä hedelmöittymisestä, tuloksena on kaksi DNA:ltaan identtistä munasolua. Normaalisti niistä kehittyy identtiset kaksoset.

Munasolu syö toisen
© Shutterstock & Lotte Fredslund

2. Munasolu syö toisen

Joskus harvoin munasolun jakautuminen menee tuntemattomasta syystä vikaan, ja yksi munasolu syö toisen munasolun. Tämän tuloksena ensimmäinen kaksonen ikään kuin sulauttaa toisen kaksosen omaan ruumiiseensa.

Sikiö
© Shutterstock & Lotte Fredslund

3. Piilokaksosesta tulee loinen

Loppuraskauden ajan toisen elimistöön sulautunut kaksonen saa ravintoa isännältään ja elää tämän elimistössä loisena. Yleensä loisen kehitys pysähtyy raskauden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Leikkauspöydällä otetut kuvat näyttävät, että syntymättömälle kaksoselle oli kehittynyt sormien kaltaisia ulokkeita ja yläraajat, mutta muutoin se oli äärimmäisen alikehittynyt.

Fetus in fetu

CT-kuvista näkyi, miten syntymätön kaksonen aiheutti suurta painetta yksivuotiaan tytön aivoihin. Kaksoselle oli kehittynyt selkäranka sekä reisi- että sääriluu (C). D-kuvassa näkyy sikiötä muistuttava massa, jolla on yläraajat ja sormenkaltaiset ulokkeet.

© Neurology

Arvioiden mukaan näitä toisen kaksosen nielaisemia kaksosia esiintyy noin yhdessä raskaudessa 500 000:sta, mutta tämän arvion alkuperä on hämärän peitossa. Loiskaksonen on yleensä sijoittunut vatsan alueelle, erityisesti vatsakalvon taakse, ja aivoissa sijaitsevat loiskaksoset ovat äärimmäisen harvinaisia.
Muitakin esimerkkejä vuosien varrelta on kuitenkin kertynyt. Vuonna 1982 London Hospitalin lääkärit julkaisivat tutkimuksen, jossa kuusiviikkoisen, suuresta päästä kärsineen pojan aivoista poistettiin 14 senttimetriä pitkä sikiö.

Lontoolaistapauksen lääkärit kirjoittivat, että loiskaksoselle oli kehittynyt pää, vartalo ja raajat. Heidän mukaansa pieni poika oli puolitoista vuotta leikkauksen jälkeen toipunut jo hyvin koettelemuksestaan.