Voiko hypnoosilla korvata lääkkeen?

Hypnologi oli Chema Nieto, joka vuonna 2009 kertoi menestystarinansa tieteellisessä aikakauslehdessä ja tuki näin vuosisataista uskomusperinnettä, joka ei kyseenalaista hypnoosia vaihtoehtona koululääketieteelle useiden eri sairauksien hoidossa.

Vaikka jotkin seikat viittaavat siihen, että unen ja valveen välimaastoon sijoittuva mielentila voi vaikuttaa aivoihin ja esimerkiksi lievittää synnytyskipuja, ahdistusta ja vieroitusoireita, kaikki eivät ole vakuuttuneita sen parantavasta vaikutuksesta.

Monesti on kyse ällistyttävistä yksittäistapauksista, joihin kenelläkään ei ole mitään sanomista, tai hoidon vaikuttavuutta on selvitetty niin pienellä koehenkilömäärällä, että tuloksesta on vaikea tehdä pitäviä päätelmiä.

Joskus tutkijat ovat jättäneet huomiotta ne potilaat, jotka ovat – kuka mistäkin syystä – jättäneet tutkimuksen kesken, ja mahdollistaneet tällä tavalla positiivisten tulosten yliedustuksen.

Aivot antautuvat taivuteltaviksi

Hypnoosin käyttö hoitotarkoituksiin ei ole uusi asia.

Saksalainen lääkäri Franz Mesmer oli jonkinlainen edelläkävijä, kun hän vuonna 1784 esitteli hypnoosia muistuttavan tilan. Hänen potilaansa vaipuivat kouristuksenomaiseen uneen, josta potilas saattoi odottaa saavansa apua terveysongelmiinsa.

Puoli vuosisataa myöhemmin englantilaislääkäri John Elliotson perusti Lontooseen klinikan, jossa hypnoosilla lievitettiin kipua ja hoidettiin kehoa ja mieltä.

Vuonna 1845 Intian Kalkutassa toimiva sairaala jätti kivunlievityksen kokonaan hypnotisoijien vastuulle. He auttoivat lääkäreitä tekemään 300 suurta ja tuhansia pienempiä leikkauksia menestyksekkäästi.

Sittemmin hypnoosista on tullut eri puolilla maailmaa terveydenhuollon hoitopaletin enemmän tai vähemmän virallinen osa. Sitä tarjotaan useimmissa maissa lääketieteen ulkopuolisena vaihtoehtohoitona.

Hypnoosi-nimitys juontuu kreikkalaisen taruston unen henkilöitymästä, Hypnoksesta. Sitä käytti ensimmäisenä skotlantilainen lääkäri James Braid vuonna 1843.

Hän otti etäisyyttä noihin aikoihin vallalla olleeseen käsitykseen, jonka mukaan hypnoositila tehoaa selittämättömien magneettivoimien avulla, ja osoitti, että ratkaiseva merkitys on niin sanotulla fokusoidulla tarkkaavaisuudella, joka vaikuttaa hermostoon. Tämä näkemys pätee käytännössä vieläkin.

Tukea sille on antanut neurologi Amir Raz kanadalaisesta McGillin yliopistosta. Hän toimi aikoinaan näytöshypnotisoijana ja on myöhemmin tutkijana valottanut paljon hypnoosin taustamekanismeja.

Tutkimuksissaan Raz on keskittynyt aivoissa silloin syntyviin ristiriitoihin, kun hypnotisoitava johdatetaan eri keinoilla mielentilaan, jossa hän kokee itsensä ja ympäristönsä eri tavalla kuin yleensä valveilla.

Ristiriitoja syntyy mielessä jatkuvasti ilman hypnoosiakin. Esimerkki tällaisesta konfliktista on tarjolla oleva kakunpala, joka herättää makeannälän, mutta jos sen syö, laihdutuskuuri uhkaa kaatua. Koska helppoa hyvää kompromissia ei ole, aivojen on valittava kahdesta vaihtoehdosta, joiden välillä on ristiriita.

Monet muutkin tutkijat kuin Raz uskovat, että jotain vastaavaa tapahtuu esimerkiksi silloin, kun hypnotisoija saa lavalle kutsumansa vapaaehtoisen pitämään itseään Elviksenä ja esittämään Love me tenderin yleisön edessä.

Sisimmässään hypnotisoitu kuitenkin tietää, ettei hän ole Elvis eikä muutenkaan kovin kaksinen esiintyjä, mutta hypnotisoijan suggestiot eli suostuttelevat ehdotukset, vakuutukset ja väitteet haastavat minäkuvan.

Tavallisessa tilanteessa aivot havahtuisivat nopeasti todellisuuteen ja estäisivät puhkeamasta laulamaan satapäiselle katsojajoukolle. Suostuttelu voi kuitenkin narrata aivot sallimaan Elviksenä esiintymisen.

Ristiriidat ehkäistyvät

Vuoden 2005 laajassa tutkimuksessa Amir Raz selvitti Stroopin kokeeksi kutsutulla klassisella psykologisella testillä, vaikuttaako hypnoosi aivojen ristiriitojen ratkaisuun.

Ensin koehenkilöiden piti sanoa, millä värillä väriä tarkoittava sana oli kirjoitettu.

He saattoivat esimerkiksi nähdä vihreillä kirjaimilla kirjoitetun punainen-sanan. Tekstin merkityksen ja värin välinen ero aiheutti ristiriidan niiden aivojen osien välillä, jotka käsittelevät näköärsykkeitä ja tulkitsevat kieltä.

Aivot joutuivat siksi valitsemaan, luottavatko ne enemmän näkö- vai kielialueisiinsa. Ristiriitaiset ärsykkeet hidastivat lukemista huomattavasti.

Toisessa vaiheessa koehenkilöt johdatettiin kevyeen hypnoositilaan ja heille kerrottiin, että vaikka heidän pian näkemänsä kirjaimet muodostavat sanoja, he eivät ymmärrä niiden merkitystä, koska ne ovat vierasta kieltä, jota he eivät osaa.

Siksi koehenkilöitä pyydettiin keskittymään vain tekstin väriin.

Koe paljasti, että kun koehenkilöt olivat hypnoosissa ja tilapäisesti lukutaidottomia, eri tehtäviä hoitavien aivoalueiden välille ei syntynyt ristiriitaa.

Sittemmin useat muut tutkijat ovat muun muassa aivokuvausten avulla vahvistaneet, että hypnoosi vaikuttaa myös toisiin aivojen osiin. Siksi on ajateltavissa, että hypnoosi voi esimerkiksi lievittää pelkoa ja ahdistusta sekä kipuaistimuksia, jotka syntyvät nimenomaan aivoissa.

Vatsavaivat puhutaan pois

Lukuisista tutkimuksista huolimatta hypnoosin hoitokäyttö ei lepää kovin vankalla tieteellisellä pohjalla.

Pitävää näyttöä vaikuttavuudesta on saatu vähän. Ärtyvä suoli on yksi niistä terveysongelmista, joihin hypnoosihoidon tehoa on testattu.

Vaikka oireet ilmenevät etupäässä mahan seudulla, potilaita hoidetaan usein masennuslääkkeillä, koska aivoilla oletetaan olevan osa sekä sairauden synnyssä että sairastuneen kyvyssä käsitellä sen oireita.

Lääkäri Alexander Ford arvioi vuonna 2018 viisi tutkimusta, joilla oli selvitetty hypnoosin hyötyjä ärtyvästä suolesta kärsivillä henkilöillä.

Hänen meta- eli kokoomatutkimuksensa mukaan hypnoosi vähensi oireita 26 prosenttia, mutta masennuslääkkeillä hoidettaessa vastaava prosenttiluku oli selvästi suurempi: 34.

Ford totesi vielä kokoavasti viidestä tutkimuksesta, että niiden pieni osallistujamäärä – yhteensä vain 183 – horjutti luottamusta tuloksiin ja niistä tehtäviin päätelmiin. Ford päätyi lopullisessa arviossaan kuitenkin siihen, että hypnoosi voi olla vaihtoehto tavallisille lääkkeille.

Uteliaat reagoivat herkemmin

Vastaava pieni, epävarma positiivinen vaikutus tuli esiin englantilaisen Yorkin yliopiston tutkijan Hannah Ainsworthin vuonna 2009 tekemässä analyysissä.

Hän kävi Alexander Fordin tavoin läpi viisi aikaisempaa tutkimusta, joiden tuloksen mukaan hypnoosi tehoaa paremmin kuin lumehoito. Tässäkin tapauksessa koehenkilöiden vähyys, 214, aiheutti luotettavuusongelman.

Koehenkilömäärä ei sen sijaan kaivanut pohjaa suurelta tanskalaistutkimukselta vuonna 2013. Siihen osallistui kaikkiaan 1 222 Århusin yliopistollisen sairaalan ensisynnyttäjää.

Siellä kätilö Anette Werner selvitti, voiko niin sanottu itsehypnoosi lievittää synnytyskipuja.

Naisia pyydettiin muun muassa kuuntelemaan kotona koulutetun hypnoterapeutin äänitteitä, joissa hän valoi naisiin rauhallisesti lempeällä äänellä puhumalla itseluottamusta ja uskoa omiin voimiin ja kykyihin odotusaikana.

Itsehypnoosi tähtäsi myös naisten ajantajun muuttamiseen niin, että synnytyskivut tuntuisivat menevän nopeasti ohi.

Loppupäätelmän mukaan itsehypnoosista mahdollisesti saatava apu ei vähentänyt naisten tarvetta synnytyskipujen lääketieteelliselle lievittämiselle, kuten epiduraalipuudutukselle.

Sitä vastoin itsehypnoosi teki itse kokemuksesta miellyttävämmän ja vähemmän pelottavan.

Samansuuntaiseen tulokseen päädyttiin britti­tutkimuksessa vuonna 2015. Sen mukaan hypnoosi voi vähentää epiduraalipuudutuksen tarvetta kahdeksan prosenttia, jota ei voida pitää tilastollisesti merkitsevänä erona.

Sekä brittiläinen että tanskalainen tutkimus sisältyivät laajaan vuonna 2016 tehtyyn kokoomatutkimukseen, joka käsitti kaikkiaan 2 954 naista. Analyysi paljasti synnyttäjien hyötyneen hypnoosista ainoastaan niin, että he tarvitsivat epiduraalipuudutuksen lisäksi puolet vähemmän muuta kivunlievitystä.

Johtopäätöksiin kuului kuitenkin myös se, että tutkimukset oli yleensä tehty liian pienellä koehenkilömäärällä ja että tulokset menettivät tästä syystä uskottavuuttaan.

Tyypilliseksi laatuongelmaksi osoittautui se, että tutkijat eivät olleet kertoneet yksiselitteisesti, perustuivatko tulos ja siitä tehty päätelmä tutkimuksen kaikkiin osallistujiin vai oliko analyysivaiheessa mahdollisesti jätetty huomiotta keskeyttäjät

Pudokkaiden karsiminen on kaikkien lääketieteellisten tutkimusten heikkous, ja etenkin hypnoosikokeiden luotettavuutta se horjuttaa rajusti. Syynä on se, että hypnoosiherkkyydessä esiintyy suurta yksilöllistä vaihtelua.

Vuonna 2000 asiaa tutkinut psykologian professori Vilfredo De Pascalis totesi, että 28 prosenttia hänen kaikkiaan 356 koehenkilöstään oli käytännössä hypnoosia vastaanottamattomia ja että joka kymmenes oli sille erittäin herkkiä.

Toiset tutkijat ovat saaneet samankaltaisia tuloksia, mutta ilmiötä ei osata selittää. Pidetään mahdollisena, että herkkyyteen vaikuttavat perimä, persoonallisuus, temperamentti ja luonne.

Yksilöllisen vaihtelun vuoksi hypnoosin vaikuttavuutta tutkittaessa on joka tapauksessa otettava jo etukäteen huomioon se, että suunnilleen neljäsosa koehenkilöistä ei reagoi hoitoon. Jos tämä luonnollinen karsinta unohdetaan, on olemassa se vaara, että tutkimuksessa päädytään lopulta vertaamaan kahta eri hoitoa omilla ryhmillään.

Joskus ongelmaan on etsitty ratkaisua siitä, että tutkijat selvittävät ennakolta koehenkilöidensä hypnoosiherkkyyden – niin kuin näytöshypnotisoijat tekevät yleensä ennen esiintymistään.

Tieteellisen tutkimuksen kannalta on kuitenkin pulmallista, että kokeeseen valikoituvat mahdollisesti kaikkein vastaanottavaisimmat henkilöt.

Siitä seuraa nimittäin, että hoito- ja vertailu­ryhmistä tulee hyvin samanlaisia, mikä puolestaan pudottaa pohjan pois vertailulta.

Tähän mennessä ei ole siis onnistuttu saamaan pitävää näyttöä hypnoosin tehosta, joka osoittaisi sen esimerkiksi viranomaisten hyväksymiin lääkkeisiin rinnastettavaksi hoitomenetelmäksi.

Tiede ei kuitenkaan suhtaudu hypnoosiin täysin torjuvasti, koska se vaikuttaa kiistattomasti aivoihin – erityisesti sille hyvin herkillä.