Mies katsoo flirttaillen ja kiihkeästi naista, joka katsoo toisaalle

Valikoivuus voi maksaa parisuhteen

Miten onnistua rakkaudessa? Tätä kysymystä on pohdittu lukuisissa kokeissa, ja johtopäätös on selvä: Vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen myrkyttää parisuhteen. Sen sijaan ristiriidat eivät ole iso ongelma.

Miten onnistua rakkaudessa? Tätä kysymystä on pohdittu lukuisissa kokeissa, ja johtopäätös on selvä: Vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen myrkyttää parisuhteen. Sen sijaan ristiriidat eivät ole iso ongelma.

Shutterstock

Jos mietit nuoruutesi epäonnisia rakastumisia, saatat muistaa myös, miten ystäväsi ehdottivat tuolloin, että leikkisit vaikeasti tavoiteltavaa.

Samantyyppisiä parisuhdeneuvoja jaetaan yhä edelleen. Naistenlehdet, elokuvat ja neuvokkipalstat toistavat kilvan samaa: Älä ole liian helposti valloitettavissa. Älä huomioi kiinnostuksesi kohdetta, niin hän kiinnostuu sinusta tuossa tuokiossa.

Pitääkö naistenlehtiteoria paikkansa, jos se altistetaan tieteelliselle testaukselle? Entä kun ollaan jo parisuhteessa: lujittaako parisuhdetta se, että toinen osapuoli leikkii vaikeasti tavoiteltavaa tai osoittaa jatkuvaa ylenkatsetta?

Jill Byrnit

Jill Byrnit on kirjoittanut ja toimittanut useita tietokirjoja ja tieteellisiä artikkeleita ihmisten ja muiden kädellisten sosiaalisista suhteista.

© Linda Kastrup/Ritzau Scanpix

Vastaus kysymyksiin riippuu pohjimmiltaan siitä, mitä haemme rakkauselämältä. Kiinnostaako sinua vain pintakiilto ja nopeat valloitukset vai haluatko pohjimmiltaan löytää jonkun, josta pidät ihmisenä?

Valikoivuus on joskus hyvä strategia

Tuoreehkossa tutkimuksessa tutkijat pyysivät koehenkilöitä seurustelemaan mahdollisten partnerien kanssa, jotka joko näyttelivät olevansa valikoivia partneria valitessaan tai avoimia uusille tuttavuuksille, ja antamaan arvionsa henkilöistä.

Tulokset osoittivat, että koehenkilöt suosivat enemmän niitä, jotka viestittivät, että he eivät deittailleet ketä hyvänsä, kuin niitä, jotka vaikuttivat olevan helposti taivuteltavissa treffeille.

Havainto tukee naistenlehtiteoriaa, mutta tulokset ovat poikkeuksia säännöstä. Monessa tutkimuksessa vuosien varrella on selvitetty, kannattaako olla valikoiva, eikä hypoteesille löydy riittävästi tukea. Sen sijaan, että ihmisiä vetäisivät puoleensa vaikeasti tavoiteltavaa leikkivät potentiaaliset kumppanit, he mieltyvät enemmän sellaisiin kumppaniehdokkaisiin, jotka näyttävät pitävän heistä – ja jotka selvästi näyttävät sen.

Tutkijaryhmä on analysoinut sitä, miksi vaikeasti valloitettavan esittäminen ei välttämättä kannata, ja tullut siihen tulokseen, että se johtuu haluamisen ja pitämisen välisestä erosta.

Kuten useimmat tietävät, vetovoimaa voi tuntea henkilöön, josta ei oikeastaan pidä. Aivoissa on eri palkitsemisjärjestelmät sille, mitä tavoittelemme, ja sille, mistä pidämme.

Kun mahdollinen uusi kumppani leikkii vaikeasti tavoiteltavaa, valloittaminen saattaa motivoida meitä ja aivot palkitsevat onnistumisesta. Toisaalta samaan aikaan sympatian tunnetta partneria kohtaan vähentää se, että tämä vaikuttaa torjuvalta tai arvostelevalta. Toisen arvosteleminen ei auta rakentamaan pitkää parisuhdetta.

Aivojen palkitsemisjärjestemät joutuvat keskenään ristiriitaan, eikä valikoivuus johda pitkään suhteeseen. Pitkä parisuhde edellyttää keskinäistä ymmärtämystä, rakkauden osoittamista ja kumppanin aiheuttamista pettymyksistä yli pääsemistä. Kiinnostavaa kyllä tutkimusten mukaan riitelyn ei välttämättä tarvitse muodostaa ongelmaa parisuhteessa.

Tutkijat löysivät parisuhdemyrkyn

Riitelyn roolia on selvitetty niin sanotussa Gottmanin rakkauslaboratoriossa eli 1990-luvulla yhdysvaltalaisen John Gottmanin tekemissä kokeissa. Gottmann on psykologian emeritusprofessori, joka on kirjoittanut myyntimenestyksiä parisuhteesta.

Psykologit kykenivät videoiden ja analyysien perusteella ennustamaan yli 90 prosentin varmuudella, mitkä pareista erosivat myöhemmin.

Joissakin merkittävimmistä kokeista parit laitettiin etsimään yksi aihe, joka aiheutti jatkuvasti ongelmia parisuhteessa. Se saattoi liittyä niin raahan ja työhön kuin vaikkapa lomamatkakohteisiinkin.

Kun aihe oli löytynyt, parien piti käsitellä sitä 15 minuuttia ja heidän keskustelunsa videoitiin. Gottmanin tutkijatiimi arvioi tämän jälkeen, millaisia myönteisiä ja kielteisiä tunteita he olivat havainneet osapuolten välillä.

Lopuksi tiimi pystyi videoiden ja analyysien perusteella ennustamaan yli 90 prosentin varmuudella, mitkä pareista erosivat myöhemmin. Yllättävintä oli se, että riidat eivät olleet parisuhteen varsinainen kompastuskivi.

Ratkaisevaa oli parien keskustelujen negatiivisuuden aste ja heidän esittämänsä arvostelu.

Muutkin eläimet kuin ihmiset voivat esittää valikoivaa. Tai se voi ehkä näyttää siltä, sillä eläinkunnassa asiasta ei kannata tehdä liian nopeasti päätelmiä.

Naarasgorilla katsoo urogorillaa
© Shutterstock

Naaraat käyttävät nuoria uroksia hyväksi

Gorillat elävät haaremeissa, joissa on yksi alfauros ja monta naarasta. Naaraat rohkaisevat alfaurosta osoittamaan heille suosiotaan, mutta jos se ei tepsi, ne ovat kiinnostuvinaan lauman nuoremmista uroksista, jolloin alfauroksen kiinnostus taas herää.

Kissaa paijataan
© Shutterstock

Kissat ovat uskollisia kuin koirat

Kissa voi esittää itsenäistä, mutta myös se kiintyy omistajaansa. Tutkimuksessa kissa siirrettiin uuteen ympäristöön ja erotettiin joksikin aikaa omistajastaan, minkä jälkeen kissa ja omistaja tuotiin taas yhteen. Kissa osoitti yhtäläistä yhteenkuuluvuutta omistajaansa kuin koira.

Rusakko juoksee
© Shutterstock

Rusakot juoksuttavat kumppaneita

Rusakoiden huippunopeus on 80 kilometriä tunnissa, joten ne pääsevät helposti vaaroja pakoon. Naaraat herättävät myös urosten kiinnostuksen juoksemalla. Urokset jahtaavat niitä pyöreissä muodostelmissa, kunnes naaras on valmis paritteluun.

Arvostelu ilmeni usein ivana tai halveksuntana. Esimerkiksi nainen saattoi reagoida miehensä mielipiteisiin pyöritellen silmiään ja todeten "tyypillistä" tai että mies "aina teki” niin.

Osapuolet saattoivat myös esittää toisistaan vitsikkäiltä kuulostavia mutta todellisuudessa ivallisia kommenteja muun muassa siitä, miten heidän olisi pitänyt jo ensi treffeilä tajuta tavasta, jolla toinen pureskeli ruokaansa, että suhde päättyy huonosti.

Gottmanin tiimi tuli siihen tulokseen, että ne, jotka olivat parisuhteessa epäsuorasti kriittisiä, keskittyivät virheisiin. Kaikki eivät ole yhtä hyviä ottamaan vastaan ja antamaan rakkautta, mutta jotkut tulkitsevat jatkuvasti kumppaninsa käytöksen kielteisesti.

Kun kokeessa toinen osapuoli esimerkiksi kertoi, miten matkan olisi pitänyt sujua, kumppani saattoi pitää sitä arvosteluna ja väittää, että jos asianosainen todella rakastaisi häntä, hän ei olisi ikinä muotoillut asiaa niin kuin hän oli tehnyt.

Negatiivisuudella oli siis hyvin vähän tekemistä toisen osapuolen tekojen kanssa ja paljon tekemistä sen kanssa, miten (kielteinen) käsitys puolisolla oli toisesta yleisesti. Vaikeasti tavoiteltavan leikkiminen voi johtaa siihen, että saa jonkun kiinnostumaan itsestään, mutta kestävään parisuhteeseen tarvitaan muutakin.