Shutterstock

Väestömäärä: 10 väkiluvultaan suurinta maata

Maapallon väestömäärä kasvaa nopeasti. Mutta missä maissa on eniten asukkaita? Listasimme kymmenen väkiluvultaan suurinta valtiota.

Maailman väestömäärä jatkaa kasvuaan, mutta kasvuvauhti on hidastunut. Nykyään maapallolla elää vajaat kahdeksan miljardia ihmistä, eikä ihmiskunnan kasvulle näy loppua. YK:n mukaan kehitys voi huipentua 2080-luvulla siihen, että ihmisiä on 10,4 miljardia. Kasvua pitävät yllä monet väkiluvultaan jo nyt suuret valtiot. Tutustu niihin kymmeneen maahan, joissa on nykyään eniten asukkaita.

Intia

Liikenne Intian suurkaupungeissa on usein sekasortoista.

Liikenne on Intian suurkaupungeissa usein sekasortoista, sillä busseja, pikkuautoja, moottoripyöriä ja jalankulkijoita riittää. Pelkästään pääkaupunki Delhin alueella asuu 30 miljoonaa ihmistä.

© Shutterstock

Väestömäärä: 1,425782 miljardia
Pinta-ala: 3 287 000 neliökilometriä
Kieli: Hindi, englanti ja muita

Intiassa on ihmisiä kaikkialla. Monet sanovat näin käydessään siellä ensimmäisen kerran. Puheessa onkin perää. Tämän suuren maan väkiluku on nimittäin ohittanut Kiinan väestön määrän, joten se on nyt väkiluvultaan maailman suurin maa.

Intian suurimmassa osavaltiossa, Rajasthanissa, asuu lähes 69 miljoonaa ihmistä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Ranskassa on noin 67 miljoonaa asukasta.

Intian väestönkasvu on ollut viime vuosina nopeaa. Viime vuosisadan puolivälissä Intian väkiluku oli alle 400 miljoonaa, mutta nykyään se on jo yli 1,4 miljardia.

Lue myös: Maailman suurin valtio

Kiina

Kiinassa on maailman eniten asukkaita, peräti 1,425 miljardia.

Kiina on kaikkein runsasväkisin maa. Sen asukasluku on 1,425 miljardia.

© Shutterstock

Väestömäärä: 1,425748 miljardia
Pinta-ala: 9 597 000 neliökilometriä
Kieli: Mandariini, kantoninkiina ja muita

Vaikka Kiina ei enää ole listan kärjessä, siellä asuu silti noin 1,425 miljardia ihmistä. Väestönkasvu oli syynä siihen, että maata hallitseva kommunistinen puolue alkoi harjoittaa tiukkaa syntyvyydensäännöstelypolitiikkaa, jota kutsutaan yhden lapsen politiikaksi. Vuosina 1980–2016 noudatetun periaatteen mukaan pariskunnille sai syntyä vain yksi lapsi.

Syntyvyyden säännöstelyllä pyrittiin hillitsemään väestönkasvua, jota pidettiin muun muassa uhkana taloudelliselle kehitykselle. Kiinan kommunistinen puolue esitti myös, että rajoituksia tarvittiin, jotta kaikille maan asukkaille riittäisi syötävää. Vuodesta 2016 lähtien on kuitenkin sallittu kaksi lasta perhettä kohti. Todennäköisesti tulevaisuudessa hyväksytty lapsiluku on kolme.

Syynä asennemuutokseen on muun muassa se uhkakuva, että Kiinan väestö vanhenee liikaa. Olipa perhekohtainen lapsiluku Kiinassa sitten mikä tahansa, näyttää siltä, että Kiinan pudottaa väkiluvultaan suurimpien valtioiden luettelossa yhden sijan alaspäin sen naapurimaa, Intia.

Yhdysvallat

Ihmiset muodostavat Yhdysvaltojen alan

Noin 58 prosenttia asukkaista on valkoisia, 19 prosenttia latinalaisamerikkalaisia ja 12 prosenttia mustia. Vähän yli kymmenesosalla on muu tausta. He edustavat esimerkiksi alkuperäiskansoja tai Tyynenmeren saarten eri etnisiä ryhmiä.

© Shutterstock

Väestömäärä: 338 miljoonaa
Pinta-ala: 9 833 517 neliökilometriä
Kieli: Amerikanenglanti

Maailman johtavassa suurvallassa, Yhdysvalloissa, ei asu läheskään yhtä paljon ihmisiä kuin Kiinassa ja Intiassa. Alueeltaan laajan valtion asukasluku on 338 miljoonaa, ja suurelle väestölle tunnusmerkillistä on muun muassa monietnisyys.

Itärannikolla sijaitseva miljoonakaupunki New York on sekä talouden että kulttuurielämän keskus. Länsirannikko tunnetaan etenkin Kalifornian rannoista, palmuista, auringonpaisteesta ja Hollywood-tähdistä. Todellisuus ei tietenkään ole näin mustavalkoinen, ja osavaltiossa on paljon muutakin nähtävää kuin Venice Beach, Beverly Hills ja Rodeo Drive.

Indonesia

Indonesiassa elää paljon muslimeja.

Indonesian pääkaupungissa Jakartassa on noin 35 miljoonaa asukasta. Kuva on otettu sikäläisen rautatieaseman matkustajien täyttämältä laiturilta.

© Shutterstock

Väestömäärä: 275 miljoonaa
Pinta-ala: 1 910 931 neliökilometriä
Kieli: Indonesia

Indonesia on 275 miljoonalla asukkaallaan maailman neljänneksi suurin maa väkiluvun mukaan. Saarivaltio sijaitsee Australian ja Kaakkois-Aasian välissä. Indonesian asukkaista 87 prosenttia on muslimeja. Missään muussa valtiossa ei olekaan yhtä suurta muslimiväestöä. Indonesia tunnetaan muun muassa tulivuoristaan, Balin lomasaaresta ja Borneosta, jossa elää yhä orankeja.

Lue myös: Maailman suurin kaupunki

Pakistan

Pakistanin väkiluku on maailman viidenneksi suurin.

Intiassa asuu yli viisi kertaa niin paljon ihmisiä kuin Pakistanissa, mutta silti Pakistanin väkiluku on maailman viidenneksi suurin.

© Shutterstock

Väestömäärä: 235 miljoonaa
Pinta-ala: 796 096 neliökilometriä
Kieli: Urdu, pandžjabi, sindhi ja muita

Väkiluvultaan viidenneksi suurin maa on Pakistan. Eteläaasialaisessa valtiossa on 236 miljoonaa asukasta. Maan elinhermo on Indusjoki, josta monet maatalousalueet saavat kasteluvettä. Pakistan tunnetaan vaikuttavista vuorista. Maassa on esiintynyt paljon levottomuuksia, ja sillä on ollut rajakiistoja Intian kanssa Kashmirin alueella. Pakistanissa on tehty myös itsemurhaiskuja. Ulkomaisten tiedustelupalvelujen mukaan Pakistan on myös useiden terroristiryhmien kotipaikka.

Nigeria

Ihmisjoukko Nigeriassa.

Nigeriassa on Afrikan valtioista eniten asukkaita, 219 miljoonaa. Länsiafrikkalaisessa valtiossa on myös mantereen suurin kaupunki, Lagos.

© Shutterstock

Väestömäärä: 218 miljoonaa
Pinta-ala: 923 768 neliökilometriä
Kieli: Hausa, joruba, englanti

Nigeria on 219 miljoonalla asukkaallaan Afrikan runsasväkisin maa, ja oletettavasti tilanne pysyy samana vielä vuosikausia. On ennustettu, että väestömäärä kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä. Nigeria on kehittynyt viime vuosina taloudellisesti, mutta vaikka talous kasvaa jatkuvasti, valtio kärsii vakauden puutteesta. Etenkin ääri-islamistinen terroristijärjestö Boko Haram on viime vuosina tehnyt iskuja ja sieppauksia. Nigerian viranomaisia on arvosteltu passiivisuudesta ja toimintakyvyttömyydestä.

Lue myös: Maailman pienimmät valtiot

Brasilia

Slummialue Brasilliassa - niin kutsuttu favela.

Brasilian faveloiksi kutsutuilla slummialueilla asuu paljon ihmisiä. Ne sijaitsevat yleensä vuorenrinteillä suurkaupunkien, kuten Rio de Janeiron ja Sao Paulon, laitamilla.

© Shutterstock

Väestömäärä: 215 miljoonaa
Pinta-ala: 8 516 000 neliökilometriä
Kieli: Portugali

Brasilia on Etelä-Amerikan ja Latinalaisen Amerikan suurin maa sekä pinta-alan että väkiluvun mukaan. Useimmat yhdistävät varmasti maan jalkapalloon ja upeisiin hiekkarantoihin, mutta sen merkittävin osa on Amazonin alue, joka on maailman laajin sademetsä.

Brasiliassa on enemmän asukkaita rannikolla kuin sisämaassa. Etelä-Brasilian väestö polveutuu paljolti eurooppalaisista, kun taas pohjoisosassa on enemmän afrikkalaistaustaisia ja ihmisiä, joiden juuret ovat useissa eri etnisissä ryhmissä.

Matkalijoiden suosiossa ovat Rio de Janeiro, jonka nähtävyyksiin kuuluu Kristus-patsas, sekä Copacabana ja Ipanema kuuluisine rantoineen. Brasilian talouselämän keskus ja väkiluvultaan suurin kaupunki on São Paulo, jonka metropolialueella on vajaat 22,5 miljoonaa asukasta. Pääkaupungissa Brasília asuu sen sijaan "vain" 4,8 miljoonaa ihmistä.

Bangladesh

Liikennekaaos Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa

Alavassa Bangladeshissa esiintyy voimakkaiden monsuunisateiden takia rajuja tulvia. Myös pääkaupunki Dhaka kärsii usein niistä.

© Shutterstock

Väestömäärä: 171 miljoonaa
Pinta-ala: 147 570 neliökilometriä
Kieli: Bengali

Kun ei oteta huomioon joitain kaupunki- ja saarivaltioita, 171 miljoonan asukkaan ja alle 150 000 neliökilometrin Bangladesh on maailman tiheimmin asuttu maa. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Suomessa asuu noin 5,6 miljoonaa ihmistä 338 000 neliökilometrin alalla.

Bangladeshin läpi virtaavat kolme jokea, Meghna, Padma ja Brahmaputra, ovat korvaamattoman tärkeitä maataloudelle. Peräti 70 prosenttia maasta on viljeltyä, ja Bangladeshissa – toisin kuin monissa muissa maissa valtaosa väestöstä, noin 80 prosenttia, asuu maaseudulla.

Lue myös: Tanskan suurimmat kaupungit

Venäjä

Venäjällä asuu 145 miljoonaa ihmistä.

Venäjä ei ole iso vain pinta-alaltaan. Sen asukasmäärä, 144 miljoonaa, tekee siitä väkiluvultaan yhdeksänneksi suurimman valtion.

© Shutterstock

Väestömäärä: 144 miljoonaa
Pinta-ala: 17 098 246 neliökilometriä
Kieli: Venäjä

Pinta-alaltaan kaikkein suurin valtio on Venäjä, joka jakautuu 11 aikavyöhykkeeseen ja jossa on yhdeksänneksi eniten asukkaita. Venäjä on siis paljon harvempaan asuttu maa kuin Bangladesh. Eniten asukkaita on Venäjän Euroopan-puoleisella alueella, jossa sijaitsevat myös kaksi suurinta kaupunkia, Moskova ja Pietari.

Venäjä tunnetaan muun muassa kirjailijoista, kuten Aleksandr Puškinista, Fjodor Dostojevskista ja Leo Tolstoista, ja säveltäjistä, kuten Pjotr Tšaikovskista ja Dmitri Šostakovitšista.

Sen jälkeen, kun Vladimir Putinista tuli presidentti vuonna 2000, Venäjä alkoi etääntyä länsimaista, ja Krimin valtaus vuonna 2014 ja Ukrainan sota vuonna 2022 tuomittiin lännessä.

Meksiko

Perinteistä tanssia Meksikossa

Kuvassa tanssitaan perinteisen musiikin tahtiin värikkäissä meksikolaisissa kansallispuvuissa. Julkisilla paikoilla voi nähdä tanssijoita ja soittajia etenkin viikonloppuisin.

© Shutterstock

Väestömäärä: 127 miljoonaa
Pinta-ala: 1 964 375 neliökilometriä
Kieli: Espanja

Luettelon kymmenes maa on Meksiko, jossa on 128 miljoonaa asukasta. Siten se on Brasilian jälkeen Latinalaisen Amerikan toiseksi runsasväkisin valtio.

Väli-Amerikan kannaksen pohjoisosan muodostava Meksiko on vuoristoinen maa. Sen alueella kehittyi aikoinaan monta merkittävää intiaanikulttuuria, ja valtiolliseen kehitykseen vaikutti myös Espanjan pitkä siirtomaavalta.

Meksikolla ja naapurimaa Yhdysvalloilla on ollut pitkään läheiset suhteet, mutta ne eivät ole aina olleet täysin ongelmattomia. Kiistoja aiheuttavat muun muassa laiton maahanmuutto Latinalaisen Amerikan maista Yhdysvaltoihin Pohjois-Meksikon kautta ja huumekauppa.

Muuton syitä ovat köyhyys, työttömyys ja huumekartellien vallankäyttö Meksikossa ja sen naapurimaissa. Viranomaiset eivät ole pystyneet ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia tyydyttävästi kaikkialla.

Lue myös: Maailman pisin joki
Lue myös: Maailman korkein vuori