Useimmiten haavat ovat vaarattomia. Ne paranevat nopeasti, eikä ihoon jää selvästi erottuvia jälkiä. Joskus haavat aiheuttavat kuitenkin suuria ongelmia.
Esimerkiksi diabeetikot ja vanhukset, joilla on huono verenkierto, kärsivät siitä, että haavat paranevat huonosti. Pahimmassa tapauksessa haava voi johtaa jopa raajan amputaatioon. Nyt tutkijat ovat onnistuneet kehittämään uuden keinon vaikeiden haavojen hoitoon.
Sähköä haavaan
Ruotsalaisen Chalmersin teknillisen korkeakoulun tutkijat ovat nimittäin kehittäneet menetelmän, jolla haavat saadaan paranemaan huomattavasti normaalia nopeammin.
Paranemisprosessia joudutetaan johtamalla ihoon sähköä.
”Krooniset haavat ovat suuri ongelma, joka on jäänyt vähälle huomiolle. Olemme nyt löytäneen menetelmän, jolla haavat saadaan paranemaan kolme kertaa normaalia nopeammin. Erolla on suuri merkitys vanhuksille ja diabeetikoille, jotka kärsivät usein vaikeasti paranevista haavoista”, selittää tutkimushankkeen johtaja apulaisprofessori Maria Asplund Chalmersin teknillisestä korkeakoulusta.
Sähkö saa ihosolut liikkeelle
Tutkimuksessa lähdettiin liikkeelle vanhasta oletuksesta, jonka mukaan stimuloimalla vahingoittunutta iho sähköllä vaurio saadaan paranemaan. Ajatuksena on, että koska ihosoluihin on varautunut staattista sähköä, sähkökentät vetävät niitä puoleensa.
Kyseessä on sama ilmiö, jonka takia hiukset nousevat, kun neuleeseen hangattua ilmapalloa pidetään pään päällä.
Testit suoritettiin ”ihosirulla”
Tutkimusta varten Chalmersin teknillisen korkeakoulun tutkijat valmistivat ensin biosirun, jonka pinnalle kasvatettiin ihosoluja. Sitten tekoihoon tehtiin pieniä haavoja ja hankaumia.
Tutkijaryhmä alkoi selvittää, miten nopeasti ihokudos parani. Toisessa kokeessa ihokudokseen johdettiin sähköä, toisessa ei. Tulosten mukaan paranemisprosessi oli kolme kertaa niin nopea kuin normaalisti, kun ihoon johdettiin sähköä.
Tulevaisuuden hoito vaikeasti paraneviin haavoihin
Tutkijaryhmä on jo saanut rahoituksen laajempaan tutkimukseen. Sen tarkoituksena on räätälöityjen tuotteiden kehittäminen henkilöille, joiden haavat paranevat huonosti.
”Tällä hetkellä tutkimme sitä, miten erilaiset ihosolut reagoivat sähköstimulaatioon, jotta pääsemme oikeiden haavojen käyttäytymiseen sisälle. Tavoitteenamme on kehittää tuote, jolla voidaan ikään kuin skannata haava ja sopeuttaa sähköstimulaatio kunkin haavan tarpeisiin. Olemme vakuuttuneita siitä, että tällä ratkaisulla tulevaisuudessa autetaan ihmisiä, joiden haavat paranevat hitaasti”, sanoo Asplund.