Shutterstock
Ylipaino

Tutkijat löysivät uuden mahdollisen syyn ylipainoon

Tietty mekanismi näyttäisi hidastavan rasvan polttoa ja lisäävän tyypin 2 diabeteksen riskiä.

Ylipainoisten ihmisten määrä on kolminkertaistunut vuoden 1975 jälkeen, ja mikäli kehitys jatkuu ennallaan, vuonna 2035 maailman väestöstä puolet on ylipainoisia.

Näin varoittavat muun muassa Maailman lihavuusliitto ja lukuisat tutkijat, jotka ovat huolissaan valtaosassa maailmaa vauhdilla yleistyvästä lihavuudesta.

Lihavuuden ja lihomisen taustalla piileviä mekanismeja pyritäänkin jatkuvasti kartoittamaan. Nyt uusi tutkimus, johon osallistui muun muassa Nottingham Trent Universityn tutkijoita, on osoittanut, että tietyt suoliston bakteerien rakenneosat saattavat olla osallisena kilojen kertymiseen.

Tutkimus on julkaistu tieteellisessä BMC Medicine -aikakauslehdessä.

Tutkijat keskittyivät tiettyihin myrkyllisiin aineisiin, endotoksiineihin, joita on suolistobakteerien soluseinämissä ja joita vapautuu, kun bakteeri hajoaa.

Terveessä suolistossa hajoamistuotteet kuuluvat luonnollisena osana bakteerien elinkaareen ja ihmisen ruoansulatusjärjestelmään. Ne voivat kuitenkin aiheuttaa ongelmia silloin, kun suoliston seinämä vaurioituu, jolloin niitä pääsee verenkiertoon.

Aiempi tutkimus on antanut viitteitä siitä, että ylipainoisilla suolisto voi olla läpäisevämpi eli se "vuotaa". Uudessa tutkimuksessa tarkasteltiin nyt suolesta vapautuvien endotoksiinien vaikutusta rasvasoluihin.

Tutkimuksessa endotoksiinit näyttivät vahingoittavan rasvasoluja ja niiden kykyä muuntua terveellisemmiksi ruskeiksi rasvasoluiksi, jotka polttavat ravintoa energiaksi.

Endotoksiinit voivat täten vaikuttaa rasvasolujen toimintaan ja painon nousuun ja kasvattaa lisäksi aineenvaihdunnallisten sairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen, riskiä.

Tutkimukseen osallistui 156 henkilöä, joista 63 oli luokiteltu ylipainoiseksi ja joista 26:ta oli hoidettu lihavuuskirurgialla.

Vähemmän ruskeaa rasvaa

Osallistujilta otettiin veri- ja rasvanäytteet. Niistä kävi ilmi, että esimerkiksi ylipainoisilla ihmisillä valkoiset rasvasolut pystyivät vähemmän todennäköisesti muuntautumaan ruskeiksi rasvasoluiksi normaalipainoisten osallistujien rasvasoluihin verrattuna.

Yksi geeni määrää, miten paljon hiiressä on ruskeita ja valkoisia rasvasoluja ja miten hoikka se on. Vasemmalla olevassa kuvassa näkyy ruskeita rasvasoluja ja oikealla valkoisia.

© Shutterstock

Tutkijoiden mukaan ero voi juontua nimenomaan endotoksiinien suuremmasta määrästä ylipainoisten veressä.

Kävi myös ilmi, että lihavuuskirurgiset toimenpiteet näyttivät vähentävän endotoksiinien määrää veressä ja edistävän rasvasolujen aineenvaihdunnallista terveyttä.

"Näyttää siltä, että ylipainon kertyessä rasvavarastot pystyvät huonommin rajoittamaan vaurioita, joita suoliston mikrobien osat voivat aiheuttaa rasvasoluille", tutkimusta johtanut professori Mark Christian toteaa lehdistötiedotteessa.

"Tutkimuksemme korostaa suoliston ja rasvan merkitystä kriittisesti toisiinsa liittyvinä eliminä, jotka vaikuttavat aineenvaihdunnalliseen terveyteemme", professori sanoo.