Hyvä halaus kestää viidestä kymmeneen sekuntia, ja miehet pitävät eniten halauksista, joissa toinen käsi menee hartian yli ja toinen käsivarren alta. Näin todetaan uudessa tutkimuksessa.
Koronan aikana halaukset ovat jääneet vähiin, joten nyt saattaakin tuntua siltä, että halaamista pitää harjoitella.
Onneksi Lontoon yliopiston tutkijat ovat paneutuneet asiaan ja selvittäneet täydellisen halauksen reseptin, joka tuottaa kummallekin osapuolelle parhaimman olon.
Tutkimus perustuu kahteen kokeeseen, joissa kummassakin saatiin samansuuntaisia tuloksia. Tärkeintä halauksessa on se, että se kestää riittävän pitkään.