Shutterstock
Deittisovellukset ovat suosittuja

Tutkijat kyseenalaistavat rakkausalgoritmit

Deittisovelluksia ja ensi treffeillä alttarilla -tyyppisiä televisio-ohjelmia on vaikka kuinka paljon, mutta tutkijat suhtautuvat kriittisesti kaavan muotoon pakattuun rakkauteen.

Vietitkö ystävänpäivän yksin? Onko sen oikean löytäminen vaikeaa? Oletko harkinnut jonkin deittisovelluksen käyttämistä?

Kun käyttäjä kertoo deittisovellukselle harrastuksistaan, mielipiteistään ja siitä, millaista kumppania on etsimässä, rakkausalgoritmi löytää hänelle potentiaalisia ehdokkaita.

Kuulostaa helpolta, ja joillekuille se varmasti sopiikin. Deittisovellusten, tv-formaattien ja muiden rakkauskokeiden suosiosta huolimatta tutkijat eivät vielä tiedä, mitä kahdella ihmisellä pitäisi olla yhteistä, jotta heidän parisuhteensa toimisi.

Samankaltaisuus ei riitä parisuhteen perustaksi

Kun tavoitteena on löytää kumppani, monet etsivät ihmistä, joka muistuttaa persoonallisuudeltaan heitä itseään. Jos ihminen on ulospäinsuuntautunut, hän etsii samanlaista kumppania, ja sama pätee introvertteihin kumppaninetsijöihin.

Tutkimukset osoittavatkin, että samankaltaisen ihmisen etsiminen kumppaniksi ei ole aivan huono idea, mutta toisaalta pitkällä aikavälillä henkilön persoonallisuus ei ole niin merkittävässä roolissa.

”Monet ihmiset kokevat kemian pelaavan hyvin sellaisen ihmisen kanssa, joka muistuttaa heitä monessa suhteessa”, toteaa New Yorkin yliopiston psykologian professori Harry Reis The Guardian -lehdelle.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että onni olisi aina taattu.

”Jos huoneessa on 20 ihmistä, jotka muistuttavat sinua monessa suhteessa, todennäköisyys, että kemiasi kohtaa heistä enemmän kuin yhden henkilön kanssa, ei ole kovin suuri”, Reis jatkaa.

Lisäksi Reis toteaa, että kun kaksi ihmistä tapaa ensimmäisillä treffeillään, heidän persoonallisuuksiensa erilaisuudet ovat merkittäviä vain siinä tapauksessa, että ne lähenevät äärimmäisyyksiä.

Romanttiset kuvitelmat eivät aina toimi

Useimmilla kumppaninetsijöillä on jonkinlainen käsitys siitä, millaisen ihmisen hän haluaa vierelleen, mutta tutkimukset antavat asiasta toisenlaisen kuvan.

Yleensä huolehtivaisuutta ja seikkailunhalua pidetään positiivisina ja haluttuina piirteinä mahdollisessa kumppanissa, mutta pikadeittailukokeen perusteella asia ei ole niin.

Pikadeittailu

Pikadeittitapahtumassa ihmiset pääsevät tutustumaan moneen ihmiseen enintään viisi minuuttia kestävän tapaamisen aikana. Kun aika on kulunut, osallistujat vaihtavat pöytää ja pääsevät pikatreffeille uuden ihmisen kanssa.

© Shutterstock

Pikadeittikokeessa selvisi, että se, mitä ihmiset kuvittelivat hakevansa kumppanissa, merkitsi yllättävän vähän, kun ihmiset pääsivät näkemään toisensa.

Henkilöt, jotka hakivat huolehtivaa kumppania, tulivat toimeen aivan yhtä hyvin seikkailunhaluisen ihmisen kanssa ja päinvastoin. Tutkijat toteavatkin, että ihmiset hyväksyvät hyvin erilaisia ominaisuuksia mahdollisessa kumppanissaan, kunhan he vain pitävät tätä positiivisena tuttavuutena.

”Emme ole löytäneet todisteita siitä, että jotkut ihmiset todellakin valitsevat kumppaninsa tiettyjen persoonallisuuspiirteiden perusteella”, sanoo Paul Eastwick, Kalifornian yliopiston psykologian professori, The Guardianin haastattelussa. Hän vertaa tilannetta ravintolailtaan:

”Aivan kuin olisit tilannut ravintolassa jonkin tietyn annoksen, mutta annokset vaihtuvatkin naapuripöydän kanssa. Silti nautit omasta ruoastasi aivan yhtä paljon kuin siitä, jonka olit tilannut”, toteaa Eastwick.

Harry Reisin mukaan rakkauteen liittyy niin monta sattumaa, että todellista ihmisten välistä kemiaa ei kyetä siirtämään kaavan muotoon ja laskemaan algoritmeilla ja tietokoneilla.

”Kyse on ennen kaikkea siitä, miten toinen ihminen hymyilee juuri oikeaan aikaan ja onko hänellä aito taito kuunnella”, toteaa Reis lopuksi.