Vesi topbillede
Ihminen - Terveys

8 merkkiä siitä, että juot liian vähän vettä

Kaikki tietävät, että on tärkeää saada riittävästi vettä, mutta miksi se on tärkeää ja mistä tietää, milloin elimistö alkaa kuivua?

Se, kuinka paljon vettä ihminen tarvitsee päivässä, riippuu ruumiinrakenteesta, säästä ja perusterveydentilasta. Joka tapauksessa vesi on elimistölle elintärkeää.

Olemme koonneet tähän 8 ikävää seurausta, joita liian vähäisellä veden saannilla voi olla.

1. Keskittymiskyvyn heikkeneminen

Ihmisaivoista 90 prosenttia on vettä, ja elimistön kuivuminen voi koetella niitä pahasti. Veden puute vaikuttaa sekä päätöksentekoon, muistiin että mielialaan. Vesi on äärimmäisen tärkeää kognitiivisille toiminnoille. Tutkimus osoittaa, että vain 1-2 prosentin nestehukka voi heikentää kognitiivista suorituskykyä eli siis kykyä keskittyä, harkita ja muistaa.

2. Pahanhajuinen hengitys ja suun kuivuminen

Jos elimistössä ei ole kylliksi vettä, syljeneritys vähenee. Syljessä on yleensä antibakteerisia aineita, jotka pitävät bakteerit kurissa ja ehkäisevät pahanhajuista hengitystä. Vesi muodostaa yleensä myös kerroksen, joka pitää nielun limakalvot kosteina, ja ilman tätä kerrosta suu tuntuu kuivalta.

3. Jano näyttäytyy nälkänä

Jos olet juonut liian vähän ja verensokerisi laskee, koska elimistö on käyttänyt glykokeenivarastot loppuun, voit alkaa kaivata nopeasti energiaa, joita tietysti saa ruoasta. Tutkimus osoittaa, että jano tuntuu suuremmalta ja voimakkaammalta kuin nälkä, mutta toisaalta jano ei aina johda siihen, että tekee mieli juoda jotain.

Nestehukasta kärsivät aivot kertovat elimistölle vain, että verensokeri on alhainen ja että on tankattava jotain - mielellään sokerista - sen kohottamiseksi. Ne eivät kerro suinkaan - vaan antavat sinun turvautua makeaan naposteltavaan - että iso lasillinen vettä voisi lievittää sokerinhimoa ja näennäistä nälkää.

4. Ummetus ja vessakäyntien väheneminen

Vesi voitelee ruoansulatusjärjestelmää ja pitää suoliston joustavana ja puhtaana. Ilman voiteluainetta voi syntyä ummetusta ja närästystä ja ruoansulatus voi hidastua. Vessassa kannattaisi käydä virtsaamassa neljästä seitsemään kertaa päivässä, ja tahdin ylläpitämisessä auttaa sopiva vedenjuonti.

Virtsan mukana elimistöstä poistuu haitallisia toksiineja, joita solut erittävät, ja riittävä vedenjuonti takaa niiden poistumisen. Tutkimukset osoittavat myös, että virtsatietulehdusten ja ummetuksen riski kasvaa, jos ihminen kärsii nestehukasta.

5. Päänsärky ja huimaus

Yksi merkki siitä, että juot liian vähän vettä, voi olla päänsärky tai huimaus. Jos vedensaanti jostain syystä vähenee, se voi näkyä myös aivoja ympäröivän nesteen määrässä ja aiheuttaa päänsärkyä.

Vuonna 2012 päänsärystä kärsivillä tehty suppea tutkimus osoitti, että säännöllinen veden juonti lievitti potilaiden päänsärkyä. Nestehukka voi myös aiheuttaa sen, että aivojen hapensaanti heikkenee, koska verenpaine alenee - ja se voi aiheuttaa huimausta.

6. Nivel- ja lihaskivut

Vesi muodostaa noin 80 prosenttia nivelistä ja rustoista, minkä vuoksi se on erittäin tärkeää nivelten hyvinvoinnille. Jos elimistöstä puuttuu vettä, luiden välissä ei ole paksua rustokerrosta ja yleensä harmittomat hypyt ja törmäykset voivat aiheuttaa luiden iskeytymisen toisiaan vasten.

7. Kuivat huulet ja hilseilevä iho

Vesi tekee ihosta kimmoisaa. Iho on elimistön suurin elin, ja se käyttääkin suuren osan ihmisen nauttimasta vedestä. Samasta syystä vedenpuute näkyy ihossa hyvin nopeasti. Liian vähäinen vedensaanti merkitsee myös hikoilun vähenemistä, jolloin lika ja liika rasva jäävät ihoon. Pitkällä aikavälillä liian vähäinen vedensaanti voi siksi aiheuttaa ryppyjä.

8. Nopea syke

Vedenpuutteella on suuri vaikutus sydämen sykkeeseen. Elimistön kuivuminen pienentää veren plasman tilavuutta, mikä tekee verestä paksumpaa. Paksua verta on vaikeampaa pumpata ympäri kehoa, mikä kohottaa sykettä.

Lue myös:

Terveys

Suolainen vesi kuivattaa elimistön

1 minuuttia
Vesi topbillede
Terveys

8 merkkiä siitä, että juot liian vähän

4 minuuttia
Elimistö

Miksi itkiessäkoko kasvot turpoavat?

1 minuuttia
Suosituimmat

Kirjaudu sisään

Virhe: Tarkista sähköpostiosoite
Salasana vaaditaan
NäytäPiilota

Oletko jo tilaaja? Oletko jo lehden tilaaja? Napsauta tästä

Uusi käyttäjä? Näin saat käyttöoikeuden!