Ihmisen taistelu vanhenemiseen liittyviä ihon ryppyjä ja juonteita vastaan on jättimäistä liiketoimintaa.
Meitä pommitetaan jatkuvasti mainoksilla, joissa lupaillaan ryppyjen katoavan ja ihon nuorenevan. Tämä on johtanut siihen, että ryppyjen ajatellaan useimmiten olevan vain kosmeettinen ongelma.
Viime vuosien aikana useissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että iholla näkyvien ikääntymisen merkkien ja ihmisen yleisen terveydentilan ja elinajan välillä voi olla yhteys.
Ryhmä ikääntymisen vaikutuksia selvittäviä tutkijoita on julkaissut huomiota herättäneen teorian, jonka mukaan rypyt eivät ole ainoastaan ihon ikääntymisen seuraus, vaan voivat jopa kiihdyttää ikääntymistä.
Asiasta kirjoittaa tiedelehti New Scientist.
Yksi uuden tutkimuksen tekijöistä on Cláudia Cavadas portugalilaisesta Coimbran yliopistosta. Hän on kollegoineen seurannut viime vuosina tehtyjä tutkimuksia kehon ja ihon ikääntymisestä – ja kiinnostavia tutkimuksia on ollut useita.
Vuonna 2013 tutkijat havaitsivat esimerkiksi, että kuusikymppisten auringon ikäännyttämän ihon ja sydän- ja verisuonitautiriskin välillä näytti olevan yhteys.
Vuonna 2015 Journal of Gerontology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa oli puolestaan osoitettu, että sen välillä oli yhteys, miten iäkkäiltä 70-vuotiaat näyttivät valokuvissa ja miten todennäköisesti he kuolivat seuraavien 12 vuoden aikana.
Maaliskuussa 2023 julkaistussa tutkimuksessa alankomaalaiset tutkijat osoittivat, että kuvissa ikäistään nuoremmilta näyttävillä henkilöillä oli muita pienempi riski saada kaihi, ikään liittyvä kuulonalenema ja osteoporoosi.
Ikääntynyt iho nopeuttaa muutakin ikääntymistä
Useimmille ei varmasti tule yllätyksenä, että ihosta voi päätellä ihmisen yleisen terveydentilan. Mutta portugalilaistutkija kollegoineen on sillä kannalla, että yhteys voi olla vieläkin tiiviimpi ja että rypyt ja ihon ikääntyminen voivat olla moottori, joka kiihdyttää muutakin ikääntymistä.
Näin aurinkovoide suojaa ihoa
Aurinkovoide suojaa ultraviolettisäteiltä kahdella hyvin erilaisella tavalla.

Fysikaalinen aurinkosuoja
toimii niin, että voiteen titaanioksidi- ja sinkkioksidihiukkaset muodostavat fyysisen esteen, joka heijastaa ultraviolettisäteet pois iholta.

Kemiallinen aurinkosuoja
toimii niin, että voiteen orgaaniset molekyylit, kuten oksibentsoni, imevät ultraviolettisäteet ja vapauttavat ne lämpönä.
Syyt tähän ovat solutasolla. Kun solu ei pysty enää jakautumaan tai vaurioituu, se on ohjelmoitu tuhoutumaan ja tekemään näin tilaa uusille, terveille soluille.
Ihmisen ikääntyessä yhä suurempi osa ihosoluista päätyy eräänlaiseen zombitilaan eli senesenssiin, jossa ne eivät pysty enää hoitamaan tehtäviään elimistössä mutta ovat samalla liian vaurioituneita tuhotakseen itsensä ja tehdäkseen tilaa uusille soluille.
Senesenttejä soluja voi olla kaikkialla kehossa, ja niillä on myös suojaava vaikutus, joka varmistaa, että vanhat solut eivät ala jakautua holtittomasti ja aiheuta syöpäkasvaimia. Toimintansa lopettaneet solut voivat kuitenkin ajan myötä kertyä kudoksiin.
Cavadas kollegoineen uskoo juuri tämän senesenttien solujen kertymisen kudoksiin voivan kiihdyttää ikääntymistä entisestään.

0 vuotta
Kromosomien suojakärjet, telomeerit, alkavat lyhentyä.

5 vuotta
Seuraavat neljä vuotta kuolemanriski on pienempi kuin missään muussa elämänvaiheessa.

18 vuotta
Pituuskasvu on useimmiten jo päättynyt.

25 vuotta
Fyysinen suorituskyky on parhaimmillaan.

30 vuotta
Pituus kääntyy laskuun, sillä selkärangan nikamavälilevyt kuluvat.

34 vuotta
Soluja toisiinsa liittävän väliaineen ylläpito huononee, ja iho muuttuu löysemmäksi.

35 vuotta
40 prosenttia miehistä on tässä vaiheessa alkanut kaljuuntua.

42 vuotta
Silmien on vaikeampi tarkentaa lähellä sijaitseviin katselukohteisiin.

45 vuotta
Naisten vaihdevuodet alkavat yleensä kymmenen seuraavan vuoden aikana.

55 vuotta
Miehen testosteronimäärä on enää noin kaksi kolmasosaa siitä, joka se oli huippuvuosina parikymppisenä.

60 vuotta
Noin 37 prosentilla kuulo heikkenee seuraavien kymmenen vuoden aikana.

65 vuotta
Seuraavat 15 vuotta ovat luultavasti elämän rennoimmat runsaan vapaa-ajan ansiosta.

70 vuotta
Kaksi kolmasosaa seitsemänkymppisistä käy pissalla ainakin kerran yön aikana.

75 vuotta
Hyväntekeväisyyttä harjoitetaan enemmän kuin nuorempana.

78 vuotta
Tulehdusaineiden määrä veressä alkaa kasvaa tässä vaiheessa.

80 vuotta
33 prosenttia liikkuu vaivalloisesti, ja 25 prosentilla on ongelmia tuolilta nousun kanssa.

90 vuotta
Riski dementoitua lähivuosina on 12 prosenttia.

105 vuotta
Riski kuolla seuraavan vuoden aikana ei enää suurene.
Senesenteistä soluista pääsee elimistöön myrkyllinen yhdistelmä tulehdusta aiheuttavia proteiineja, jotka vahingoittavat ympärillä olevia soluja, heikentävät immuunipuolustusta ja edistävät elimistön yleistä tulehdustilaa, joka voi kiihdyttää ikääntymistä ja siihen liittyvien sairauksien ilmaantumista.
Cláudia Cavadasin mukaan ikääntyneessä ihossa ja erityisesti vaikkapa auringon UV-säteiden vaikutuksesta varhain ikääntyneessä ihossa on runsaasti senesenttejä soluja. Nyt hän ryhmineen tutkii, löytyisikö ihon varhaisen ikääntymisen ja tiettyjen aivoalueiden, kuten hypotalamuksen ja hippokampuksen, toiminnan väliltä yhteys.
Cavadas toivoo saavansa teorialleen tukea parhaillaan käynnissä olevista, senolyyttisiä aineita tutkivista kokeista. Senolyyttisten aineiden on osoitettu pystyvän poistamaan tai neutraloimaan senesenttejä soluja.
Hän korostaa kuitenkin, että tässä vaiheessa teoria ihon ikääntymisestä muun kehon ikääntymisen moottorina on vasta hypoteesi ja että aiheesta tarvitaan paljon lisää tutkimusta selvän yhteyden todistamiseksi.