Shutterstock

Tarvitseeko lapsi äidin ja isän vai vain vanhemmat?

Miten vanhempien sukupuoli vaikuttaa lapsen hyvinvointiin? Yhdysvaltalaistutkimus kertoo mielenkiintoisia faktoja.

Vuonna 2019 Yhdysvalloissa oli 191 000 lasta, joiden vanhemmat olivat samaa sukupuolta. Tuoreessa on tutkimuksessa on selvitetty, miten nämä lapset ovat menestyneet koulussa.

Tutkimuksessa verrattiin 3 000:ta mies- tai naisparin lasta 3 000 lapseen, joiden vanhemmat olivat eri sukupuolta. Tulosten mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset pärjäsivät peruskoulussa keskimäärin muita paremmin ja jatkoivat viisi prosenttia todennäköisemmin lukioon.

5 prosenttia todennäköisemmin jatkoivat lukioon samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset kuin eri sukupuolta olevien parien lapset.

Tutkijoiden mukaan ero voi johtua siitä, että lapsen saaminen on samaa sukupuolta oleville pareille keskimääräistä vaikeampaa ja siksi he myös panostavat lapsiinsa keskimääräistä enemmän.

Toinen selitys voi olla se, että naisparit valitsevat siittiöiden luovuttajan esimerkiksi älykkyysosamäärän mukaan.

Tutkijat viittaavat myös tutkimuksiin, joiden mukaan naiset keskimäärin viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin miehet. Lasten kanssa vietetty aika edistää muun muassa kommunikaatiokykyjen kehittymistä. Kahden äidin perheissä lapset saavat tässä suhteessa tuplaedun.

Tutkimuksissa on saatu viitteitä myös siitä, että homoseksuaaliset isät viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa kuin heteroisät.

Tutkijoiden päätelmä on se, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset voivat sosiaalisesti ja psyykkisesti yhtä hyvin kuin muutkin. Vanhempien sukupuolta suurempi merkitys on vakailla ihmissuhteilla ja perheen sosioekonomisella tilanteella.