1. Erektio ja sen kolme tyyppiä

Tutkijat erottavat erektioissa kolme tyyppiä:
Psyykkinen saa alkunsa fantasioista, fyysinen kosketuksesta ja yöllinen syntyy REM- eli vilkeunivaiheen aikana.
2. Erektio on havaittu jo ennen syntymää

Ultraäänitutkimuksissa on onnistuttu havaitsemaan erektioita jopa vain 16 viikon ikäisillä sikiöillä.
3. Edes kuolema ei estä erektiota

Jos mies kuolee pystysasentoon, veri virtaa kohti jalkoja. Osa siitä ohjautuu penikseen, minkä vuoksi erektioita esiintyy esimerkiksi hirttämällä teloitetuilla.
4. Erektiossa penis muistuttaa bumerangia
Vain osa peniksestä on kehon ulkopuolella. Vatsaonteloon jäänyt osa on kaareva, minkä vuoksi jäykistyneen elimen muodosta tulee mieleen bumerangi.
Tämä voidaan nähdä esimerkiksi yhdynnästä otetuissa magneettikuvissa.
5. Penis on luuton

Ihminen on yksi harvoista nisäkkäistä, joilla ei ole peniksessään luuta. Ihmisen esi-isillä oli siittimessään sekä luu että piikkejä.
Siitinluun puuttuminen ei tarkoita sitä, etteikö penis voisi katketa.
Näin voi käydä, jos paisuvaiskudoksen ympärillä olevat kalvot repeävät.
6. Hämähäkki ja jatkuva erektio

Brasilianvaeltajahämähäki on maailman myrkyllisin hämähäkki. Sen hermomyrkky voi pahimmillaan tappaa ihmisen. Lievemmissä tapauksissa se voi tuottaa miehelle kivuliaan erektion, joka kestää päiviä.
7. Se ei nuku koskaan

Terve mies saa yöunen aikana keskimäärin kolmesta viiteen erektiota, osoittaa tutkimus. Joka kerta erektio kestää noin 25-30 minuuttia. Sarjan viimeisin on se erektio, johon moni mies herää aamuisin.
Ei vieläkään tiedetä, mikä saa peniksen erektoitumaan useita kertoja yön aikana. Tutkijat huomauttavat kuitenkin, että tätä tapahtuu usein REM-unen aikana, jolloin unennäkö on yleisintä, ja sitä tapahtuu eniten nuorilla miehillä, joilla hormonituotannon vaihtelut ovat suuria.
8. Oikea ravinto vahvistaa erektiota

Kreikkalaisen urologisten sairauksien tutkimuslaitoksen mukaan ravinnolla on vaikutusta erektion voimakkuuteen.
Ilmeisesti sitä voimistaa Välimeren ruokavalio.
9. Mittaa penis päältä

Keskimäärin penis on erektiossa 13,2 senttiä pitkä. Jos peniksen pituus mitataan oikein, se on mitattava täydessä erektiossa.
Mittanauhan pää asetetaan peniksen päälle kiinni mahaan ja mitta otetaan virtsaputken päähän saakka.
10. Donitsi ja lakritsi voivat edistää erektiota
Yhdysvaltalainen hajujen ja makujen tutkimiseen keskittynyt Chicago’s Smell and Taste Treatment and Research Foundation havaitsi vuonna 1995, että donitsin tuoksu sekoitettuna lakritsin tuoksuun kasvattaa verentungosta peniksessä 31,5 prosenttia.
Niitä voi siis käyttää lemmenlääkkeenä.