Saman ikäryhmän naisilla muutos oli 4 prosenttia. Vuonna 2000 seksuaalisesti passiivisten osuus oli 15 prosenttia ja vuonna 2008 19 prosenttia.
Seksielämän vilkkaus laski myös 25-34-vuotiailla. Vuonna 2000 ikäryhmän naisista ja miehistä 7 prosenttia oli seksuaalisesti passiivisia. Vuonna 2018 miehistä 14 ja naisista 12 prosenttia oli ollut vuoden ilman seksiä.
Yleisesti muita vähemmän seksiä oli naimattomilla, työttömillä ja pienituloisilla miehillä. Yksi selitys voi olla sosiaalisten medioiden ja muiden verkossa tapahtuvan vuorovaikutuksen lisääntyminen.
Miehillä täysin väärät käsitykset
Käsitykset nuorison seksuaalisuudesta eivät kuitenkaan vastaa tilastoja.
Vuonna 2018 tehdyn kyselyn mukaan yhdysvaltalaismiehet arvioivat, että heidän 18-29-vuotiaat maanmiehensä harrastivat seksiä 14 kertaa kuukaudessa. Todellinen luku oli 4 kertaa.
Käsitys nuorten naisten seksielämästä meni vielä pahemmin metsään. Yhdysvaltalaismiesten arvio oli 23 kertaa kuukaudessa. Oikea luku oli 6 kertaa.