5 hyvää syytä: Tästä syystä säännöllinen seksi on hyvästä
Seksi ei ole vain mukavaa ajanvietettä, joka saa aivoissa syntymään mielihyvää aiheuttavien aineiden ilotulituksen. Seksin harrastamisesta on hyötyä myös monessa muussa asiassa – etenkin, jos harrastaa sitä kyllin usein.

Seksi ei vain kohenna mielialaa, vaan se voi myös parantaa hoksottimia ja hajuaistia.
1. Se torjuu stressiä

Pitkät työpäivät ja menoja pullisteleva kalenteri ovat monelle arkipäivää.
Ajanpuute ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seksistäkannattaisi tinkiä. Päinvastoin.
Seksi ja kosketus käynnistävät nimittäin aivoissa mielihyvää tuottavien viestiaineiden ilotulituksen, mikä saa sinut paremmalle tuulelle ja kasvattaa vastustuskykyä stressiä vastaan.
Seksissä vapautuu muun muassa dopamiini-, oksitosiini- ja prolaktiinihormoneja, jotka yhdessä tukevat oppimiskykyä, kohottavat mielialaa, rauhoittavat ja rentouttavat.
2. Se saa sinut näyttämään nuoremmalta
Ehkä sinustakin on seksin jälkeen tuntunut nuoremmalta kuin ikäsi oikeasti syntymätodistuksesi perusteella on, mutta tiesitkö, että seksi voi oikeasti saada sinut näyttämään nuoremmalta?
Tutkimukset ovat osoittaneet, että säännöllinen seksi saa sekä miehet että naiset vaikuttamaan 5–7 vuotta ikäistään nuoremmalta.
Muissa tutkimuksissa on osoitettu, että säännöllisesti harjoitettu seksi voi vaikuttaa myönteisesti myös elinikään ja terveydentilaan.
3. Se suojaa influenssalta
Intiimi kanssakäyminen ja pitkät suudelmat eivät ehkä tunnu parhaimmalta idealta, kun influenssatartunta saa ruumiinlämpötilan kohoamaan korkeuksiin ja nenä jämähtää tukkoon.
On kuitenkin viitteitä siitä, että seksi on juuri sitä, mitä pitäisi harrastaa silloin, kun virus riehuu elimistössä.
Vuonna 2004 julkaistussa tutkimuksessa yhdysvaltalaistutkijat havaitsivat, että nuorilla opiskelijoilla, jotka harrastivat seksiä kaksi kertaa viikossa, oli syljessään peräti 30 prosenttia enemmän immunoglobuliini A -vasta-ainetta kuin niillä opiskelijoilla, jotka harrastivat seksiä enemmän tai vähemmän.
Vasta-aineen määrä merkitsi, että säännöllisen seksin harrastajat olivat paremmassa suojassa flunssan ja influenssan tapaisilta virusinfektioilta.
4. Se parantaa hajuaistia
Jos haluaisit haistaa ruokasi tai kainaloidesi tilan tarkemmin, vaakamamboa ei kannata väheksyä.
Erikoista kyllä pyörähtely lakanoiden välissä näyttää auttavan hajuaistia toiminaan tehokkaammin.
Tiettävästi herkistyminen johtuu prolaktiini-hormonista, jota erittyy orgasmin yhteydessä. Prolaktiini nimittäin edistää uusien hermosolujen muodostumista aivojen hajualueille.
5. Se parantaa hoksottimia
Seksi ei vain kohota mielialaa, vaan se myös virkistää aivosoluja.
Vuonna 2010 tehdyssä kokeessa tutkittiin, mitä hiirien aivoissa tapahtuu, jos ne harrastavat seksiä päivittäin.
Tulos oli yllättävä. Jo parissa viikossa päivittäinen seksituokio kiihdytti solujen kasvua hiiren aivotursossa, jonka toiminta on yhteydessä muuun muassa muistiin ja oppimiseen.
Vaikka petipuuhia ei olisi mahdollisuus harrastaa nykyistä enempää, niin ei syytä huoleen. Vuonna 2009 julkaistu tutkimus osoitti, että jopa vanhojen lemmenhetkien muistelu voi edistää järkeilykykyä.