Shutterstock
Neandertalilainen

Ruotsalainen sai lääketieteen Nobelin neandertalilaisen perimän kartoituksesta

Ruotsalainen paleogenomiikan uranuurtaja Svante Pääbo on kartoittanut neandertalinihmisen perimän ja selvittänyt, mitä siitä on periytynyt nykyihmiselle.

Tämän vuoden lääketieteen Nobelin palkinnon sai ruotsalainen paleogenomiikan tutkimuksista tunnettu Svante Pääbo.

Pääbo sai palkinnon ”kuolleiden ihmislajien perimästä ja ihmisen evoluutiosta" tekemistään havainnoista ja tutkimuksista.

"Uraauurtavilla tutkimuksillaan Svante Pääbo on tehnyt mahdottomasta mahdollista: hän kartoitti sukupuuttoon kuolleen neandertalinihmisen perimän ja löysi toisenkin ihmislajin, joka eli samaan aikaan nykyihmisen kanssa”, toteaa Karoliinisen instituutin Nobel-komitea.

Uusi tutkimusala

Nobel-komitea korostaa myös Pääbon havaintoja siitä, että nykyihminen sai sekä neandertalinihmisen että denisovanihmisen geenejä sen jälkeen, kun nykyihminen lähti Afrikasta noin 70 000 vuotta sitten.

Sukupuuttoon kuolleiden ihmislajien geeneillä on edelleen fysiologista merkitystä nykyihmisen elimistössä, muun muassa ihmisen immuunijärjestelmän kyvyssä reagoida tulehduksiin.

Nobel-komitea nostaa myös esiin sen, että Pääbon tutkimuksista on syntynyt täysin uusi tutkimusala, paleogenomiikka.

"Pääbo kartoitti neadertalinihmisen ja denisovanihmisen perimän ja antoi siten meille edellytykset ymmärtää, mikä on nykyihmisen ainutlaatuinen geneettinen perusta", toteaa Nobel-komitea palkinnon perusteluissa.