Se viihtyy siellä, missä muiden käy köpelösti. Se voi aiheuttaa verenmyrkytyksen tai sydänläppien tulehduksen. Ja se on vastustuskykyinen antibiooteille.
Vuosina 2012-2016 tanskalaisissa sairaaloissa kahdeksankertaistui VRE:n eli vankomysiinille resistentin enterokokkibakteerin esiintyvyys potilailla. Vuonna 2016 rekisteröitiin 434 tapausta. Vuotta myöhemmin luku oli jo 503.
Sama ilmiö on havaittu Saksassa, Ruotsissa ja monissa muissa Euroopan maissa. Suomessakin on esiintynyt VRE:tä.
On vaikeaa sanoa, kuinka monta kuolemaa VRE on aiheuttanut. Tieteellisessä The Lancet -aikakauslehdessä julkaistu artikkeli arvioi resistenttien bakteerien aiheuttaneen vuonna 2015 kaikkiaan 33 000 kuolemantapausta.
Tämän vuoksi sairaaloissa eri puolilla maailmaa suhtaudutaan VRE-tartuntoihin erittäin vakavasti.
Äärimmäisen tarttuva
Bakteeritartunnan saavat usein vastustuskyvyltään alentuneet potilaat, joille on annettu jo aiemmin useita antibioottikuureja ja jotka ovat vakavasti sairaiden vuodeosastolla.
Pahinta on , että lääketieteelliset hoitomahdollisuudet ovat vähissä. Niitä ei ole tutkittu ja raportoitu vielä tarpeeksi, ja tarjolla olevilla hoidoilla on paljon sivuvaikutuksia.