Aisteja ei ole luotu pimeyteen
Pelko on ihmisen reagointitapa tilanteisiin, joissa hän arvelee jonkin uhkaavan hänen turvallisuuttaan. Se on yksi ihmisen perustunteista, jonka tarkoitus on suojata vaaroilta.
Pelko syntyy, kun käytettävissä olevat voimavarat (esimerkiksi luolaihmisen nuija) eivät tunnu riittäviltä torjumaan uhkaavaa vaaraa (esimerkiksi petoeläintä).
Pelko saa elimistön valmiustilaan pakenemista tai puolustautumista varten. Pimeän pelko on mahdollisesti ollut olemassa niin kauan kuin ihminenkin.
Pimeässä yksi ihmisen tärkeimmistä aisteista, näköaisti, ei toimi, joten ihminen ei voi varautua mahdollisiin vaaroihin.
Pimeän pelkoon liittyvät myös tuntemattoman pelko ja hylätyksi tulemisen tunne. Pimeän pelko on yleistä lapsilla, mutta yleensä sitä opitaan hallitsemaan iän myötä.
Toisilla pelko voi säilyä voimakkaana aikuisenakin esimerkiksi pimeään liittyvien epämiellyttävien kokemusten takia.
Valo rauhoittaa pelkokeskusta
Pimeyden vaikutus näkyy myös aivoissa.
Uudessa tutkimuksessa tutkijat kuvansivat 23 henkilön aivot, kun he olivat kohtalaisessa valossa, hämärässä ja täydellisessä pimeydessä 30 sekunnin välein. Kaikkiaan koe kesti 30 minuuttia.
Tuloksista selvisi, että pimeyteen verrattuna kohtalainen valo pienensi mantelitumakkeen aktiivisuutta huomattavasti. Ohimolohkossa sijaitsevaa mantelitumaketta kutsutaan aivojen pelkokeskukseksi, koska se käsittelee tunteita ja säätelee pelkoa.
Kohtalainen valo loi myös paremmat yhteydet mantelitumakkeen ja aivojen etuotsalohkon kuoren välille eli alueelle, joka myös liittyy pelon hallintaan.