Pakko-oireinen häiriö – OCD

Hermostuneisuus ei hellitä.

Hand wash

OCD eli pakko-oireinen häiriö kuuluu niin sanottuihin ahdistuneisuushäiriöihin. Sille ovat ominaisia pakkoajatukset eli obsessiot ja pakkotoiminnot eli kompulsiot. Ne voivat olla mitä moninaisimpia.

Etenkin pakkotoiminnot ovat usein rituaalimaisia, esimerkiksi kädet pestään tämän tästä ja käydään monta kertaa tarkistamassa, onko ovi lukossa. Pakonomaisella käyttäytymisellä ei tavoitella mielihyvää vaan pyritään lievittämään ahdistusta ja estämään pelottavia tapahtumia.

OCD-ihmisten elämänlaatua heikentävät ahdistuneisuuden lisäksi usein häpeän tunteet. Pahimmassa tapauksessa häiriö invalidisoi ja johtaa syrjäytymiseen.

Palkitsemisjärjestelmä tekee tepposet

Tietyt aivojen osat ovat OCD-ihmisillä tavallista pienempiä. Kokoero on todettu ainakin etuaivojen OFC-alueella eli orbitofrontaalisessa aivokuoressa ja ACC-alueella. Lisäksi pakko-oireisilla näiden alueiden ja limbiseen järjestelmään kuuluvan häntätumakkeen välillä kulkee normaalia vähemmän viestejä.

Sekä OFC että ACC osallistuvat päätöksentekoon. Niiden toimintahäiriöt ja tiedonkulun takkuilu aiheuttavat huolta vääristä valinnoista. Pakonomainen käyttäytyminen on tapa lievittää sitä. Siitä ei kuitenkaan synny mielihyvää.