Kun maailma sulkeutui keväällä 2020 uuden koronaviruksen takia, väki ryntäsi kauppoihin hamstraamaan ja tyhjensi hyllyt elintarvikkeista ja vessapaperista.
Pian kaupoissa oli kuitenkin taas kaikkea. Hamstraamista ei kuitenkaan jatkettu. Käyttäytyminen paljasti, mitä tapahtuu, kun ihmiset hätääntyvät.
Evoluutiomielessä paniikki kuuluu ihmisen ja eläinten selittämättömimpiin tunteisiin.
Tanskalainen Jill Byrnit on kirjoittanut ja toimittanut useita kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita ihmisten ja muiden kädellisten sosiaalisista suhteista.
Ihminen tuntee esimerkiksi miellyttäviä, iloisia, liikuttavia tai ikäviä tunteita, ja kaikilla niillä on tarkoitus tai vaikutus, joka saa ihmisen tekemään tai jättämään tekemättä jotain. Tunteet ovat olleet evoluution vastaus esivanhempiemme tarpeisiin.
Ilman pelkoa laji häviää
Pelko on ihmisen tärkein sopeutumistunne. Paniikki eli pakokauhu on sen äärimuoto, ja se syntyy, kun pelon aihe pitää kohdata. Pelkoa tuntematon eläin lähestyy vaarallisia yksilöitä ja joutuu vaaratilanteisiin eikä elä pitkään. Niinpä ihminen ja eläimet tuntevat pelkoa ilmeisesti samasta syystä. Esimerkiksi hyönteisille on ominaista säikkyä. Korvameduusa on taas niitä harvoja eläimiä, jotka eivät reagoi pelokkaasti.
Pelkääminen voi olla synnynnäinen tapa suojella itseä pedoilta tai muilta ulkoisilta vaaroilta, mutta se voi olla myös opittua varovaisuutta, kuten siinä tapauksessa, että on kerran polttanut kätensä kuumalla keittolevyllä. Koska pelko palvelee pohjimmiltaan säilymistä, se voi saada hämmästyttäviä ja älyttömiä ilmenemismuotoja.
Esimerkiksi kelpaavat fobiat, jotka ovat lajityypillisiä synnynnäisiä tiettyihin kohteisiin tai tilanteisiin liittyviä aiheettomia pelkoja.
Kyse voi olla vaikkapa hämähäkkien pelosta (araknofobia) tai ahtaan tai suljetun paikan kammosta (klaustrofobia). Ihmiset pelkäävät itse asiassa eniten hämähäkkejä. Kun tielle sattuu hämähäkki, monet ihmiset kiertävät sen kaukaa, vaikka tosiasiassa olisi järkevämpää pelätä liikenneonnettomuutta, sairautta tai saasteita.
Viimeksi mainitut tekijät tappavat paljon enemmän ihmisiä. Alkukantaiset vaistot saavat kuitenkin vallan hämähäkin kohdalla, vaikka se ei edes olisi vaarallinen. Eikä asialle voi juuri mitään.
Pelko on ja pysyy
Ei tarvita kovinkaan kummoista oppimispsykologiaa selittämään, että lajityypilliset synnynnäiset fobiat – toisin kuin opettaviin kokemuksiin perustuvat pelot – kehittyvät ilman kokemusperäistä tietoa ja säilyvät, vaikka pelko tiedetään aiheettomaksi. Kaiken kaikkiaan niistä on vaikea päästä eroon välttelemällä kohdetta tai kohtaamalla se.
Tunteet ovat syntyneet evoluution vastauksena menneen maailman todellisuuteen, jota ei enää ole olemassa.
Paniikki on pelon äärimuoto. Jill Byrnit
Hämähäkit aiheuttivat aikoinaan ihmiskunnalle vakavia ongelmia taudinaiheuttajien levittäjinä. Vaikka uhka on yhä olemassa joissakin lämpimissä maissa, hämähäkit eivät vaaranna ihmislajin säilymistä. Hämähäkkien pelko on kuitenkin ollut evoluution valintakriteeri, eikä se, että nykyään kammoaa hämähäkkejä, heikennä lajin menestymismahdollisuuksia, vaikka se voi haitata yksilöä. Siksi muutosta eli hämähäkkien pelon karsintaa koskeva valintapaine ei ole ollut järin suuri.
Pelon äärimmäinen ilmenemismuoto on paniikki. Kun pelko on voimakkain sopeutumistunne, jonka pitäisi ohjata tekemään väistöliike, paniikki on pakokauhua, joka estää karttamasta sitä, mitä pitäisi karttaa.
Pelolla on monet kasvot
Hämähäkkejä kammotaan
Fobia on nykyään sinänsä vaarattomassa tilanteessa tunnettua hyvin voimakasta pelkoa tai ahdistusta. Monilla eläimillä esiintyy lajityypillisiä fobioita. Ihmiset saattavat reagoida foobisesti esimerkiksi ötököihin, ja kissat pelkäävät vaistomaisesti käärmettä muistuttavia esineitä.
Ahdistus on abstraktia
Pelko on reaktio vaaratekijään. Ahdistuksen kohde ei sen sijaan ole yhtä selvä ja konkreettinen, vaan siinä voi olla kyse kuoleman tai yksinäisyyden pelosta tai tarpeettomuuden tunteesta. Ahdistuksen saa aikaan mieli eivätkä aistit, ja jotkut voivat lievittää sitä taiteen tekemisen keinoin.
Paniikki on niin voimakas pelkoreaktio, että se voi tehdä toimintakyvyttömäksi tai saada käyttäytymään järjettömästi. Pakokauhua koskevat tiedot perustuvat arkihavaintoihin ja usein humoristisesti värittyneisiin kertomuksiin, koska paniikkia ei voida eettisistä syistä tutkia kokeellisesti ihmisillä.
Eläimet panikoivat
On vaikea ymmärtää, kuinka muinoin on ollut hyödyllistä joutua niin silmittömän kauhun valtaan, että pahimmillaan lamaantuu. Eläinten käyttäytyminen paljastaa, milloin panikoiminen on paikallaan.
Vaaratilanteessa voi vaihtoehtoisesti panna vastaan tai luovuttaa. Esimerkiksi hiiri antaa nurkkaan ahdistettuna periksi: se jähmettyy paikalleen kauhusta ja vaikuttaa niin elottomalta, että kissakin voi menettää kiinnostuksensa. Ihmiselle paniikki on nykyään lähinnä ongelmallinen reaktio, sillä tilanteita, joissa lamaantumisesta voi olla hyötyä, ei juuri synny.
Panikoimisella on hyvin vähän tekemistä järjen kanssa. Se on eloonjäämiskäyttäytymistä, vaikka itse toiminta voi olla jopa vahingollista.
Kokemuksesta tiedetään, että paniikkiin joutunut ihminen on käytännössä tunteen vanki. Omiin reaktioihin voi ja kannattaa tutustua, ja tiedostamalla käyttäytymismallinsa saattaa oppia reagoimaan terveemmällä tavalla, kun voimakas ahdistus alkaa.