Olut nesteyttää yhtä hyvin kuin vesi
Uusi tutkimus antaa kuoliniskun monille nestetasapainoa koskeville uskomuksille. Esimerkiksi vesi ei olekaan aina paras nesteyttäjä.

Olut ja kahvi estävät nestehukkaa – toisin kuin useimmat luulevat – aivan yhtä tehokkaasti kuin vesi.
Tämä on vain yksi huomiotaherättävistä tuloksista, jotka käyvät ilmi joulukuussa 2015 julkaistusta tieteellisestä tutkimuksesta.
”Liikunnan vaikutusta nesteen poistumiseen elimistöstä on tutkittu tarkkaan. Mielestäni oli myös tutkittava, miten erilaisten nesteiden juominen vaikuttaa ihmisiin, jotka eivät harrasta liikuntaa”, totesi professori Ronald J. Maughan Loughborough'n yliopistosta New York Times -lehdelle.
Tutkimustulokset perustuvat kokeeseen, jossa 72 tervettä noin parikymppistä miestä joi aluksi litran vettä. Se määrä nestettä, jonka miehet keskimäärin virtsasivat kahden tunnin päästä, sai suhdeluvun 1.
Maito on hyvää
Tämän jälkeen testattiin 13 tavallista juomaa täsmälleen samalla tavalla.
Maito osoittautui tehokkaimmaksi nesteyttäjäksi, sillä sen suhdeluvuksi saatiin 1,5. Appelsiinimehu oli vettä vain hieman parempi suhdeluvulla 1,1.
Maito viipyy kehossa pitempään kuin vesi, koska se on ravitsevampaa, ja sen sisältämän ravinnon pitää imeytyä ennen kuin ”suodattunut” neste kulkeutuu eteenpäin virtsaneritysjärjestelmään.
Kofeiini, alkoholi ja sokeri
Ravitsevuutensa vuoksi myös olut viipyy elimistössä pitempään kuin vesi, vaikka oluella onkin lievä nestettä poistava vaikutus.
”Kofeiini vaikuttaa myös nestettä poistavasti mutta vaikutus ei ilmene sellaisina pitoisuuksina, joita tavallinen kahvi sisältää”, toteaa Ronald J. Maughan.
Virvoitusjuomat ja muut sokeripitoiset juomat olivat kahvin ja oluen tavoin yhtä hyviä nestehukan estämiseen kuin vesi.