Nyt tiedetään enemmän siitä, miksi viikingit yhtäkkiä katosivat Grönlannista
Harvard-tutkimus paljastaa, että viikingeillä oli vastassaan voimia, joita edes he eivät pystyneet voittamaan.
Vuoden 980 vaiheilla suuri viikinkien ryhmä Islannista alkoi asettautua asumaan Grönlannin eteläosaan.
Pohjolan asukkaat hyödynsivät keskiajan lämmintä kautta, jonka aikana valtameret olivat jäättömiä ja maailman suurimmalla saarella oli mahdollista rakentaa taloja, viljellä maata ja kasvattaa kotieläimiä.
Grönlannin pohjoisimmassa osassa alkuasukkaat metsästivät jopa mursuja ja myivät syöksyhampaat kauppamiehille Eurooppaan, missä norsunluu oli suuressa suosiossa.
Sitten vuoden 1450 tienoilla merenkävijät katosivat äkillisesti Pohjois-Atlantin asutuskeskuksista, eivätkä kirjallisesti tai suullisesti säilyneet tiedot paljasta tarkalleen, miksi näin tapahtui.
Nyt Harvardin yliopistossa laadittu tutkimus esittää todennäköisesti osan vastauksesta.
Tutkimuksessa, joka on julkaistu Proceedings of the National Academy of Sciences -sivustolla, keskitytään viikinkiasutukseen, johon kuului muun muassa 500 taloa saaren eteläisimmässä kärjessä.
Talot oli rakennettu noin neljän kilometrin välein, varsin lähelle suurinta osaa saaresta peittävän mannerjään reunaa.
Kaksinkertainen katastrofi
Viikinkien katoaminen osuu yhteen ajanjakson kanssa, jolloin suurta osaa pohjoisesta pallonpuoliskosta koetteli niin sanottu pieni jääkausi. Sillä oli erityisen vakavat vaikutukset juuri Pohjois-Atlantilla.
Tietokonesimulaatiot ovat aiemmin osoittaneet, miten kasvavat jäämassat Grönlannin rannikoilla ilmeisesti puristivat hedelmälliset rannikkovyöhykkeet useita metrejä merenpinnan alle ja Pohjolan asukkaat menettivät mahdollisuuden viljellä maata.
Vaikeudet eivät edes loppuneet tähän.
Matkat vakioreittejä pitkin
Luurankojen dna:ssa ympäri Eurooppaa on jälkiä viikingeistä, ja siten tutkijat voivat seurata viikinkien tietä Euroopan halki. Tulokset vahvistavat aiemmat käsitykset siitä, että tanskalaisilla, norjalaisilla ja ruotsalaisilla viikingeillä oli omat vakioreittinsä.
Tanskalaiset jättivät jälkensä Englantiin, mutta myös etelämmäs Eurooppaan.
Norjalaiset purjehtivat etenkin Irlantiin, Islantiin ja Grönlantiin.
Ja ruotsalaisten geenit levittyivät itään päin.
Uudemmassa tutkimuksessa tarkasteltiin vielä kerran sitä, mitä seurauksia kasvavalla jäämassalla oli rannikolle ja sen asukkaille.
Laskelmat ja mallit paljastavat, että lisääntyvä jäämassa todennäköisesti myös vaikutti voimakkaammalla painovoimalla Grönlantia ympäröivään veteen ja sai merenpinnan nousemaan peräti 3,3 metriä.
Viimeinen pisara
Jäämassat saivat sekä merenpinnan nousemaan että itse maa-alueet vajoamaan - koktaili, joka todennäköisesti on vetänyt rantaviivan satoja metrejä sisämaahan päin ja jättänyt 200 neliökilometriä maata ja lukuisat kodit suolaveden alle.
Aiemmat tutkimukset ovat jo viitanneet siihen, että merenpinta nousi viikinkien aikana Grönlannissa. Tuoreessa tutkimuksessa kuitenkin todistetaan ensi kertaa vesimassojen dramaattiset vaikutukset.
Grönlannin asukkailla, joiden joukossa oli myös Erik Punaisen poika Leif Onnekas, oli karussa ympäristössään muitakin ongelmia: muun muassa alentuneet lämpötilat, jotka vaikeuttivat maanviljelyä, konfliktit inuittien kanssa sekä mursun syöksyhampaiden vähentynyt kysyntä, kun Eurooppaan tuli yhä enemmän oikeaa norsunluuta.
Tutkijoiden mukaan vesimassat ovat kuitenkin olleet yksi viimeisistä pisaroista, jotka vaikuttivat pohjanmiesten täydelliseen katoamiseen vuonna 1450.
"Olemme havainneet, että merenpinnan nousulla oli merkittävä osuus viikinkien katoamisessa", kertoo tutkijaryhmään kuulunut Marisa Borreggine New Scientist -tiedelehdelle.
"Se ei kuitenkaan välttämättä ollut syy numero yksi", Borreggine jatkaa.