Shutterstock

Nämä neljä piirrettä tekevät sinusta tutkitusti täydellisen kumppanin

Jos näet lasin aina puoliksi täynnä, saatat hyvinkin olla kumppanisi unelmien täyttymys.

Shakespearen soneteista deittisovelluksiin – ihmisiä on vuosisadat askarruttanut, onko olemassa jokin tosirakkauden salainen kaava, joka määrittää sen, millainen kumppani olisi itselle se parhain.

Mikä tekee toisesta ihmisestä itselle täydellisen parin, jonka kanssa rakentaa kestävää ja onnellista suhdetta?

Vastausta ovat etsineet niin runoilijat kuin psykologitkin, ja nyt tiedekin on rohkaistunut perehtymään intohimoja herättävään aiheeseen.

Western Kentucky University -yliopiston uudessa tutkimuksessa esiin nousi neljä persoonallisuuden piirrettä, jotka näyttäisivät olevan ”täydellisen” kumppanin keskeiset ominaisuudet.

Huomiota, ei epäluuloa

Tutkijat kysyivät 171 suhteessaan eri vaiheissa olevalta parilta, miten he reagoisivat erilaisiin ongelmatilanteisiin ja miten tyytyväisiä he olivat kumppaninsa tapaan suhtautua vastaaviin ongelmiin.

Vastausten perusteella tutkijat loivat yleiskuvan osapuolten piirteistä kumppaneina ja heidän parisuhdetyytyväisyydestään.

Tulokset osoittavat, että parhaina pidetään kumppaneita, jotka eivät tuo suhteeseen turhaa epävarmuutta ja mustasukkaisuutta.

Ihannekumppani antaa toiselle osapuolella tilaa eikä tapaa murehtia ja vatvoa liikaa suhdetta ja mahdollisia ongelmia.

Täydellinen kumppani on myös sosiaalisesti saavutettavissa – aidosti läsnä ja vastaanottavainen.

Epäsosiaaliset kumppanit nähtiin sen sijaan kehnompina parisuhteen osapuolina.

Kolmas ihanteellista kumppania määrittävä tekijä oli se, miten tasavertaisesti tämän ominaisuudet kumppanina vastasivat suhteen toista osapuolta.

Tyytyväisyyttä suhteeseen nimittäin lisää se, jos kumppanit ovat jotakuinkin yhtä optimistisia suhteen tulevaisuuden suhteen ja yhtä läsnä toisilleen.

Tutkimuksen mukaan hyvä kumppani keskittyy kuuntelemaan ja olemaan läsnä suhteen toiselle osapuolelle.

© Shutterstock

Olet siis täydellinen kumppani, jos panostat ja sitoudut suhteeseen tasaveroisesti kumppanisi kanssa.

Neljäs ja viimeinen ihannekumppanin piirre on kuitenkin sellainen, johon ei välttämättä voi itse vaikuttaa.

Sinua pidetään nimittäin parempana kumppanina, jos olet suhteen toisen osapuolen kanssa älyllisesti ja ulkoiselta viehättävyydeltäsi samalla tasolla.

Tutkimuksesta käy myös ilmi, että tyytyväisimmät parit pitävät sisäisiä ominaisuuksia, kuten ystävällisyyttä ja välittämistä, tärkeämpinä kuin ulkoisia ominaisuuksia, kuten rahaa ja asemaa.

Tulosten perusteella tutkijat uskovat, että omien ominaisuuksien tunnistaminen kumppanina voi auttaa myös parantamaan omia ihmissuhteita.

”Kun elämä on jatkuvaa muutosta, ihmissuhteidenkin on sopeuduttava erilaisiin haasteisiin ja murroksiin. Romanttiseen kompetenssiin kuuluu kyky hyväksyä muutokset ja navigoida yhteistyössä kumppanin kanssa elämän lukemattomissa käänteissä”, tutkimusta johtanut tutkija Michelle Durham toteaa.