Ajattelet sydämellä

Tätä käsitystä aivoista ja sydämestä ollaan kuitenkin nyt tarkistamassa, sillä viimeaikainen tutkimus on paljastanut sydämen lähettävän kudoksiin muutakin kuin happea ja ravintoa.

Sydämen lyöntitiheys on tavallisesti 60–90 kertaa minuutissa. Sydämen supistuessa veri puristuu ensin kahdesta eteisestä kahteen kammioon.

Sitten oikea kammio työntää verta kohti keuhkoja ja vasen kammio eri puolille kehoa. Koko työ on annettu lihassolujen tehtäväksi, ja pohjimmiltaan sydän on suuri itse itseään säätävä lihas.

Jo kauan on tiedetty, että sydän säätelee paljolti itse omaa rytmiään, mutta hermoyhteydet aivoihin tarkoittavat, että keskushermosto voi valvoa sykettä ja tarvittaessa vaikuttaa siihen.

Viime vuosikymmeninä on kuitenkin saatu selville, että viestintää tapahtuu myös toiseen suuntaan.

Useissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että sydän pystyy osallistumaan monenlaisiin aivotoimintoihin. Vuorovaikutuksen ansiosta sydämellä on mahdollisuus vaikuttaa ajatteluun ja käyttäytymiseen. Sydän kykenee manipuloimaan aivoja monia eri viestintäkanavia pitkin.

Kysymys elämästä ja kuolemasta

Vaikuttaviin aineisiin kuuluu ANP eli A-tyypin natriureettinen peptidi, jota erittyy oikean eteisen soluista sydämen supistuessa.

ANP:n ensisijainen tehtävä on laskea verenpainetta, ja sydän säätelee jatkuvasti tämän hormonin määrää veressä, jotta verenpaine pysyy normaalin rajoissa. ANP vaikuttaa useisiin kehon elimiin ja pääsee muun muassa syvälle aivoihin.

Siellä ANP estää viestinnän niistä aivojen osista, jotka säätelevät janon tunnetta, ja vähentää näin juomisen tarvetta. Toisin sanoen sydän laskee kehon nestetasoa ja samalla verenpainetta.

Hormoni myös rauhoittaa sympaattista hermostoa, joka normaalisti virittää kehon hälytystilaan vaaratilanteissa. Hermosto voi esimerkiksi lisätä sydämenlyöntejä ja kiihdyttää adrenaliinin erittymistä lisämunuaisista.

Kumpikin muutos valmistaa kehoa taistele tai pakene -stressireaktioon. Estämällä prosessia ANP rauhoittaa ja vähentää pelkoa – ja sitä kautta pitää verenpaineen matalana. Niinpä reaktio todelliseen tai kuviteltuun uhkaan riippuu myös sydämestä.

Muun muassa japanilaisessa Kyushun yliopistossa tehdyt tutkimukset ovat antaneet todisteita siitä, että ANP voi vähentää stressihormoni kortisolin erittymistä. Kun veren kortisolipitoisuus on suuri pitkän aikaa, kanta- ja hermosolut ovat vahingoittumisvaarassa.

Sitä pidetään mielenterveysongelmien ja psyykkisten sairauksien, kuten ahdistuksen ja masennuksen, riskitekijänä. Sydän osallistuu siis myös henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen.

Myönteiset vaikutukset ovat saaneet tutkijat selvittämään mahdollisuuksia käyttää ANP:tä lääkkeenä esimerkiksi verenpainepotilailla. Asia ei ole kuitenkaan aivan yksinkertainen.

Hormoni nimittäin vaurioittaa suurina määrinä monia elimiä, muun muassa itse sydäntä. Tavoitteena on löytää lähiaikoina ratkaisu, joka tekee mahdolliseksi ANP:n ominaisuuksien hyödyntämisen eri sydän- ja verisuonitautien hoidossa.

Sydämenlyönti lievittää kipua

Sydämellä on muitakin keinoja vaikuttaa aivoihin, ja yksi niistä nostaa kipukynnystä eli auttaa sietämään kivuliaita tiloja.

Brittiläisen tutkimusryhmän tekemässä kokeessa osallistujille aiheutettiin kipua ärsyttämällä sähköllä pohjehermoa.

Ärsytyksen aikana elektrodit seurasivat reisilihaksen kipurefleksiä ja verenpainemittari valvoi verenpainetta ja sydämen lyöntitiheyttä. Koetuloksista kävi selvästi ilmi, että kipua aistittiin vähemmän, kun hermoa ärsytettiin sydämen supistumisvaiheessa.

Tutkijat pystyivät liittämään kivun lievenemisen tilapäiseen verisuonten laajenemiseen, joka tapahtuu aina, kun sydän supistuu kierrättääkseen verta elimistössä.

Siksi he olettivat verisuonten omien painemittareiden, niin sanottujen baroreseptorien, toimivan aivojen kipualueiden ja sydämen välisenä yhdyssiteenä.

Baroreseptorit ovat verisuoniin suorassa yhteydessä olevia hermosoluja, jotka aktivoituvat, kun verisuonet laajenevat sydämen sykkiessä. Aktivoituessaan baroreseptorit lähettävät aivoille käskyn nostaa kipukynnystä hetkellisesti.

Toisissa tutkimuksissa on selvinnyt, että kipukynnys voi nousta pysyvästi. Perinnöllisistä syistä liian korkeasta verenpaineesta kärsivillä rotilla tehdyissä kokeissa tuli esiin, että verenpainetautiin liittyi normaalia parempi kivunsieto. Mahdollisena selityksenä pidetään sitä, että jatkuvasti kohollaan oleva verenpaine tekee baroreseptoreista yliaktiivisia.

Samasta vaikutustavasta on saatu viitteitä myös ihmisillä. Kun verenpainetaso pysyy kauan normaalia korkeampana, järjestelmä voi häiriintyä, koska baroreseptorit menettävät herkkyyttään ja passivoituvat eräänlaisen ylirasituksen takia.

Tutkimusaineiston valossa näyttääkin siltä, että tila voi aiheuttaa kroonista kipua. Vaikka sydämen toiminnan ja kivun kokemisen välinen yhteys voi äkkiseltään vaikuttaa kummalliselta, sille on hyvä selitys.

Tasainen rytmi turruttaa aisteja

Kehon elimet lähettävät jatkuvasti viestejä aivoille häivyttääkseen oman toimintansa. Näin elimet varmistavat, ettei tajunnan tarvitse yrittää olla kaiken aikaa selvillä jokaisesta kehon tapahtumasta.

Nostattamalla kipukynnystä sykkiessään sydän poistaa sydämenlyönnit tietoisuudesta, ja tajunta saa keskittyä ympäristön ärsykkeisiin.

Sydämen sykintä vaikuttaa ilmeisesti kivun kokemisen lisäksi aistimuksiin yleisemminkin. Saksalaisen kognitio- ja neurotieteiden Max Planck -instituutin vuonna 2020 tekemässä tutkimuksessa koehenkilöille annettiin heikkoja sähköiskuja, jotka eivät aiheuttaneet kipua, ja ärsytyksen aikana kartoitettiin sekä heidän aivojensa että
sydämensä toiminta.

Tulosten mukaan aivot jättivät osittain noteeraamatta sähköiskut silloin, kun sydän supistui. Tutkimus paljasti, että osa niistä aivojen signaaleista, jotka tavallisesti voimistavat aistiärsykkeiden tiedostamista, hylättiin sydämen supistuessa.

Aistiärsykkeiden torppaaminen oli kaiken lisäksi yleisintä silloin, kun sydän löi tasaiseen tahtiin eli supistui säännöllisin välein.

Havainto viittaa siihen, että kehon kyky vaimentaa aistitoimintoja paranee, kun aivot pystyvät ennustamaan seuraavan sydämenlyönnin. Sähköiskujen aistiminen heikkeni entisestään siinä tapauksessa, että koehenkilöt keskittyivät havainnoimaan oman kehonsa tapahtumia.

Vahva signaali voimistaa tunnetta

Keskittyminen omiin sydämenlyönteihin aktivoi useita aivojen osia, jotka osallistuvat aistiärsykkeiden käsittelemiseen ja sisäisten tuntemusten muodostamiseen.

Saksalaistutkimuksessa selvitettiin koehenkilöiden kykyä tuntea omat sydämenlyönnit. Heitä pyydettiin katsomaan kuvia, joiden piti herättää miellyttäviä, neutraaleja ja epämiellyttäviä tunteita.

Aivotoiminnan kartoitus paljasti, että ne osallistujat, joilta oman sydämen sykkeen seuraaminen sujui helposti, reagoivat voimakkaimmin kuviin. Mahdollisena selityksenä pidetään sitä, että heillä aivot saavat supistuvalta sydämeltä vahvemman signaalin.

Vaikka sydämen syke lievittää kipua ja turruttaa aisteja, se saattaa myös päästää lähemmäksi omia tunteita. Lisäksi yhteys vaikuttaa kykyyn ymmärtää toisen tunteita.

Se aivojen verkosto, joka käsittelee omia tunteita, on nimittäin päävastuussa myös toisten tunteiden tulkitsemisesta.

On saatu selville kokeellisesti esimerkiksi, että henkilöön, joka ilmaisee ilmeillään ja eleillään pelkoa tai inhoa, reagoidaan voimakkaammin sydämen supistuessa kuin sydämen palautuessa lepotilaan.

Herkkä sydän voi ahdistaa

Sydän – ja muukin elimistö – vaikuttaa paljon aivojen toimintaan, ja niiden välisellä vuorovaikutuksella on erittäin suuri merkitys. Esimerkiksi vatsan viestiessä aivoille, että mahalaukku on tyhjä, syntyy nälän tunne, ja virtsarakon hälytys saa aikaan virtsaamisen tarpeen.

On selvää, että elinten ja aivojen välisen viestinnän häiriintyminen johtaa pahoihin ongelmiin. Muun muassa osa autisteista ei tiedosta oman kehon signaaleja, elleivät ne ole hyvin voimakkaita.

Siitä voi seurata esimerkiksi, että he eivät tunnista ärtymistä, ennen kuin he yhtäkkiä räjähtävät, tai että he katkaisevat jalkansa tuntematta tuskaa.

Vastaavasti poikkeuksellisen vahva aivojen ja elinten välinen yhteys voi aiheuttaa ongelmia. Tutkitusti henkilöillä, jotka huomaavat erityisen hyvin oman sydämensä sykkeen, on taipumus tuntea ahdistusta.

Suru särkee sydämen

Sydämen ja aivojen välisessä vuorovaikutuksessa riittää vielä paljon tutkittavaa. Vaikka kuva siitä kaipaa tarkentamista, jo nyt on selvää, että aivot ja sydän muodostavat monessa mielessä toiminnallisen kokonaisuuden. Sydämellä voi siis vallan hyvin olla tärkeä osa vaikkapa ihastumisessa.

Sydämen suhde tunteisiin saattaa kuitenkin olla myös puhtaasti fyysistä laatua. Näyttää siltä, että tunne-elämä heijastuu paitsi sydämen toimintaan myös sen rakenteeseen.

Dramaattisin tai traagisin esimerkki viimeksi mainitusta on suremisesta johtuva stressiperäinen sydänlihassairaus, josta käytetään myös nimityksiä takotsubo ja särkyneen sydämen oireyhtymä.

Murehdittaessa läheisen kuolemaa tai avioeroa voidaan kokea rintakipua ja hengenahdistusta, ja oireilun aiheuttaa ilmeisesti muun muassa adrenaliini, joka vahingoittaa sydämen verisuonia ja lihaksia.

Onneksi suurin osa oireilevista tervehtyy jo muutamassa viikossa. Aivan niin kuin monissa onnettomasta rakkaudesta kertovissa tarinoissa aika parantaa haavat, särkyneen sydämen tapauksessakin parasta lääkettä on kärsivällisyys.

Sydämen ja aivojen välisen tiiviin vuorovaikutuksen paljastuttua on otettu pitkä askel taaksepäin: tunteet sijaitsevat myös sydämessä, jota aikoinaan pidettiin niiden tyyssijana.

Asia on kuitenkin monimutkaisempi, sillä esimerkiksi mieliala ja tapa, jolla suhtautuu toisiin ihmisiin, voi riippua suolistosta.

Suolen on mahdollista vaikuttaa ajatteluun paitsi hermoyhteyksien kautta ja hormonien välityksellä myös niiden suolistobakteerien avulla, jotka vaeltavat aivoihin. Rakkaustarinoissa pitäisi siis kuulua sekä sydämen että suolen ääni.