Miksi ihminen ei syö ruohoa?

Monet eläimet syövät lähes pelkästään ruohoa tai heinää. Miksi ruoho ei sovi ihmisen ruokavalioon?

© Shutterstock

Vaikka ruoho ei ole myrkyllistä ihmiselle, kannattaa harkita pari kertaa ennen kuin iskee siihen hampaansa. Ihminen elimistö ei nimittäin saa juurikaan irti ravinteita ruohosta.

Ruoho koostuu pääasiassa kuiduista, kuten selluloosasta, hemiselluloosasta ja ligniinistä. Niitä on 85 prosenttia ruohon kuivapainosta. Kuidun pitävät soluseinämät jäykkinä ja estävät siten pieneliöitä pääsemästä solujen sisälle.

Kuidut ovat erittäin vaikeasti sulavia, eikä ihmisen vatsassa ja suolistossa ei ole niiden hajottamiseen tarvittavia entsyymeitä.

Märehtijöiden, kuten naudan, elimistö on erikoistunut ruohon hajottamiseen. Naudoilla on neljä eri mahaa ja iso joukko erilaisia bakteereja, joiden avulla ne saavat ruohon energian ja ravinteet irti.

Myös hedelmissä ja vihanneksissa on selluloosaa, hemiselluloosaa ja ligniiniä, mutta paljon vähemmän kuin ruohossa. Esimerkiksi kypsissä banaaneissa on vain 0,003 prosenttia ligniiniä, 0,28 prosenttia selluloosaa ja 0,96 prosenttia hemiselluloosaa.

Ruoho on haitaksi hampaille

Ruoho on kova pala myös hampaille. Ruohon hienontaminen vaatii sinnikästä pureskelua, jonka aikana hampaat altistuvat ruohon sisältämälle piidioksidille. Piidioksidi eli kvartsi tekee vahinkoa hampaan kiilteelle.

Märehtijöiden hampaisto on mukautunut ruohoruokavalioon. Niiden hampaat kasvavat koko ajan mukaa kuin purupinta kuluu.