Mustasukkaisuus on hyödytön tunne. Jos se on perusteetonta, kumppanisi loukkaantuu, kun syytät tai epäilet häntä jostakin, jota hän ei ole tehnyt. Jos taas epäilyille on aihetta, mustasukkaisuuden tunne ei muuta sitä tosiasiaa, että kumppanisi on pettänyt luottamuksesi.
Mustasukkaisuus siis tuottaa aina mielipahaa ja ongelmia. Miksi sellainen tunne sitten on syntynyt?
Mustasukkaisuus on kolmiodraama
Aluksi kannattaa määritellä mustasukkaisuus. Se on eri tunne kuin kateus, vaikka molemmissa on kyse siitä, että haluamme jotakin, jota jollakulla toisella on tai jota kuvittelemme hänen saavan.
Ero on siinä, että kateutta voi esiintyä kahden yksilön välillä, mutta mustasukkaisuuteen tarvitaan vähintään kolme. Ihminen voi olla kateellinen naapurilleen tämän hienosta talosta, mutta mustasukkaisuuteen tarvitaan joku kolmas, jota sekä hän että naapuri tavoittelevat.
Tanskalainen Jill Byrnit on kirjoittanut ja toimittanut useita kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita ihmisten ja muiden kädellisten sosiaalisista suhteista.
Evoluution näkökulmasta mustasukkaisuus voi johtaa kahdenlaiseen toimintaan. Ihminen voi yrittää pitää kilpailijat erossa kumppanistaan ja varmistaa, että kumppani pystyy hänen luonaan eikä lähde jonkun muun matkaan.
Mustasukkaisuuden synnyttämä toiminta voi ilmetä jopa fyysisenä aggressiivisuutena mahdollisia kilpailijoita ja omaa kumppania kohtaan.
Aggressiivista mustasukkaista käytöstä esiintyy monilla eläinlajeilla, jotka lisääntyvät suvullisesti.
Suvuton lisääntyminen on eläimillä harvinaista, mutta kasveilla sitä esiintyy paljon. Siinä sukusolu jakaantuu kahdeksi identtiseksi kopioksi itsestään.
Jälkeläisten hoito vaatii resursseja
Mustasukkaisuus ei ole silti vain reaktio menetykseen tai sen uhkaan. Siihen liittyy myös huolta tulevista ongelmista.
Mustasukkaisuutta esiintyy niin ihmisillä ja susilla kuin gorilloillakin. Kaikki yrittävät pitää kiinni kumppanistaan. Se kuulostaa romanttiselta.
Miksi sitten useimmat meistä eivät liihottele monen kumppanin välillä kuin perhonen kukasta kukkaan? Lajin säilymisen kannalta se olisi loogista.
Tutkijoiden mukaan selitys löytyy jälkeläisistä huolehtimisen ja lajin sosiaalisen rakenteen yhteydestä.
Poikasista huolehtiminen ei ole kaikille yhtä vaativaa. Se voi kuitenkin olla niin raskasta, että yksi vanhempi ei aina siitä selviä.
Huomattava osa eläinlajeista muodostaa parisuhteita. Ne voivat olla elinikäisiä tai pesimiskauden kestäviä.
Noin 90 prosenttia lintulajeista on monogaamisia eli yksiavioisia siinä mielessä, että emo ja isä muodostavat parisuhteen ja huolehtivat yhdessä poikasistaan. Ihminen muistuttaa lintuja sikäli, että yleensä lapsesta huolehtivat molemmat vanhemmat joko suoraan tai elatusmaksujen muodossa. Nisäkkäiden keskuudessa ihminen on kuitenkin poikkeus: muista nisäkäslajeista vain viisi prosenttia on yksiavioisia.
Monta tapaa reagoida mustasukkaisuuteen
Todennäköisesti ihmispoikasista huolehtiminen on ollut niin vaativa tehtävä, että evoluutio on tuottanut keinon, jolla vanhemmat motivoidaan auttamaan toisiaan.
Mustankipeys iskee eläimeenkin
Apinat pariutuvat iäksi
Kierteishäntäapinoihin kuuluvat valkotöyhtötamariinit (kuvassa) ja valkotupsusilkkiapinat elävät perhekunnissa, joihin kuuluvat emo, isä ja poikaset. Usein parisuhde kestää koko elämän. Suhdetta lujittaa se, että parit harrastavat seksiä päivittäin.
Kyyhkykoiras huolehtii pesästä
Kyyhkyt ovat monogaamisia. Isät rakentavat pesää ja hoitavat poikasia missä emotkin. Jos naaras menettää kumppaninsa, se etsii uuden. Tosin ainakaan koetilanteessa koiraat eivät innostuneet naaraista, jotka olivat juuri olleet toisen koiraan kanssa.
Gibboni ei siedä kilpailijoita
Ihmisapinoihin kuuluvat gibbonit elävät parisuhteessa toisin kuin useimmat muut apinat. Ne eivät juuri siedä muita saman sukupuolen sukukypsiä yksilöitä lähellään. Jopa niiden omat poikaset saavat lähtöpassit laumasta, kun ne varttuvat ja pyrkivät parittelemaan.
Nainen voi aina olla varma, että syntyvä lapsi hänen, sillä hän synnyttää lapsen.
Mies sen sijaan ei voi olla yhtä varma isyydestään. Kiistatapauksissa miehen biologista vanhemmuutta selvitellään dna-testeillä.
Tämä sukupuolien välinen ero koskee koko eläinkuntaa, mutta joidenkin tutkijoiden näkemyksen mukaan se vaikuttaa erityisen paljon ihmislajiin, koska ihmisisien odotetaan olevan aktiivisia vanhempia.
Tiukan resurssitietoinen muinaismies saattoi siis ajatella, että on olemassa riski, että hän uhraa vuosia elämästään toisen miehen lapsen hoitamiseen ja edistää kilpailijan geenien leviämistä. Jos yksilön tavoitteena pidetään biologista suvunjatkamista, se oli epäonnistuminen.
Muinaisten naisten näkökulmasta tilanne oli toinen. Heidän ei tarvinnut pelätä joutuvansa tietämättään huolehtimaan muiden naisten lapsista. Siinä mielessä miehen mahdolliset sivusuhteet eivät olleet heille uhka.
Miehiä loukkaa yleensä eniten ajatus siitä, että heidän kumppanillaan on seksisuhde toisen kanssa.
Naisen ensisijainen pelko ainakin muinoin oli se, että hän jää yksin huolehtimaan lapsista, kun hänen miehensä solmii uuden suhteen.
Parisuhdekokemus vaikuttaa
Eri maissa tehdyt tutkimukset osoittavat, että useimmissa kulttuureissa sekä miehet että naiset pitävät luotettavuutta yhtenä kumppanin tärkeimmistä ominaisuuksista.
Sen sijaan miesten ja naisten näkemykset eroavat, kun kysytään, kumpi heitä loukkaisi enemmän: kumppanin läheinen tunneside toiseen henkilöön vai seksisuhde toisen kanssa.
Tutkimusten mukaan miehet pitävät hyvin loukkaavana ajatusta siitä, että heidän kumppaninsa harrastaisi seksiä jonkun muun kanssa. Tuohtumus ilmeni paitsi sanallisissa vastauksissa myös fysiologissa stressimittauksissa.
Naisia sen sijaan loukkaisi seksuaalista syrjähyppyä enemmän se, että heidän kumppanillaan olisi läheinen tunneside toisen kanssa.
Michiganin yliopistossa Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin mustasukkaisuuden kokemuksen yhteyttä ihmisen aikaisempiin parisuhteisiin.
Nuorilta opiskelijoilta kysyttiin, kumpi heitä loukkaisi enemmän: kumppanin tunneside toisen ihmisen kanssa vai se, että kumppanilla olisi seksisuhde toisen kanssa.
Naisten vastauksiin ei vaikuttanut se, olivatko he olleet parisuhteessa vai eivät.
Useimpien naisten mielestä loukkaavinta olisi se, että kumppanilla olisi läheinen tunneside toisen henkilön kanssa.
Miehet olivat toista mieltä. Heistä ajatus seksuaalisesta uskottomuudesta oli loukkaavin. Tätä mieltä oli enemmistö miehistä riippumatta siitä, oliko heillä ollut parisuhdetta vai ei. Parisuhdehistoria kuitenkin vaikutti tunnereaktion voimakkuuteen.
Ne miehet, joilla oli kokemusta parisuhteesta, pitivät seksuaalista uskottomuutta paljon loukkaavampana kuin ne, jotka eivät olleet olleet parisuhteessa.
Tulosta on tulkittu niin, että parisuhde aktivoi miehen evolutiivisen vastenmielisyyden kumppanin muita seksisuhteita kohtaan. Tulkinnan tueksi tarvittaisiin kuitenkin lisätutkimusta.