LSD voi sopia lääkkeeksi

Huonon maineen saanut aine voi ehkä lievittää masennusta ja aloitekyvyttömyyttä – jos sitä vain nautitaan hyvin pieniä annoksia.

LSD

Uudessa kokeessa selvitetään, toimiiko LSD lääkkeenä, jos sitä annetaan potilaille vain hyvin pieniä määriä.

© Shutterstock

Pelkotilat, ahdistus ja psykoosi ovat vain muutamia sivuvaikutuksista, joista LSD tunnetaan. Nyt kansainvälinen tutkijaryhmä ponnistelee kuitenkin todistaakseen, että hyvin pieninä annoksina aine voi saada aikaan jotain aivan päinvastaista eli lievittää psyykkisiä sairauksia.

Pienet annokset voivat toimia lääkkeenä

Viime aikoina maailmaan on syntynyt uusi huumeiden käyttäjäryhmä. Esimerkiksi yrittäjien luvatussa maassa Piilaaksossa tiettävästi monet ovat kokeilleet pienien LSD-määrien nauttimista energisyyden ja luovuuden lisäämiseksi ja mielialan kohottamiseksi.

Jotkut kertovat myös ottaneensa mikroannoksia LSD:tä psyykkisten ongelmien, kuten ahdistuksen ja masennuksen lievittämiseen.

Kokeita ei ole kuitenkaan dokumentoitu, ja siksi kansainvälinen psyykkisten sairauksien asiantuntijaryhmä haluaakin nyt toteuttaa maailman ensimmäisen tieteellisen tutkimuksen, jossa testataan, onko LSD:llä hyödyllinen vaikutus mikrokokoisina annoksina.

Kokeessa on tarkoitus antaa koehenkilöille LSD:tä 10:n, 20:n tai 50 mikrogramman annoksina ja kuvantaa, millaisia muutoksia aivojen kognitiivisissa kyvyissä ja ajattelussa tapahtuu.

Aivoissa syntyy oikosulku

LSD on niin sanottu hallusinogeeni, joka muuttaa aivojen kemiallista viestintää. Aine saa aikaan psykoosin kaltaisen tilan ja vääristää aistikokemuksia ja tunteita ja tuottaa harha-aistimuksia.

LSD voi kuitenkin synnyttää ihmisessä myös pakokauhua, pelkoa ja todellisuudentajun katoamista niin, että ihminen voi esimerkiksi kuvitella osaavansa lentää. 1950–1970-luvulla LSD:n vaikutusta kokeiltiin psyykkisesti sairaisiin, mikä johti itsemurhien ja psykoosien lisääntymiseen.