Täydellisyyden tavoittelua korostava kulttuuri, huippuarvosanojen jahtaaminen ja lasten ja nuorten ikuinen epävarmuus siitä, ovatko he riittävän hyviä, ovat kaiken pahan alku ja juuri.
Näin sanoo yhdysvaltalaisopettaja Esther Wojcicki, jolta on vastikään ilmestynyt kirja How to Raise Successful People: Simple Lessons for Radical Results (Näin kasvatat menestyjän: Loistavia tuloksia yksinkertaisilla vinkeillä).
Wojcickilla on kolme aikuista tytärtä, joista kaikki ovat hyvin palkatuissa johtotason työpaikoissa. Mutta Wojcickin mukaan tytärten saavuttama asema ei suinkaan ole tärkeintä vaan se, millaisen kotikasvatuksen he ovat saaneet. Hänen vinkeissään radikaaleinta – jos sitä nyt radikaaliksi voi kutsua – on se, että tärkeintä on terveen järjen käyttö.
Lasten on opittava hyväksymään virheet
Esther Wojcicki korostaa kirjassaan kolmea tärkeää seikkaa, joiden ympärille hän on luonut oman kasvatusfilosofiansa. Ensinnäkin hän opetti lapsilleen, että virheiden tekeminen on normaalia ja sallittua, eivätkä virheet tarkoita epäonnistumista. Toiseksi hän korosti lapsilleen sitä, että pitää suhtautua intohimolla siihen, mitä tekee, ja kolmanneksi, että jokaisen perheenjäsenen on osallistuttava omalla panoksellaan perheen arkeen.
Virheiden hyväksyminen on elintärkeää. Monet nykypäivän ”curlingvanhemmista” toimivat täysin päinvastoin ja opettavat lapsilleen, että virheet on kielletty ja että ne ovat aina jotakin huonoa ja kielteistä. Mutta koska ihminen oppii virheistään, on järjetöntä yrittää suojella lapsia virheiden tekemiseltä ja epäonnistumisen kokemuksilta.
Anna lasten tehdä sitä, mikä heitä kiinnostaa
Wojcicki korostaa myös, miten tärkeää on antaa lasten seurata unelmiaan. Monet vanhemmat seisovat itse lastensa haaveiden tiellä.
Kirjassaan hän kertoo esimerkiksi, että yksi hänen tyttäristään oli musikaalisesti lahjakas mutta kiinnostuneempi luistelusta kuin musiikista, joten hänelle sallittiin luisteluharrastus. Wojcicki kannusti kaikkia lapsiaan tekemään sitä, mikä heitä eniten kiinnostaa, mikä on luultavasti syy siihen, että kaikki lapset päätyivät erilaisiin ammatteihin eivätkä seuranneet äitinsä jalanjäljissä.
Yksi tyttäristä on johtajana YouTubessa, toinen toimii San Franciscon yliopistossa professorina ja kolmas johtaa yhdysvaltalaista geenitestausyritystä.
Anna lapsen kokea esteitä
Johtajatason työpaikka ei ole mikään onnellisuuden tae, mutta on tärkeää, että vanhemmat antavat lapsilleen mahdollisimman hyvän ja innostavan kasvatuksen niin, että lapset voivat kehittää vapaasti sekä itseään että omia taitojaan. Ratkaisevaa on, että lapsi kokee niin onnistumisia kuin epäonnistumisia.
Parhaiden kasvuolojen takaaminen lapselle ei siis tarkoita sitä, että vanhempi poistaa kaikki esteet lapsen tieltä. Päinvastoin. Parasta on, jos lapsi kohtaa esteitä ja oppii selviytymään niistä itse. Omaan itseen uskominen on ratkaisevaa, ja se on kyky, jota vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään.
Anna lapsen kokeilla itse
”Vältä antamasta lapselle sellaista vaikutelmaa, että kaikki on vaarallista. Opeta lapsi ylittämään katu itse ja käymään yksin kaupassa jo nuorella iällä”, Wojcicki kirjoittaa kirjassaan. Hän lähetti omat tyttärensä yksin kauppaan jo kolmi–nelivuotiaina, mutta Wojcicki korostaa, ettei koskaan vaarantanut lastensa turvallisuutta. Toisaalta hän ei myöskään pyrkinyt suojelemaan lapsiaan kaikelta tai estämästä näitä kokemasta, miltä tuntuu ottaa riski.
Mitä enemmän lapsi saa koetella omia voimiaan erilaisissa asioissa, sitä enemmän hän uskoo itseensä ja omiin kykyihinsä. Usko omaan itseen vaikuttaa myös niin, ettei ihminen pelkää ottaa riskejä.
Lässytys ei kehitä
Wojcicki pitää tärkeänä myös tapaa, jolla vanhemmat puhuvat lapsilleen. Hän itse ei esimerkiksi koskaan lässyttänyt lapsilleen tai helpottanut käyttämäänsä kieltä näiden vuoksi. Hän pyrki myös tietoisesti välttämään korkeammalta puhumista lapsilleen puhuessaan. Wojcicki sanoo puhuneensa lapsilleen kuin nämä olisivat olleet pieniä aikuisia.
Anna lapsen unelmoida itse
Wojcicki pyrki aina kasvattamaan lapsiaan niin, että näillä olisi parhaat mahdolliset eväät tulevaisuutta varten, mutta hänellä ei itsellään ollut lainkaan tavoitteita sille, mitä lapsista pitäisi tulla aikuisina. Siitä huolimatta muut vanhemmat ovat kysyneet häneltä usein, mikä on salaisuus hänen tyttäriensä menestyksen takana. Hän päättikin kirjoittaa kirjan, jotta muutkin voisivat hyötyä hänen kokemuksistaan.
Kasvatuksen Nobel-palkinto
Wojcicki kertoo käyttävänsä metodia, jonka lyhenne on TRICK. Kirjaimet tulevat englanninkielisistä sanoista trust (luottamus), respect (kunnioitus), independence (itsenäisyys), collaboration (yhteistyö) ja kindness (ystävällisyys). Nämä ovat tasapainoisen ja miellyttävän ihmisen kasvattamisen ydinarvot.
”Kasvatuksesta tai opettamisesta ei jaeta Nobel-palkintoa, vaikka pitäisi. Ne ovat eittämättä yhteiskunnan tärkeimmät tekijät. Se, miten kasvatamme ja mitä opetamme lapsillemme vaikuttaa siihen, millaisia yksilöitä heistä tulee mutta myös siihen, millainen koko yhteiskunta on”, Wojcicki sanoo.
Täydellisyyden tavoittelu ei tuo onnea
Wojcickin kirja ja kasvatusmenetelmät ovat kiinnostavia myös sen valossa, mitä tanskalaisessa arvotutkimuksessa on selvinnyt. Sen mukaan tanskalaiset peräänkuuluttavat lisää auktoriteettia ja tiukempaa kuria lasten kasvatukseen. Kenties tämä tanskalaisten toive on merkki siitä, että täydellisyyden tavoittelu ei tuo onnea ja että nyt ollaan siinä pisteessä, että yhteiskunta maksaa kovan hinnan hemmotelluista ja itsekeskeisistä lapsista ja nuorista. Todellisuudessa vanhemmat tekevät lapsilleen karhunpalveluksen, kun kannustavat näitä tavoittelemaan täydellisyyttä ja samalla suojaavat heitä kokemuksilta, jotka olisivat tärkeitä lapsen kehityksen, itsetuntemuksen ja nöyryyteen opettamisen kannalta.
Opeta, että joskus sattuu
Lasten suojelu elämään väistämättä kuuluvilta negatiivisilta asioilta on suuri virhe. Näin sanoo tanskalainen psykologi ja kirjailija John Halse, joka on toiminut pitkään perhe- ja sosiaalipsykologian aloilla ja ollut aktiivinen keskustelija lapsi- ja perhepsykologiaan liittyvissä kysymyksissä. Hän on samoilla linjoilla Wojcickin kirjassaan esittämien teesien kanssa.
”Vanhempien vaarallisina pitämät asiat ovat usein juuri niitä, jotka kehittävät lasta. Jos lapsi ei koskaan saa lupaa kiivetä puuhun, hän ei myöskään opi, että puusta voi pudota ja satuttaa itsensä. Lapsen pitää saada kokeilla omia rajojaan, jotta hän voi oppia, milloin ja miten asiat voivat mennä vikaan”, Halse sanoo.
Luonnollinen suhtautuminen vastoinkäymisiin
Halse on Wojcickin kanssa yhtä mieltä siitä, että lapsia ei tulisi suojata pahaa mieltä tai fyysistä kipua aiheuttavilta kokemuksilta.
”Jos lapsi ei opi sietämään vastoinkäymisiä, hän ei osaa suhtautua niihin luonnollisena osana elämää. Elämä tekee joskus kipeää. Kyse voi olla kaatumisesta, tappelusta tai sydänsuruista tai mistä tahansa. Lapsen kääriminen pumpuliin ja hänen suojaamisensa näiltä tunteilta on karhunpalvelus lapselle”, Halse selittää. Hän korostaa, että on tärkeää kasvattaa vahvoja lapsia, jotka pärjäävät elämässä – huolimatta siitä, millaiseen ammatilliseen asemaan he päätyvät.