Leveät sieraimet imevät hyytävän kylmää ilmaa, ja karvainen käsi on puristunut tiukasti puukeihään ympärille. Syvällä päässä olevat silmät seuraavat herkeämättä jättiläispeuraa pohjoisessa erämaassa. Hirvieläin ajetaan tiheikköön, ja siellä se tapetaan keihäillä.
Ajatusta neandertalinihmisistä metsästämässä Pohjolassa pidettiin pitkään epärealistisena arkeologipiireissä. Lajin esiintymisalueen tiedettiin ulottuneen pohjoisessa noin 55. leveyspiirille, joka kulkee hieman Skånen eteläpuolella.
Aiemmin mahdottomalta tuntunut ajatus on kuitenkin poikinut sittemmin kokonaisen uuden tutkimusalan.
Hämmästyttävät löydöt ovat johtaneet tutkijat Pohjolaa mahdollisesti asuttaneiden neandertalinihmisten jäljille, ja tavoitteena on saada selville, kävivätkö neandertalilaiset metsällä kaukana pohjoisessa.
Arkeologian harrastaja löysi muinaisrannan
Yksi niistä paikoista, joista etsitään uusia todisteita neandertalinihmisten läsnäolosta, on Tanskassa sijaitseva jyrkkäseinäinen rantakallio Ejby Klint.
Tanskalaismuseoiden yhteenlittymä ROMU, johon kuuluu muun muassa Roskilden museo, ja Tanskan kansallismuseo kokosivat arkeologiryhmän, joka sai tehtäväkseen tutkia syksyllä 2020 karhunvatukoiden ja muiden kasvien peittämiä tuhansia vuosia vanhoja geologisia kerrostumia.
Kiinnostusta herätti vanha rantapenger, joka oli kapseloitunut edellisellä jääkausien välisellä lämpimällä kaudella eli Eem-kaudella.
Harrastaja-arkeologi Erik Madsen löysi 1960-luvulla piikiviä, joita hän arveli neandertalinihmisten käsitelleen. Silloin kukaan ei lotkauttanut korvaansakaan.
Madsenin yli 300 löydön kokoelma luovutettiin hiljattain ROMUlle. Koska valtaosa kappaleista oli kerätty rannoilta, niiden ikää ei voitu määrittää geologisen kerrostuman avulla.
Madsen oli kuitenkin tehnyt rannikolla myös kaivauksia ja törmännyt kallioon, jota hän itse piti Eem-kaudella 115 000–130 000 vuotta sitten syntyneenä rantapenkereenä. Tuolloin Euroopassa oli keskimäärin neljä astetta nykyistä lämpimämpää.
Kolme piikiveä erottui joukosta. Ne näyttivät siltä kuin ne olisivat neandertalinihmisen käsialaa tunnusmerkillisine lohkopintoineen, jotka olivat syntyneet iskennän tuloksena.
Kaikki kolme kiveä ovat sittemmin hävinneet. Syksyllä 2020 jyrkkää kalliota ryhdyttiin siis tutkimaan tarkemmin.
Myös Århusin yliopisto on aloittanut laajan NeanderEDGE-nimisen tutkimushankkeen, jonka tarkoituksena on paljastaa, ulottuiko neandertalinihmisen esiintymisalue luultua pohjoisemmaksi.
Arkeologian harrastaja löysi kolme piikiveä Ejby Klintin rannalta. Hän piti sittemmin hävinneitä kiviä neandertalinihmisen työstäminä. Myöhemmin löydetyt samankaltaiset kivet on arvioitu luonnon muokkaamiksi.
Joukko mielenkiintoisia löytöjä on johtanut siihen, että Pohjolaa mahdollisesti asuttaneiden neandertalinihmisten tutkimus on kehittymässä omaksi alakseen.
Itäreitit pohjustavat Pohjola-teoriaa
Pohjoisia neandertalilaisia jäljitetään samaan aikaan kuin ihmisen polveutumishistoriaa ollaan kirjoittamassa uusiksi. Sukupuusta on tullut villinä rehottava pensas, ja kuva siitä, millaista edeltäjiemme elämä oli, on tarkentunut tarkentumistaan.
Myös käsityksiä neandertalinihmisestä on tarkistettu. Euraasialaisen lajin edustajia eli paitsi nykyisen Euroopan alueella myös Aasian länsiosissa 40 000–400 000 vuotta sitten.
Viime aikoina omaksutun uuden näkemyksen mukaan neandertalinihmisillä ja nykyihmisillä oli luultua enemmän yhteistä ja neandertalinihminen risteytyi nykyihmisen lisäksi denisovanihmisen kanssa.
Neandertalilaiset olivat taitavia metsästäjiä, satunnaisia ihmissyöjiä ja lannistumattomia ilmastonmuutokseen sopeutujia. Lisäksi he huolehtivat omaisistaan.
Arkeologit ovat ällistelleet etenkin kahta löytöä. Toinen niistä tehtiin Altain vuoristossa Etelä-Siperiassa sijaitsevassa Tšagirskaja-luolassa.
Luolasta on löydetty vuoden 2007 jälkeen 74 neandertalilaisluuta, tuhansia kivityökaluja ja kasvi- ja eläinkivettymiä. Vuonna 2020 tehdyn tutkimuksen mukaan työkalut muistuttavat Itä-Euroopasta löydettyjä esineitä. Tästä on päätelty, että joukko neandertalinihmisiä muutti 60 000 vuotta sitten melkein 3 000 kilometriä idemmäksi.
Välimatka osoittaa neandertalinihmisten liikkuneen laajalla alueella. Laji saattoi siis hyvinkin levitä myös kohti pohjoista.
Muun muassa saaliseläinten luista ja kasvikivettymistä on saatu selville, että neandertalinihmiset metsästivät visenttejä ja hevosia Siperiassa, jonka ilmasto oli kuiva ja kylmä. Tämän tiedon valossa neandertalinihminen näyttää olleen sitkeähenkinen ja sopeutumiskykyinen laji.
Neandertalinihmiset saattoivat käydä Pohjolassa metsällä ennen lajin häviämistä arviolta 40 000 vuotta sitten.
Kylmyys karaisi neandertalilaisia
Neandertalinihminen sopeutui 200 000–300 000 vuoden aikana vaativiin elinolosuhteisiin. Fysiologiset ja kulttuuriset sopeumat tekivät lajista sitkeähenkisen ja antoivat sille eväät käydä metsästämässä Pohjolassa.
Lisäksi kivityökaluja ja eläinten luita on löydetty Byzovaja-luolasta, joka sijaitsee Komin tasavallassa Uralin länsipuolella suunnilleen Oulun korkeudella. Pohjoisimmat varmat neandertalilaislöydöt on tehty noin 1 000 kilometriä etelämpänä.
Osa tutkijoista epäilee, että Byzovaja-luolan työkalut ovat nykyihmisen valmistamia. Venäläis-ranskalainen tutkimusryhmä pitää niitä kuitenkin neandertalilaisten tekeminä.
Pohjois-Saksassa keihästettiin norsu
Neandertalinihmisiä Århusin yliopistossa tutkiva arkeologi Trine Kellberg Nielsen johti vuonna 2021 Moesgaardin museon näyttelyhanketta, jonka tavoitteena oli esitellä tarunhohteisia muinaisihmisiä. Hän vetää myös NeanderEDGE-projektia.
”Neandertalinihmisistä tekee kiehtovia se, että melko runsaiden löytöjen ansiosta tiedetään varsin hyvin, miten he elivät. Ja tuoreimmat löydöt ovat muuttaneet radikaalisti käsitystämme näistä ihmisistä”, toteaa Nielsen.
Trine Kellberg Nielsen johtaa NeanderEDGE-hanketta, jonka tavoitteena on selvittää, kuinka kaukana pohjoisessa neandertalinihmiset liikkuivat.
Merkkejä neandertalilaisten läsnäolosta löydetään Trine Kellberg Nielsenin mukaan todennäköisimmin Eem-kauden ja sitä seuranneen Veiksel-jääkauden vaihteeseen ajoittuvista geologisista kerrostumista. Kun merenpinta laski 115 000 vuotta sitten, esimerkiksi erillään olleet Jyllannin niemimaa ja Sjællandin saari olivat maayhteydessä toisiinsa.
Neandertalinihmisten olisi pitänyt silti ylittää laajoja vesialueita päästäkseen Ejby Klintin liepeille. Ei kuitenkaan tiedetä, osasiko laji valmistaa veneitä.
Tähän mennessä vaikuttavin löytö on tehty Lehringenissä Pohjois-Saksassa: pitkä metsänorsun rintaan työnnetty puukeihäs.
Löydöstä piirtyy esiin kuva norsun kuolemasta. Kun haavoittunut eläin lyyhistyi rantaan verissään eikä voinut enää tehdä vastarintaa, metsästäjät teurastivat sen piityökaluillaan.
Lehringenin keihäs, jolla neandertalinihmiset tappoivat 120 000 vuotta sitten norsun, on 238 senttiä pitkä. Ainutlaatuinen löytö tehtiin vuonna 1948.
Ajoituksen mukaan metsänorsu kuoli 120 000 vuotta sitten eli Eem-kauden lopulla, jolloin Lehringenin alueella kasvoi harvaa metsää.
”Kun ilmasto vähitellen kylmeni, kasvillisuus muuttui. Puita oli harvemmassa ja maisema avartui. Tällöin neandertalilaiset alkoivat liikkua laajemmin. Siksi on syytä keskittyä Eem-kauden ja Veiksel-jääkauden vaihteeseen”, toteaa Nielsen.
Pohjolan eteläiset osat olivat viime jääkauden alussa enimmäkseen tundraa, jonka ominaispiirteitä ovat puuttomuus ja kitukasvuiset pensaat ja varvut. Tuolloin tundralla eli mammuttien lisäksi villasarvikuonoja, jättiläispeuroja ja arovisenttejä.
Todennäköisyys on 50:50
Nielsenin arvion mukaan mahdollisuudet löytää merkkejä neandertalilaisista ovat fifty-fifty. Hän pitää etenkin kolmea Jyllannissa sijaitsevaa paikkaa tutkimisen arvoisina.
Viimeaikaisten tutkimusten mukaan neandertalinihmisen kuulo oli suunnilleen yhtä hyvä kuin nykyihmisen. Aistien toiminnalla oli merkitystä lajin selviytymiselle jääkauden Euroopassa.
Tanskassa jääkauden mannerjäätikkö sekoitti kerrostumia, mutta Nielsen on tunnistanut paikkoja, joihin jää loi maa-aineksista, kuten sorasta, ”kannen”. Siten on mahdollista kaivaa esiin syvempiä kerrostumia ja ajoittaa ne.
Ilmeisesti niistä saattaa löytyä myös fossiileja. Jokien tai järvien rannoilla eläimet, kasvit ja esineet peittyivät nopeasti ja muta ja hiekka koteloivat ne.
Kiinnostavimpia tutkimuskohteita ovat Etelä-Jyllannissa sijaitsevat moreenisaaret ja Horsensin ja Århusin väliset hautautuneet laaksot, joissa on geologiset kerrostumat paljastavia soranottoalueita.
”Tiedetään, että neandertalilaiset sopeutuivat äärimmäisiin olosuhteisiin ja että heidän saaliseläimiään esiintyi Tanskassa. Sen sijaan ei tiedetä, törmäsivätkö he luonnonesteisiin, kuten Tanskan ja Saksan väliseen salmeen”, kertoo Nielsen ja jatkaa:
”Jos Tanska kuului laajempaan alueeseen, jossa oli käytävinä toimivia laaksoja, on todennäköisempää, että neandertalilaiset kävivät Tanskassa metsällä.”
Vaikka tutkimuksen painopiste on luonnollisesti Pohjolan eteläosissa, myös suomalaiset arkeologit ovat kiinnostuneet neandertalinihmisistä.
Pohjanmaalla sijaitsevasta Susiluolasta on löydetty nimittäin työkaluja, nuotion polttamisen jälkiä ja kivilattia, joiden takana voivat olla Eem-kauden ihmiset.
Monet arkeologit ja geologit ovat kuitenkin eri mieltä tästä tulkinnasta. He pitävät löydöksiä luonnon muovaamina.
Vanhin ihmislöytö 9 000 vuoden takaa
Pohjolassa eläneistä neandertalinihmisistä ei siis ole vielä saatu pitäviä todisteita.
Fynin länsiosasta vuonna 1941 löydettyä nykyihmisen kalloa kutsutaan Koelbjergin mieheksi. Kyseessä on vanhin tunnettu pohjoismaalaisen jäännös.
Pohjoismaiden asutushistoria ulottuu toisin sanoen Veiksel-jääkauden loppuvaiheeseen. Ilmasto lämpeni 11 700 vuotta sitten nopeasti.
Nykyihmistä lukuun ottamatta kaikki ihmislajit olivat hävinneet jo paljon aikaisemmin.
Ensimmäiset tulijat, joiden jälkiä voidaan seurata luotettavasti, olivat Elben eteläpuolelta kotoisin olleita metsästäjiä. Hampurin seudulta lähdettiin 15 000 vuotta sitten ajoittain pohjoiseen kaatamaan peuroja.
Vanhimmat Pohjoismaista löydetyt ihmisjäännökset kuuluvat 9 000 vuotta sitten Fynin saaressa eläneelle miehelle. Löydöstä puhuttiin pitkään Koelbjergin naisena, mutta vuonna 2017 tehty dna-analyysi paljasti, että sukupuoli oli arvioitu väärin.
Neandertalilaiset olivat ehkä ensimmäisiä
Meille läheistä sukua olleet neandertalinihmiset saattoivat tehdä eräretkiä Pohjolaan paljon ennen nykyihmisiä. Tanska oli jääkausien aikana pitkään jäätön pohjoiseurooppalaisen tundran – mammuttiaron – osa.
1. Merenpinta nousi 4–6 metriä (129 000 eaa.)
Eem-kaudella oli noin neljä astetta lämpimämpää kuin nykyään. Silloin merenpinta oli 4–6 metriä nykytasoa korkeammalla. Siksi neandertalilaisten oli vaikea päästä Saksasta Tanskaan.
2. Suurriistaa oli runsaasti (100 000 eaa.)
Merenpinta laski vähintään 25–50 metriä Veiksel-jääkauden alettua. Aavaa maisemaa hallitsivat koivut ja männyt. Eläimistöön kuuluivat mammutit, arovisentit ja myskihärät.
3. Ilmasto jatkoi kylmenemistään (50 000 eaa.)
Veiksel-jääkauden puolivälissä ilmasto muuttui entistä kylmemmäksi, ja sen kolme jäätiköitymisvaihetta kasvattivat mannerjäätikköä pohjoisesta ja kaakosta päin. Neandertalinihmiset hävisivät kaikkialta noin 40 000 vuotta sitten.
4. Nykyihminen saapui Pohjolaan (25 000 eaa.)
Veiksel-jääkauden kylmin vaihe ajoittui sen loppupuolelle. Toisen, 11 700 vuotta sitten tapahtuneen, äkillisen lämpenemisjakson jälkeen jääkausi päättyi. Pohjola sai ensimmäiset asukkaansa.
Ejby Klintin kaivaukset ja analyysit on saatettu päätökseen jo aikoja sitten.
Tutkijat haaveilivat löytävänsä merkkejä neandertalilaisista, mutta ROMUn kuraattorin, arkeologi Ole Kastholmin mukaan he vetivät vesiperän. Löytöjen joukossa on kuitenkin piikiviä, jotka muistuttavat hävinneitä Madsenin löytämiä piikiviä.
”Pidämme kiviä luonnon muokkaamina. Jään puristaessa kivet lohkeilevat, ja lohkopinnat voivat näyttää isketyiltä. Oletamme, että tästä on kysymys”, selittää Kastholm.
Geologien pitää vielä selvittää, onko jyrkässä kalliossa Eem-kautinen rantapenger vai koostuuko se vain eri-ikäisistä sekoittuneista kerrostumista.
Vaikka arkeologiset kaivaukset ovat päättyneet, työ jatkuu – siitäkin huolimatta, että Madsenin kivien herättämä toiveikkuus osoittautui liialliseksi. Siitä, liikkuivatko neandertalinihmiset Pohjolassa, kaivataan lisää tutkimustietoa.