Kansalliset viittomakielet
Olen kuullut, että ei ole olemassa yhtä yhteistä viittomakieltä. Ymmärtävätkö eri maissa asuvat kuurot kuitenkin toistensa viittomia?
On totta, että viittomakielestä on kansallisia sovelluksia eli ei ole olemassa yhtä ainoaa kansainvälistä viittomakieltä. Kansalliset viittomakielet eroavat toisistaan siinä määrin, että eri maiden kuurot eivät pysty vaivattomasti ymmärtämään toisiaan. Monet viittomat ovat aivan erilaisia eri maissa. Jopa maantieteellisesti ja kulttuurisesti samankaltaisissa Pohjoismaissa viittomat voivat poiketa paljonkin toisistaan.
Esimerkiksi äitiä tarkoittava viittoma tehdään Suomessa ja Ruotsissa viemällä käsi rinnalta suulle, kun taas Norjassa ja Tanskassa se tehdään vetämällä kädellä suora linja otsan poikki. Viittomakielen visuaalisen luonteen vuoksi osa viittomista on ymmärrettävissä pienistä eroista huolimatta. Eri maissa käytettävillä viittomilla on yhteisiä tyyppipiirteitä: etenkin toimintoja ja esineitä tarkoittavat viittomat esitetään yleensä sellaisina kuin ne nähdään todellisuudessa. Tällaisia viittomia ovat muun muassa syömistä, juomista, nukkumista, ylös ja alas suuntautuvaa toimintaa, kävelemistä ja kirjoittamista tarkoittavat viittomat.
Myös kieliopillisia suhteita ilmaistaan samankaltaisilla viittomilla. Tutkimuksissa on havaittu, että eri maista kotoisin olevat kuurot löytävät yleensä nopeasti yhteisen viestintätavan. Kommunikaatio onnistuu improvisoidulla merkkikielellä, joka sisältää viittomakielten yhteistä ainesta ja tilanteeseen sopivia keksittyjä ilmaisuvoimaisia viittomia. Yritykset kehittää kansainvälinen viittomakieli ovat pitkälti epäonnistuneet. Niistä kunnianhimoisin hanke oli Kuurojen maailmanjärjestön vuonna 1975 julkaisema kansainvälinen viittomasanakirja Gestuno. Siinä esitettyjä viittomia on käytetty jossain määrin kuurojen kansainvälisissä tapaamisissa, mutta siitä ei ole kuitenkaan tullut kuurojen lingua francaa, toiminnallista yhteistä kieltä.