Aivot vahvistuvat iän myötä

Tarua

Käsitys ikäihmisten huonosta muistista ei koske kykyä muistaa sanoja ja niiden merkityksiä. Sanavarasto karttuu aina 70-vuotiaaksi asti, mikä johtuu luultavasti siitä, että sanojen muistamiseen osallistuvat kaikki aivojen alueet.

Vaikka isovanhemmat kertoisivatkin samaa tarinaa yhä uudestaan, se tuntuu harvoin tylsältä, sillä he käyttävät usein uusia kiinnostavia sanoja. Sanavarasto kasvaa nimittäin selkeästi iän myötä ja laajenee vielä eläkkeelläkin.

Brittiläisen verkkotutkimuksen mukaan ihminen oppii 3–16-vuotiaana neljä uutta sanaa päivässä. Tämän jälkeen sanavarasto jatkaa kasvua kahden sanan päivävauhtia koko aikuisiän.

Psykologi Joshua Hartshorne Harvardin yliopistosta Bostonista Yhdysvalloista osoitti vuoden 2015 tutkimuksessa, että myös kyky käyttää sanoja aktiivisesti paranee iän myötä.

Hartshorne testasi verkossa 21 000 henkilöä, joiden ikä oli 10–71 vuotta ja joiden piti löytää synonyymeja annetuille sanoille. Tutkimus osoitti, että kyky nimetä samaa tarkoittavia sanoja kasvoi jatkuvasti vuosien mittaan ja että sanavarasto oli suurimmillaan 68-vuotiaana.

Ei tiedetä, mistä tämä johtuu, mutta laaja tieteellinen tutkimus vuodelta 2016 antaa siitä vihjeitä.

Neurobiologi Jack Gallant Kalifornian yliopistosta Berkeleyn kampukselta Yhdysvalloista kuvansi seitsemän koehenkilön aivot näiden kuunnellessa kaksi tuntia eri kirjoista luettuja tarinoita. Tulos osoitti, että sanojen merkitykset oli tallennettu hajautetusti valtaosaan aivokuorta ja että merkitykseltään läheiset sanat tallentuivat toistensa läheisyyteen.

Sanavarasto ei siis ilmeisesti olekaan riippuvainen vain yhdestä ainoasta aivojen osasta, joka voisi heikentyä ikääntymisen myötä. Koska sanat sijaitsevat hajallaan eri puolilla aivoja, sanavarasto alkaa huveta vasta, jos hyvin suuret osat aivoja kärsivät esimerkiksi rappeuttavasta sairaudesta.

Osittain totta

Kun ikää karttuu, alamme unohdella, minne pysäköimme auton tai mitä kaupasta piti ostaa. Toisaalta muistamme yhä asiatietoja, emmekä unohda, miten kengännauhat solmitaan.

Muisti jaetaan useaan tyyppiin, joista kukin muistaa eri asioita, ja eikä ikä vaikuta samalla lailla kaikkiin muistityyppeihin.

Säilömuistiin kuuluva episodinen muisti kärsii eniten. Se tallentaa muistoja henkilökohtaisista kokemuksista ja elämyksistä, muistoja lapsuudesta, tapahtumia viime vuoden kesälomalta ja siitä, mitä tapahtui päivän aikana koulussa tai työpaikalla.

Episodinen muisti toimii parhaiten 35 ikävuoden tienoilla, minkä jälkeen alkaa sen alamäki. Sen vuoksi vanhetessa joutuu yhä useammin etsimään autoa tai tulemaan kaupasta ilman sitä, mitä sieltä piti ostaa.

Vuodelta 2000 peräisin oleva koe osoittaa, miten episodinen muisti ja kyky tunnistaa asioita riippuvat pitkälti iästä. Siinä ryhmälle nuoria ja ryhmälle ikääntyneitä ihmisiä annettiin ensin mieleenpainettavaksi 16 sanaa. Sen jälkeen eri muistityyppejä testattiin erilaisilla tehtävillä.

Ensin testattavana oli episodinen muisti, jolloin koehenkilöiden piti kirjoittaa aluksi luetelluista sanoista kaikki muistamansa.

Tästä nuoret selviytyivät selkeästi paremmin. Sanojen tunnistamista taas testattiin siten, että koehenkilöiden piti osoittaa luetellut 16 sanaa listasta, jossa oli myös 32 muuta sanaa satunnaisessa järjestyksessä. Tämäntyyppisestä tehtävästä iäkkäät selvisivät käytännössä yhtä hyvin kuin nuoret.

Toisaalta iällä vaikuttaa olevan vähäisempi merkitys kahteen muuhun muistityyppiin, semanttiseen ja proseduraaliseen muistiin. Semanttista muistia kutsutaan myös tietomuistiksi, sillä se tallentaa konkreettiset faktat, kuten perheenjäsenten nimet, sen, että 2 + 2 = 4 ja että Pariisi on juuri Ranskan pääkaupunki. Tämäntyyppinen muisti näyttää toimivan parhaiten 60 ikävuoden kieppeillä.

Proseduraalinen muisti taas auttaa muistamaan tiedostamattomia mutkikkaita liikeasarjoja, kuten miten solmitaan kengännauhat, soitetaan pianoa tai poljetaan pyörällä. Kokeissa on havaittu, että ikäihmisten verkkaisempi suoriutuminen tämäntyyppisistä tehtävistä ei johdu proseduraalisen muistin ongelmista.

Muistiongelmien sijaan syynä on se, että heikentyneen motoriikan vuoksi liikkeiden suorittaminen vaikeutuu, vaikka vanhus hyvin muistaisikin, miten pitää toimia.

Tarua

Kuvittele, että olet vieraassa kaupungissa, olet parkkeerannut vuokra-autosi väärään paikkaan ja se on nyt hinattu pois. Olit matkalla lentoasemalle luovuttamaan auton ja aikeissa nousta koneeseen maailmanympärimatkasi seuraavalle etapille.

Jos et ehdi lennolle, joudut jättämään seuraavan etapin väliin ja ostamaan uuden lipun. Lennon lähtöön on aikaa alle neljä tuntia, joten mitä teet? Jos olet noin 50-vuotias, olet tieteellisesti katsottuna parhaassa iässä ratkaisemaan tämänkaltaisia käytännöllisiä ongelmia, jotka vaativat kokemusta, tietoa, päättelykykyä ja nopeaa ajattelua.

Tutkijat jakavat älykkyyden kahteen peruselementtiin, joita kutsutaan joustavaksi ja kiteytyneeksi älykkyydeksi. Joustava älykkyys vastaa tietokoneen suorittimen nopeutta ja kuvaa, kuinka nopeasti ja tehokkaasti aivojen hermosolut viestivät keskenään ongelmia ratkaistaessa.

Kiteytynyt älykkyys vastaa sen sijaan tietokoneen kiintolevyä ja kertoo muun muassa sen, kuinka paljon tietoa ja kokemusta ihmiselle on karttunut hyödynnettäväksi.

Kumpikin älykkyystyyppi on tärkeä ongelmanratkaisussa, ja toinen voi korvata toisen puutteita. Jos autosi esimerkiksi on hinattu joskus aiemminkin pois, tiedät, miten menetellä, ja se kasvattaa mahdollisuuksiasi ehtiä lennolle, vaikka et ajattelisi ja toimisi kovin nopeasti.

Vuoden 2017 yhdysvaltalaistutkimuksessa Texasin yliopiston neurologi Xi Chen Dallasista osoitti, että joustava älykkyys alkaa heiketä jo 25 vuoden iästä, jolloin aivot ovat kehittyneet valmiiksi. Kiteytynyt älykkyys sen sijaan kasvaa, kun ihminen oppii uusia asioita elämänsä aikana, ja se alkaa heiketä vasta noin 65 vuoden iässä.

Xi Chen laittoi koehenkilöt suorittamaan monimutkaisia tehtäviä ja havaitsi, että kyky ratkaista ongelmia kehittyy koko elämän ajan mainitun kahden älykkyystyypin yhteisvaikutuksen ansiosta.

Ongelmanratkaiseminen helpottuu aina 50 vuoden ikään asti, jolloin kiteytynyt älykkyys on edelleen kasvussa. Sen jälkeen lupaavan nousun kuitenkin katkaisee joustavan älykkyyden heikkeneminen ja käytännön ongelmien ratkaisemiseen alkaa kulua yhä enemmän aikaa.

Totta

Kun vuosia karttuu ja kuulo alkaa heiketä, se ei johdu vain siitä, että sisäkorvan pienet karvat kuluvat eivätkä enää rekisteröi niin herkästi ääniaaltoja. Aivotkaan eivät enää pysty siinä vaihessa suodattamaan taustahälyä kovin hyvin pois ja muodostamaan kuullusta mielekkäitä lauseita. Tähän tulokseen tuli kanadalainen aivotutkija Pascale Tremblay vuonna 2020 kuvannettuaan 32:n iältään 19–87-vuotiaan aivot.

Tremblayn saamat tulokset osoittivat, että aivokuoren kuuloalueet sekä muut kielen ymmärtämiseen liittyvät alueet ohenevat iän myötä. Siten vanhoissa aivoissa on jäljellä vähemmän aivosoluja korvien kuuleman puheen työstämiseen.

Kuvannukset osoittivat lisäksi, että iäkkäiden aivoissa kuuloalueille jääneet aivosolut myös lähettävät impulsseja laiskemmin ja toimivat siten tehottomammin kuin nuorilla ihmisillä.

Jotain samantyyppistä käy myös näköaistille, joka varaa itselleen ison osan aivokapasiteettia jatkuvana virtana tulevien näköärsykkeiden analysointiin ja tulkitsemiseen.

Silmässä olevat fyysiset viat voivat vaikeuttaa iäkkäällä ihmisellä tarkentamista lähelle sekä heikentää hämäränäköä. Lisäksi aivojen toiminnassa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat värien tulkintaan, esineiden liikkeen nopeuden ja suunnan määrittämiseen sekä yksityiskohtien erottamiseen. Tietyssä suhteessa aistien heikkenemisestä on vanhuksille etua, sillä myös kivun aistiminen heikkenee.

Neuropsykologi Ana María González-Roldán Baleaarien yliopistosta Mallorcalta Espanjasta osoitti vuonna 2020, että iäkkäiden, keski-iältään 67-vuotiaiden, koehenkilöiden kipukynnys oli huomattavasti korkeampi kuin noin 21-vuotiaiden.

Sen lisäksi, että ihoa piti painaa iäkkäillä kovemmin kivun tuottamiseksi, kipuaistimus ei heillä ollut niin voimakas kuin nuorilla. Syy tähän pystyttiin paikantamaan aivoihin.

Aivokuvannuksissa nimittäin selvisi, että ne aivojen verkostot, jotka yhdistävät fyysisen kivun psyykkiseen epämukavuuteen ja kielteisiin tunteisiin, toimivat iäkkäillä verkkaisemmin kuin nuorilla.

Päinvastainen tilanne oli toisessa neuraaliverkossa otsalohkojen ja tuntoaistialueiden välillä. Siellä aktiivisuus oli suurinta iäkkäillä, mikä voi viitata jonkinlaiseen tietoiseen toimintaan, jolla vaimennetaan kipuaistimusta.

Tarua

Elokuvissa ja useimpien mielikuvissa eläkeläisen arkkityyppi on äksy ja kiukkuinen, mutta näin ei ole todellisuudessa. Iän myötä ihmistä tulee yleensä ystävällisempiä ja sopeutuvaisempia.

Useimmat muuttuivat vähemmän seurallisiksi sen jälkeen, kun mittariin on tullut 60 vuotta, ja moni suhtautuu uusiin asioihin vähemmän myötämielisesti. Se ilmenee muun muassa kasvaneena tunnontarkkuutena, joka heijastaa tarkkaa elämän suunnittelua. Seurallisuuden väheneminen ja totutussa pitäytyminen johtaa usein siihen, että sosiaalinen kanssakäyminen vähenee ja ihminen voi tuntea itsensä aiempaa yksinäisemmäksi.

Moni ikääntynyt kärsii huolista ja kielteisistä ajatuksista, jotka voivat tehdä heistä pahantuulisia tai jopa masentuneita. Mielentilan aleneminen johtuu kuitenkin yksinäisyydestä eikä suinkaan kuulu luonnolliseen ikääntymisen kulkuun, joka yleensä tekee ihmisistä helpompia kohdata ja lempeämpiä.

Tämän osoitti psykologi Brent Roberts Illinois'n yliopistosta Yhdysvalloista vuonna 2006, kun hän arvioi kahta perustavaa persoonallisuudenpiirrettä, ystävällisyyttä ja tunne-elämän vakautta, 50 000 henkilöllä, joiden ikä oli 18–80 vuotta.

Tulokset osoittivat, että vuodet tekevät ihmisistä ystävällisempiä ja kehitys jatkuu vääjäämättä eläkeiässä. Sama koskee myös tunne-elämää, joka muuttuu vakaammaksi: korkea ikä hillitsee äkkipikaisuutta ja auttaa saavuttamaan paremman sisäisen rauhan.

Persoonallisuuden muuttumista ihmisen ikääntyessä voidaan osin selittää siten, että aivoissa hormoneja tuottavan rauhasen, aivolisäkkeen, toiminta hiipuu, mikä vaikuttaa monien hormonien määrään. Hormonitasojen vaihtelu vaikuttaa aivosolujen kasvuun ja saa ne muodostamaan keskenään uusia hermoyhteyksiä.

Lisäksi asiaan vaikuttavat aivojen viestiaineiden, kuten serotoniinin ja dopamiinin, määrän muutokset. Niiden määrä vaihtelee koko elämän ajan, ja ne vaikuttavat siihen herkkyyteen, jolla aivosolut lähettävät toisilleen impulsseja.