Ikä heikentää miehen kykyä saada lapsia

Älä usko väitettä, että ikä ei vaikuta miehen hedelmällisyyteen.

Hedelmällisyys
© Shutterstock

Charlie Chaplin tuli isäksi 73-vuotiaana. Saman ikäinen oli Mick Jagger, kun hänen nuorimmaisensa syntyi joulukuussa 2016.

Miehet pystyvät kiistatta lisääntymään vielä hyvin korkeassakin iässä, kun taas naisen hedelmällisyydellä on parasta ennen -päivämäärä useimmiten 50 ikävuoden tienoilla.

Toisaalta muutaman julkisuuden herrashenkilön tuleminen isäksi eläkeikäisenä ei tarkoita sitä, että kaikki miehet pystyisivät siihen.

Nuorena isäksi tulee helposti

Beth Israel Deaconess Medical Centerin ja Harvard Medical Schoolin tekemässä tutkimuksessa selvisi, että myös miehen iällä on merkitystä lapsen saamiselle.

Vuosien 2000–2014 kuluessa tutkijat seurasivat 7 750 lapsettomuushoidoissa käyvää paria. Yli 40-vuotiaiden naisten oli odotuksenmukaisesti vaikeampi tulla raskaaksi kuin nuorten naisten. Heidän kumppaniensa iällä ei ollut vaikutusta hoidon lopputulokseen.

Kun huomio kiinnitettiin pareihin, joissa nainen oli nuori, havaittiin erikoinen ilmiö. Jos nainen oli alle 30-vuotias, hänellä oli 76 prosentin mahdollisuus tulla raskaaksi, jos hänen miehensä oli 30–35-vuotias, mutta todennäköisyys putosi 46 prosenttiin, kun mies oli 40–42-vuotias.

Syy jäi tuntemattomaksi

Naisten hedelmällisyyden hiiipumisen syy tunnetaan hyvin, mutta siitä tutkijoilla ei ole aavistustakaan, miksi myös miehen iällä näyttää olevan merkitystä lapsionnelle.

Yhden teorian mukaan siittiöiden kantasoluissa syntyy elämän loppupuolella samantyyppisiä geneettisiä virheitä kuin muuallakin ihmiskehossa ihmisen ikääntyessä.