Ihmissuvun kehitys alkoi mitättömästä merihirviöstä
Outo fossiili tarjoaa tutkijoille yksityiskohtaisen näkymän ihmisen 540 miljoonaa vuotta kestäneen kehityshistorian alkuvaiheisiin. Napsauttelemalla alla olevaa piirrosta näet, miten pienestä merihirviöstä sukeutui ihminen.
Mikroskooppinen hirviö oli meidänkin esivanhempamme
Mikroskooppinen hirviö kiemurtelee hiekanjyvien välissä. Se ahmii kaikkea ulottuvilla olevaa suureen suuhunsa, jota ympäröivät kurttuiset ihopoimut, ja pullauttaa jätteet ulos tylpistä nystyistä, joita sen pinnalla on.
Kansainvälisen tutkijaryhmän löytämillä muinaiseläimen kivettyneillä jäännöksillä on mittaa vain millimetri.
Niistä käy kuitenkin hyvin ilmi, että laji muistutti melkein kiinni kurottua säkkiä.
Siksi jälkisuisiin kuuluvalle suvulle annettiin tieteelliseksi nimeksi Saccorhytus latinan säkkiä ja kreikan ryppyä tarkoittavien sanojen mukaan.
Hirviö muistutti meitä
Perintötekijöitä tutkimalla on saatu selville, että selkärankaiset – siis myös ihminen – ovat sukua piikkinahkaisille, joihin kuuluvat esimerkiksi merisiilit, -tähdet ja -makkarat.
Ihmisen ja merimakkaran yhteisten esivanhempien fossiilijäännöksiä on kaivattu kauan. Saccorhytus näyttää vihdoin poistavan puutteen, sillä se täydentää hienosti sukupuuta ja auttaa tutkijoita ymmärtämään, miten ihmisvartalon kehityksen perusta laskettiin.
Saccorhytus oli kaksikylkinen, eli sillä oli kaksi toisiaan peilikuvamaisesti vastaavaa puoliskoa niin kuin ihmisellä.
Saccorhytus pystyi ilmeisesti liikkumaan kiemurtelemalla nykyisen Kiinan alueella sijainneella matalikolla ohuen, joustavan ihon peittämän alkeellisen lihaksiston ja hermoston avulla.
Tutustu esivanhempiisi
Lähde löytöretkelle napsauttelemalla kehityshistoriaamme kuvaavaa piirrosta, niin näet, miten Saccorhytus ja sen jälkeläiset vähitellen saivat ominaisuuksia, jotka tekivät meistä ihmisiä.