Hyvä maku on pelkkää kuvitelmaa

Osaatko tunnistaa arvostetut taideteokset ja laadukkaat punaviinit? Voi olla sinulla on hyvä maku, mutta todennäköisempää on, että olet vain ryhmäpaineen uhri.

Osaatko tunnistaa arvostetut taideteokset ja laadukkaat punaviinit? Voi olla sinulla on hyvä maku, mutta todennäköisempää on, että olet vain ryhmäpaineen uhri.

Shutterstock

Vuonna 1998 arvostetussa Charlottenborgin taidehallissa Kööpenhaminassa pidettiin perinteinen kevätnäyttely. Monet taiteilijat olivat taas ilmoittaneet töitään siinä toivossa, että ne pääsisivät harvojen valittujen joukkoon.

Yksi onnekkaista oli taidepiireille ja suurelle yleisölle entuudestaan tuntematon nimeltä Virtus Ryter. Näyttelyn järjestäjät olivat vaikuttuneita hänen töistään. Ne haluttiin ilman muuta mukaan.

Virtus Rytter ei kuitenkaan ollut aivan sellainen taiteilija kuin valintakomitea oli odottanut. Hän ei elänyt taiteelle, eikä hänellä ollut alan koulutusta.

Virtus oli viisivuotias poika, jonka isä oli keksinyt testata valintakomitean näkemyksiä taiteesta.

Jill Byrnit

Tanskalainen Jill Byrnit on kirjoittanut ja toimittanut useita kirjoja ja tieteellisiä artikkeleita ihmisten ja muiden kädellisten sosiaalisista suhteista.

© Linda Kastrup/Ritzau Scanpix

Moni kirjailija, muusikko ja kuvataitelija varmasti toivoisi, että hekin saisivat Virtuksen tavoin teoksiaan arvioitavaksi ilman, että tekijän henkilö vaikuttaa arvioijan käsityksiin.

Todellisuudessa ihminen ei juuri koskaan arvioi ympäristöään ilman ennakkoasenteita.

Näkemykseemme vaikuttaa suuresti oman yhteisömme tai muun ryhmän dynamiikka.

Markkinoinnissa ilmiöstä käytetään nimitystä ”nudging” eli tuuppiminen tai töniminen. Siinä ihmisia hienovaraisesti ohjataan toimimaan tietyllä tavalla.

Todellisuuden ihmiset eivät koskaan arvioi ympäristöään täysin avoimin mielin. Jill Byrnit, sosiaalisten suhteiden asiantuntija

Klassinen esimerkki on se, miten paljon tieto viinin hinnasta vaikuttaa ihmisten käsitykseen sen mausta.

Eli jos saisit maistaa viinejä sokkona tietämättä, paljonko kukin niistä maksaa, olisiko arviosi sama kuin silloin, kun hintalaput ovat esillä?

Ihmisten viinimaun tekijöitä on tutkittu tieteellisesti muun muass Kalifornian teknillisessä korkeakoulussa. Tutkimuksessa koehenkilöt saivat siemailla viinejä samalla, kun seurattiin, mitä heidät aivoissaan tapahtuu.

Koehenkilöille tarjoiltiin eri viinejä ja heitä pyydettiin arviomaan niiden makua. Viinien hinnat olivat näkyvissä, mutta tutkijat olivat vaihtaneet hintalaput niin, että suurimmat hinnat olivat oikeasti halvimmissa viineissä ja päinvastoin.

Tutkimus osoitti, että hinnalla oli väliä. Koehenkilöt pitivät selvästi parhaimman makuisina niitä viinejä, joiden he luulivat olevan kalliita, vaikka lasissa oikeasti oli halpaa laatua.

Koehenkilöiden kokemus viinien mausta näkyi myös aivokuvissa. Hinnan vaikutus alkoi jo ennen kuin koehenkilöt saivat lasin huulilleen. Aivojen nautintoa ja mielihyvää säätelevät alueet aktivoituivat jo kalliin viinin maistamisen odotuksesta.

Tulokset eivät ole ainutlaatuisia. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös testeissä, joissa koehenkilöt ovat arvioineet aivan toisenlaisia tuotteita, kuten lääkkeitä.

Kyseessä on niin sanottu plaseboilmiö. Tehoton plasebo eli lumelääke, kuten kalkkitabletti, todella vaikuttaa, jos koehenkilö luulee saavansa kallista lääkevalmistetta.

Ilmiö on havaittu myös tutkimuksissa, joissa selvitettiin kofeiinipitoisten niin sanottujen energiajuomien, kuten Red Bullin, vaikutusta. Yhdysvaltalaisessa tutkimuksessa selvitettiin, miten juoman hinta vaikuttaa sen koettuun vaikutukseen.

Koehenkilöille tarjottiin normaalihintaista ja alennettuun hintaan myytyä energiajuomaa ja pyydetiin heitä sitten kokomaan palapelejä. Todellisuudessa hinnat eivät pitäneet paikkaansa.

Kokeessa ilmeni, että ne koehenkilöt, jotka luulivat juovansa ale-hintaista energiajuomaa, ehtivät koota vähemmän palapelejä kuin ne, jotka uskoivat saaneensa normaalihintaista juomaa.

Pelkkä mielikuva juoman hintatasosta siis vaikutti henkilöiden todelliseen suorituskykyyn.

Se, miten vaikeaa ihmisten on arvioida ilmiöiden laatua, kun apuna ei ole muiden määrittämiä mittapuita, on havaittavissa myös ilman laboratoriokokeita ja palapelejä.

Da den verdenskjente fiolinisten Joshua Bell spilte for forbipasserende på en T-banestasjon, var det bare noen få som mente opplevelsen var verdt noe særlig med penger.

© Shutterstock

Vuonna 2007 yhdysvaltalainen sanomalehti The Washington Post pyysi yhtä maailman arvostetuimmista viulisteista, Joshua Belliä, testaamaan ihmisten musiikkimakua käytännön kokeella.

Bell otti 300 vuotta vanhan lähes neljä miljoonaa euroa maksavan Stradivarius-viulunsa, meni metroasemalle Washington D.C:ssä ja alkoi soittaa. Hän laittoi viulukotelon maahan siltä varalta, että ohikulkijat halusivat antaa kolikoita korvaukseksi musiikkielämyksestä. Bell esitti antaumuksella hyvin vaativia viulukappaleita.

Päivän päätteeksi Bell laski ansiosta. Tuntipalkaksi tuli alle kolme euroa. Normaalisti Bell esiintyy loppuun myydyille saleille hienoimmissa konserttitaloissa. Toisaalta, kuten Bell totesi, hänen ei sentään tarvinnut maksaa palkkiota agentilleen.