Shutterstock
Mies ja iso maha

Tutkijat löysivät keinon estää lihavuutta

Laaja tutkimus paljasti perimässä harvinaisen mutaation, joka estää painonnousua. Nyt tutkijat toivovat, että siitä saadaan kehitettyä hoitokeino lihavuuteen, joka vuosittain aiheuttaa miljoonia kuolemia.

Laaja tutkimus on paljastanut perintötekijän, jolla on ilmeisesti suuri merkitys aineenvaihdunnalle.

Kun geenin toiminta estettiin laboratoriohiirillä, niiden paino nousi maltillisesti, vaikka niille syötettiin paljon lihottavaa ruokaa.

Näin on saatettu päästä jyvälle lihomisen perinnöllisestä perustasta. Tavoitteena on kehittää nopeassa tahdissa uusi keino hoitaa lihavuutta.

Kartoitus toi esiin harvinaisen muunnoksen

Kansainvälinen tutkimusryhmä löysi avaingeenin laajassa 640 000 yhdysvaltalaisen, meksikolaisen ja brittiläisen dna-näytteen analyysissä.

Perimää ja painoindeksiä koskevien tietojen vertailussa kävi ilmi, että GPR75-geeni vaikuttaa merkittävästi lihomistaipumukseen.

Ne henkilöt, joilla oli harvinainen GPR75-geenin muunnos, painoivat keskimäärin viisi kiloa vähemmän kuin muut.

Muunnoksen tapauksessa yksi geenin reseptorin kopio ei toimi, ja analyysien mukaan se pienentää henkilön lihomisriskin puoleen.

Liikakiloja ei kerry raskaasta ruoasta huolimatta

Yhteyden varmistamiseksi tehtiin vielä tutkimus hiirillä. Osalla koe-eläimistä oli toimimaton, osalla normaalisti toimiva GPR75-geeni.

Kummankinlaiset hiiret saivat sitten syödä kyllikseen. Kokeen lopputulos oli toiveita herättävä.

Geeni
© Shutterstock

Lihavuusgeeni

  • GPR75 on niin sanottu G-proteiiinikytkentäinen reseptori, joka toimii mm. aineenvaihduntaa, nälkää ja janoa säätelevässä hypotalamuksessa.
  • GPR-geenejä on useanlaisia, ja ne toimivat eräänlaisina portinvartijoina, jotka päättävät, mitkä viestit pääsevät soluihin.
  • Kun GPR-geenit muodostavat parin molekyylin kanssa, viestiaineiden tuotanto käynnistyy.
  • Tähän mennessä on tunnistettu kaksi GPR75-geeniä aktivoivaa ainetta.

Mutanttihiirien paino nousi keskimäärin 44 prosenttia vähemmän kuin verrokeilla.

Geenihoito häämöttää

Vielä ei tiedetä tarkasti, millainen osa GPR75-geenillä lihomisessa on. Koska muut GPR-geenit lähettävät viestiaineita soluihin, oletetaan, että geeni osallistuu aineenvaihdunnan säätelyyn.

Tähän mennessä on tunnistettu kaksi geenin aktivoivaa ainetta. Sen sijaan ei tiedetä, mikä aine lopettaa sen toiminnan. Kun se löytyy, saattaa olla mahdollista ehkäistä lihomista GPR75:n kautta esimerkiksi antamalla ruiske tai tabletti, joka kääntää kytkimen off-asentoon.

Maailman terveysjärjestö WHO arvioi, että lihavuuden vuoksi kuolee joka vuosi 2,8 miljoonaa ihmistä.

Artikkeli on ensimmäisen kerran julkaistu 2021.