1. Identtiset kaksoset – noin 100 prosenttia

Identtiset kaksoset syntyvät samasta hedelmöityneestä munasolusta, josta kehittyy kaksi perimältään – jokseenkin – samanlaista yksilöä. Vuonna 2021 julkaistun tutkimuksen mukaan identtisillä kaksosilla voi olla erilaisia geenejä. Erot ovat kuitenkin pieniä ja harvinaisia, eivätkä ne tule juuri esiin.
2. Vanhemmat ja lapsi – noin 50 prosenttia

Perimä sisältyy 23 paria muodostaviin 46 kromosomiin, joista 23 peritään isältä ja 23 äidiltä. Äidiltä peritään kuitenkin vähän enemmän geenejä kuin isältä, sillä solujen voimalaitoksina toimivat mitokondriot saadaan äidiltä.
3. Sisarukset – noin 50 prosenttia

Sisarusten geeneistä on keskimäärin puolet samoja, mutta osuus vaihtelee. Vaikka puolet geeneistä peritään isältä ja puolet äidiltä, puolikkaissa on eroja. Teoriassa sisarusten perimät voivat vastata toisiaan tuskin lainkaan tai lähes täysin kuten identtisillä kaksosilla.
4. Lähisukulaiset – noin 25 prosenttia

Perimän perusteella yhtä kaukaisia sukulaisia ovat isovanhemmat, enot, sedät, sisarusten lapset ja veli- ja sisarpuolet. Melko läheinen sukulaisuussuhde tarkoittaa sitä, että yhteisten geenien osuus on keskimäärin noin 25 prosenttia.
5. Serkut – noin 12,5 prosenttia

Serkut ovat perineet puolet geeneistään isältään tai äidiltään, joista jommallakummalla on samat vanhemmat kuin isälläsi tai äidilläsi. Koska keskimäärin puolet lapsen geeneistä on yhteisiä vanhempien kanssa, keskiarvo saadaan puolittamalla 100 kolme kertaa: 50, 25 ja 12,5 prosenttia.