Dna:ta 16 000 vuotta vanhassa maassa
Tanskalaiset ja brittiläiset dna-tutkijat tekivät meksikolaisluolassa mullistavan löydön.
Kartoittamalla Meksikossa vuoristoluolan maasta löytynyttä dna:ta voitiin selvittää useiden lajien perimä. Niihin kuului sukupuuttoon kuollut kookas luolakarhu, joka eli 16 000 vuotta sitten.
Löytöä pidetään merkkipaaluna ympäristö-dna-tutkimuksen alalla, joka kartoittaa eläimiä ja kasveja ympäristöstä, kuten maasta ja vedestä, löytyneen perintöaineksen pohjalta.
Tässä tapauksessa ympäristö-dna oli peräisin esimerkiksi virtsasta, ulosteista ja karvoista, joita eläimet olivat jättäneet luolaan ja jotka olivat säilyneet maassa.
Tietokone paljastaa piilevän dna:n
Näytteet kerättiin Chiquihuite-luolasta, joka sijaitsee 2 750 metriä merenpinnan yläpuolella. Sieltä löydettiin myös yli 2 000 kiviesinettä ja sirpaletta.
© Devlin A. GandyAika on tallentunut kerrostumaan
Tutkimalla maakerroksista jätöksiä voidaan päästä selville siitä, milloin eläimet elivät. Uusi menetelmä mahdollistaa yksilöhavainnot.
Ottamalla näytteitä useista eri kerrostumista voidaan laatia luolan käyttöä kuvaava aikajana.
© Devlin A. GandyMaassa on runsaasti dna:ta
Eläinten jätökset sisältävät soluja, joiden dna päätyy maahan. Suotuisissa olosuhteissa on mahdollista löytää maasta dna-pätkiä, joilla on ikää jopa yli 10 000 vuotta.
Maanäytteissä on pieniä dna-pätkiä, jotka sekvensointilaite voi yhdistää – ja Iöytää merkkejä esimerkiksi luolakarhusta.
© Mikkel Winther Pedersen et al, Current BiologyTietokone tunnistaa pätkät
Tietokone tunnistaa sitten kappaleet ja auttaa määrittämään, mille eläin- tai ihmislajille ne kuuluvat.
Kuva maailmasta voi muuttua
Sukupuuttoon kuollut luolakarhu, jonka perimä on nyt kartoitettu, oli leveäkalloinen karhueläin.
Kookas, jopa tonnin painoinen laji eli Pohjois-Amerikassa viime jääkaudella. Kun luolakarhu käveli neljällä raajalla, se oli kaksi metriä korkea.
Kun dna:ta verrattiin aiempiin – muun muassa Yukonissa Kanadassa tehtyihin – löytöihin ja nykyisten karhujen dna:han, kävi ilmi, että meksikolaisyksilö erosi selvästi kanadalaisista lajitovereistaan.
Tutkimushanketta vetävä Kööpenhaminan yliopiston professori Eske Willerslev uskoo, että uusi menetelmä antaa mullistavaa tietoa, tutkittiinpa sitten evoluutiota tai ilmastonmuutosta. Käyttökelpoista dna:ta voi löytyä mistä vain.
Dna-pätkiä on kaikkialla
Menetelmän ansiosta on mahdollista päästä hävinneiden eläinten jäljille sielläkin, missä ei ole säilynyt luita.
Tutkimuskohteiksi sopivat esimerkiksi kivikauden asuinpaikat, joista ei löydy hyvin säilyneitä jäännöksiä. Maassa voi kuitenkin olla ihmisten perintöainesta.
