Tähän asti tiedot Pohjolan viikingeistä ja heidän retkistään ovat perustuneet arkeologisiin löytöihin, kirjallisiin lähteisiin ja ronskilla kädellä tehtyihin tulkintoihin.
Nyt viikinkien luut kirjoittavat historiaan aivan uuden kappaleen, sillä niiden dna:ta on kartoitettu tähän mennessä laajimmassa tutkimuksessa. Perimä kertoo geenien virranneen viikinkiajalla vuosien 750–1050 tienoilla sekä pois Skandinaviasta että Skandinaviaan.
Tutkitut luut olivat peräisin eri puolilta Eurooppaa, muun muassa Etelä-Englannista löydetystä joukkohaudasta.
Perimän kartoitus selvitti myyttien todenperäisyyden ja piirsi viikinkien sukupuun, jossa on laajat juuret ja nykypäivään ulottuvat haaroittuvat oksat.
Tutkimus on juuri julkaistu Nature-lehdessä. Sen takana on kansainvälinen tutkijaryhmä, jota johti tanskalainen professori ja dna-tutkija Eske Willerslev.
Seuraa geenien tietä viikinkiajalta nykyaikaan:
Ainutlaatuisen viikingin myytti murtui
Runsaat neljä vuotta kestänyt tutkimushanke tuotti tähän mennessä laajimman viikinkiajan dna-tutkimuksen. Se antoi uuden kuvan viikinkien muuttoliikkeestä ja yhteyksistä muuhun maailmaan.
Tutkimuksen valossa nämä viisi asiaa tiedetään varmasti:
- 1. Viikingeillä oli geneettisiä yhteyksiä muihinkin väestöryhmiin kuin vain Skandinavian asukkaisiin.
- 2. Kunkin Skandinavian maan asukkailla oli oma geeniperimänsä jo noin tuhat vuotta sitten.
- 3. Ruotsalaisviikingit suuntasivat itään, norjalaisviikingit lähtivät luoteeseen, Grönlantiin, ja tanskalaiset valtasivat Englannin, aivan kuten tähän asti on oletettu. Tutkimus antoi kuitenkin hieman vivahteikkaamman kuvan ruotsalaisviikinkien perimän leviämisestä, sillä heidän geenejään havaittiin myös Länsi-Euroopassa. Vastaavasti tanskalaisviikinkien geenejä löytyi myös idästä.
- 4. Tanskaan ja Ruotsin itäosiin saapui vieraita geenejä ennen viikinkiajan alkua. Geenit levisivät muualle Skandinaviaan.
- 5. Viikinkiajalla suomalaiset ja balttilaiset geenit levisivät Gotlantiin, brittigeenit Länsi-Skandinaviaan, ja eteläeurooppalaiset geenit löysivät tiensä Tanskaan ja Lounais-Ruotsiin.
Viikingit eivät siis olleet homogeeninen ryhmä, jolla oli yhteinen geenipooli, vaan pikemminkin sateenvarjokäsite monille geneettisesti erilaisille ihmisryhmille.
Muuttoliikettä oli viikinkiajalla kumpaankin suuntaan, ja sen jäljet ovat yhä näkyvissä. Viikinkiajalla eläneiden italialaisten perimää on esimerkiksi havaittu 3–10 prosentissa nykyisin Skandinaviassa elävissä ihmisissä, ja vastaavasti tanskalaisten ja norjalaisten viikinkien perimää löytyy noin 4 prosentilla nykybriteistä.
Geenien leviämistä viikinkiajalla selvitettiin myös tutkimalla eri puolilta Eurooppaa löydettyjä pronssikautisia ja keskiaikaisia luurankoja.
442 luurankoa antavat vihjeitä viikinkiajan geenipoolista
Geenitutkijat eristivät dna:ta 442:sta viikinkiajalta peräisin olevasta luurangosta. Tuloksia verrattiin lähes 4 000 nykyisin elävän henkilön dna:han.
Ihmisen koko dna:ssa eli genomissa on miljoonia kohtia, joissa yksilöiden välillä voi olla eroja. Samaan etniseen ryhmään kuuluvilla niissä esiintyy usein yhtäläisyyksiä eli samoja geenivariantteja.
Vertailu osoitti, että Skandinavian viikinkiajan väestöllä oli omanlaisensa geneettinen koostumus ja että alueelle tuli uusia geenejä yhtä aikaa etelästä ja idästä. Lisäksi tutkimus osoitti, minne Skandinavian eri alueiden väestö levitti omaa perimäänsä.
