Kevin! Kevin!” Yossi Ghinsberg huusi täyttä kurkkua, mutta ystävä ei vastannut huutoon. Ääni häipyi hetkessä kuulumattomiin tiheässä viidakossa.
Vain apinat reagoivat Yossin karjaisuihin.
Hän tajusi jääneensä yksin keskelle Amazonin sademetsää, ja häntä alkoi pelottaa.
Vielä muutamaa tuntia aikaisemmin Yossi oli ollut intoa täynnä. Hän oli suorastaan nauttinut trooppisesta luontoseikkailusta. Retken Amazoniaan piti olla hänen elämänsä kohokohta.
Yossi oli kierrellyt Etelä-Amerikassa jo jonkin aikaa. Tutustuttuaan Boliviassa itävaltalaiseen Karl Ruchprecteriin, joka oli viidakossa kuin kotonaan, Yossi päätti liittyä porukkaan, joka oli lähdössä samoilemaan sademetsään.
Karl oli lupautunut ryhmän oppaaksi. Yhteishengen puuttumisen takia joukko kuitenkin hajosi. Yossi jäi Kevin Galen kanssa kahdestaan. Miehet jatkoivat retkeä omin neuvoin Ipuramajokea pitkin omatekoisella lautalla.
Kaikki sujui hyvin siihen asti, kun lautta osui koskessa kiveen. Kevin putosi veteen, mutta hän onnistui pääsemään pian rannalle.

Yossi Ghinsberg
Kuka? Yossi Ghinsberg, israelilainen reppumatkailija
Milloin? 1.–20. joulukuuta 1981
Mitä ja Missä? Yossi Ghinsbergin lautta osui kiveen, kun hän oli laskemassa sillä Ipuramajoessa olevaa koskea. Ghinsberg onnistui pelastautumaan rannalle. Sitten hän alkoi taistella itselleen tietä Amazonin sademetsän läpi.
Vaarat: villieläimet, uupumus, sairaudet, yksinäisyys
Yossi sen sijaan syöksyi lautan kappaleiden mukana virtapaikan ohi eikä nähnyt enää Keviniä. Kun Yossi oli noussut kuivalle maalle, hänestä alkoi tuntua siltä, että hän oli aivan hukassa.
Joka puolella oli läpitunkematonta viidakkoa, joka vilisi vaarallisia eläimiä, eikä hänellä ollut asetta eikä kompassiakaan. Lähimmät kylät olivat varmasti useiden päivämatkojen päässä.
2. joulukuuta: Hokeminen valoi uskoa
”Olen tekijämiehiä”, Yossi toisti hiljaa mielessään, kunnes hän nukahti kasveista tekemälleen makuupaikalle. Hän ei muistanut, mistä hokema oli peräisin, mutta se tuntui antavan hänelle voimaa ja rohkeutta. Aamulla hän ei ollutkaan enää epätoivon vallassa. Hän tuli ajatelleeksi mukaan otettua eväspussia, joka saattoi hyvinkin olla vielä tallessa lautan jäännösten seassa.
Yossi lähti kapuamaan varovasti rantapengertä alas. Märkä maa oli liukasta, mutta riskinotto kannatti: kuminen eväspaketti lojui lautanhylyn vieressä. Yossi tunsi suurta kiitollisuutta, kun sai eväät käsiinsä.
Pussin sisältö oli kastunut lievästi, mutta riisi ja pavut eivät olleet menneet pilalle.
Syötävän lisäksi siihen oli pakattu hyönteisverkko, kartta, punainen poncho, taskulamppu, ensiapupakkaus ja Yossin enon antama pieni kabbala-kirja.
Yossi oli iloinen, että hänen aina mukana kuljettamansa juutalainen tekstikokoelma oli kunnossa.
Hän oli saanut sen pari päivää enonsa kuoleman jälkeen ja uskoi, että se suojeli häntä vaaroilta ja vahingoittumiselta.

Yossi Ghinsbergillä oli mukanaan kabbala-kirja, jonka hän oli saanut enoltaan. Juutalainen mystiikka auttoi häntä jaksamaan viidakossa.
6. joulukuuta: Hyttyskarkote pelasti
Yossi tajusi nopeasti, että Kevin ei löydä häntä, ja oli vähän huolissaan toverinsa kohtalosta. Yossi piti kuitenkin tärkeimpänä pelastaa oman henkensä.
Karl Ruchprecterin piirtämää alkeellista karttaa tutkittuaan hän päätti yrittää suunnistaa Curiplayan leiripaikkaan. Se oli luultavasti vain muutaman päivämatkan päässä. Yossi alkoi kulkea joenvartta pitkin, mutta hän joutui vähän väliä kääntymään ja kiertämään esteitä.
Kun ilta alkoi pimetä, Yossi oli juuri mäen päällä. Hänen oli siis jäätävä sinne yöksi.
Puista tippui vielä pisaroita sateen jäljiltä, kun Yossi etsi sopivia lehtiä makuualustaksi.
Kun vuode oli valmis, hän levitti hyönteisverkon tuen varaan sen päälle teltaksi. Verkon reunoille hän nosteli kiviä, jotta esimerkiksi käärmeet eivät pystyisi luikertelemaan hänen kimppuunsa.

Yossi Ghinsberg oli 22-vuotias, kun hän kierrellessään Etelä-Amerikkaa joutui elämänsä seikkailuun.
Viidakossa Yossi oli jo ehtinyt törmätä yhteen myrkkykäärmeeseen, jonka purema voi lamauttaa hermoston.
Ennen nukkumaanmenoa Yossi kietoutui vielä ponchoon ja pani hatun päähänsä pysyäkseen koko yön lämpimänä. Yossi pani käden ulottuville tyhjän säilykepurkin ja teelusikan.
Hän aikoi säikyttää pedot tiehensä rummuttamalla peltiä, jos hän huomaisi niitä lähistöllä. Hän ei nähnyt mitään yön pimeydessä, mutta hän kuunteli luonnon ääniä. Hän kuulikin oksan risahtavan ihan vieressä.
Risahdus toistui monta kertaa, ja Yossi oli erottavinaan niiden välillä hiljaisia hiipiviä askelia. Hänestä alkoi tuntua siltä, että aivan lähietäisyydellä liikkui jokin iso peto.
Yossi tarttui säilykepurkkiin ja lusikkaan ja alkoi säestää hus-huutojaan villillä rummutuksella.
Tassuttelu ei kuitenkaan loppunut. Kun Yossi valaisi makuupaikkansa ympäristöä taskulampulla, valokeila osui hiljaa paikallaan seisovaan jaguaariin.

Pelokas peto hyökkää
Jaguaari ei yleensä saalista ihmisiä. Se voi kuitenkin hyökätä ihmisen kimppuun, jos se tuntee olonsa uhatuksi. Jaguaari pystyy kyllä tappamaan ihmisen. Jaguaari käy herkästi ihmisen kimppuun, kun se...
Suuri täplikäs kissa piti yhtä jalkaa ylhäällä, mutta laski sen maahan, kun Yossi kirkui täristen: ”Häivy senkin paskiainen!”
Yossin päähän pälkähti, että hänellähän oli ase: hyttyssuihke. Hän pani ponnekaasun palamaan sytyttimellään ja sai aikaan räjähdyksen, joka kärvensi hänen käsiensä ihokarvat ja sokaisi hetkeksi hänen silmänsä.
Äänekäs valoshow oli liikaa jaguaarille, sillä pedosta ei näkynyt enää jälkeäkään, kun Yossi vähän myöhemmin valaisi lampullaan tienoota. Jännitys laukesi.




Keho virittyy puolustusvalmiuteen
Lajinkehityksen aikana ihmiselle on syntynyt eri keinoja reagoida esimerkiksi petojen aiheuttamaan vaaraan. Niitä on äkillinen stressi, joka kiihdyttää sykettä ja hengitystä ja herkistää aisteja.
Mantelitumake ja hypotalamus tuottavat stressihormoneja
Aistit, kuten näkö, välittävät aivoille tietoa vaarasta. Ohimolohkoissa sijaitsevat kaksi mantelitumakkeiksi (keltainen) kutsuttua hermosoluryhmää ottavat tiedon vastaan ja siirtävät sen hypotalamukseen (lila). Se taas käynnistää stressihormonien tuotannon.
Stresshormonit kulkevat elimistössä
Veri kuljettaa viestiaineita lisämunuaisiin.
Lisämunuaiset nopeuttavat ajatuksenjuoksua
Lisämunuaiset muun muassa tihentävät sykettä, tehostavat verenkiertoa ja jäntevöivät lihaksia vapauttamalla adrenaliinia ja noradrenaliinia. Ne myös sujuvoittavat ajattelua.
12. joulukuuta: Yossi seurasi jälkiä
Yossi jatkoi matkaa ja alkoi pikkuhiljaa tottua viidakossa liikkumiseen. Hän rupesi syömään luonnon antimia: marjoja ja hedelmiä sekä joesta pyydystämiään kaloja.
Hän oppi myös arvioimaan nopeasti, sopiko jokin paikka yöpymiseen vai ei. Sateisiin, kuumuuteen ja kosteuteen Yossin oli kuitenkin vaikea sopeutua.
Hänelle oli ilmestynyt jalkoihin ihottumaa ja haavaumia, joiden takia käveleminen oli yhtä tuskaa.
Yossi piti mielialaa korkealla kuvittelemalla mukavia asioita, kuten runsaita aterioita, ja muistuttamalla itselleen, että Curiplaya ei voinut enää olla kaukana.
Toivo vahvistui, kun hän huomasi tuoreen viidakkoveitsen viillon puun kyljessä. Seudulla oli siis liikkunut hiljattain ihmisiä.
Yossi löysi pehmeästä maasta tutunnäköisiä kengänjälkiä. Niiden täytyi olla Kevinin jättämiä, sillä kumppanuksilla oli samanlaiset jalkineet.
Yossi lähti seuraamaan jälkiä ja päätyi jyrkästi nousevan rinteen juurelle. Pelkällä tahdonvoimalla hän kapusi ylös.

Kulkureitillä oli tuttuja kuoria: Yossi oli syönyt vähän aikaa sitten ihan samoja hedelmiä.
Voimat alkoivat pettää, ja Yossi kaatui rähmälleen liejuiseen maahan. Hän joutui epätoivon valtaan tajuttuaan, että hän oli palannut omia jälkiään myöten takaisin.
Kevin tuskin tulisi vastaan, sillä Yossi oli alkanut kiertää kehää. Hän oli päätynyt samaan paikkaan, jossa hän oli ollut kolme tuntia aiemmin.

Kiintopisteet tukevat suuntavaistoa
Jos ihminen eksyy, hän alkaa kulkea ristiin rastiin tai kehää ja väsyy ennen pitkää.
Ilmiötä on tutkittu Saksassa biologisen kybernetiikan Max Planck-instituutissa. Saksalaisessa sekametsässä ja Tunisian aavikolla tehtyjen kokeiden mukaan eksyksissä oleva ihminen ei yleensä tajua kääntyilevänsä, vaan hän
luulee kävelevänsä suoraan.
Satelliittipaikannus paljasti, että suunta pystytään pitämään parhaiten silloin, kun saadaan suunnistusapua auringolta tai kuulta. Jos kiinnekohtia ei pysty erottamaan tai niitä ei ole, kulku muuttuu kiertelyksi ja kaarteluksi. Forsøgspersonerne, som ikke kunne se solen, mistede altså orienteringen og gik de blå linjer. Omvendt gik forsøgspersoner, som kunne se solen, den gule linje.
Ilmiö voi johtua siitä, että ihmisen on vaikea edetä luonnossa täysin suoraan, vaikka hän tietäisikin olinpaikkansa.
17. joulukuuta: ”Minä mätänen”
Karvaan pettymyksen koettuaan Yossi päätti pysytellä mahdollisimman lähellä jokea, jotta hän ei joutuisi toistamiseen pois oikeasta suunnasta.
Rankkasateet saivat kuitenkin joen tulvimaan. Yossin oli pakko etsiä kuivempi reitti. Kauemmas joenvarresta siirtymiseen oli toinenkin syy: nälkä.
Yossi ei ollut löytänyt kahteen päivään tarpeeksi syötävää. Metsässä Yossi sai haavan käteensä, kun hän iski sen oksaan yrittäessään tarttua käärmeeseen.
Haavasta vuoti verta. Kipu oli kuitenkin pientä verrattuna tuskaan, jonka hänen jalkansa aiheuttivat.
Iho oli täynnä punaisia täpliä, ja kun tuore haava tulehtui hetkessä, Yossi ajatteli alistuneesti:
”Minä mätänen.”

Hyönteisten pistot ja puremat voivat tulehtua. Viidakossa on vaikea välttyä haittamikrobeilta.
18. joulukuuta: Jalat juuttuivat liejuun
Yossi oli nähnyt edellispäivänä lentokoneen. Koska se oli lentänyt matalalla aivan puiden latvojen tuntumassa, hän arveli, että häntä etsittiin nyt toden teolla. Yossi tajusi, että kasvillisuuden seasta häntä ei löydettäisi ikinä.
Siksi hän kääntyi ympäri ja palasi rantaniittyä muistuttavalle paikalle, jonka hän oli ohittanut vähän aiemmin, vaikka hän oli huomannut siellä jaguaarien jälkiä.
Yossi ei ollut syönyt juuri mitään viikkoon, ja hän alkoi olla pelkkää luuta ja nahkaa. Peruskuntokin osoitti jo pettämisen merkkejä. Yossi piti tappiomielialaa loitolla mielikuvitusystävän avulla. Hän kuvitteli vierelleen oikein miellyttävän tytön, joka rakastaa häntä ja pitää hänestä huolta.
Yossi jutteli tytölle ihan kuin oikealle ihmiselle ja tokaisi: ”Kohta löydämme jotain syötävää.” Ja näin kävikin. Yossi huomasi maassa apinoiden puusta pudottamia hedelmiä. Hän haukkasi niistä yhtä.
Maku ei ollut kaksinen, sillä hedelmä oli jo alkanut pilaantua ja siinä luikerteli pieniä matoja.
Yossi oli kuitenkin niin nälkäinen, että hän ei välittänyt asiasta, vaan hän söi joka ikisen hedelmän.

Ihminen kaipaa seuraa
Ihmiselle ei ole hyväksi olla liian kauan yksin. Eristyneisyys ja vuorovaikutuksen puute heijastuvat psyykeen: mieliala laskee ja toimintakyky heikkenee. Tilanteen pitkittyessä vaarana ovat masennus ja itsetuhoinen käyttäytyminen, muistihäiriöt, harhat ja skitsofrenian puhkeaminen.
Pitkään eristyksissä olleet ihmiset eivät välttämättä toivu psyykkisistä vammoistaan. Heillä esiintyy sosiaalisia vaikeuksia sekä pelkoja ahdistusoireita. Monien minä-käsitys häiriintyy, ja kyky ilmaista omia ajatuksia ja
tunteita ja ymmärtää toisten viestejä huonontuu.
Eristys voi muuttaa aivoja. Esimerkiksi Jugoslavian hajoamissotien yhteydessä eristetyillä sotavangeilla todettiin pitkäaikaisia aivojen sähkötoiminnan häiriöitä.
Kun yksinäisyys aiheuttaa henkistä pahoinvointia, helpotusta tilanteeseen voi tuoda mielikuvitusystävä, jolle puretaan huolia ja jolta kysytään neuvoa.
Yossi astui epähuomiossa liejukkoon. Hän upposi saveen vyötäröä myöten. Kauhuissaan hän alkoi huutaa kuin eläin. Hyllyvä maa piti häntä tiukasti otteesaan.
Yossi ajatteli: ”Se siitä. Nyt tuli kuolema.” Hänen mieleensä juolahtivat ensiapupakkauksessa olevat lääkkeet, joilla hän voisi tappaa itsensä, jottei tarvitsisi kärsiä.
Yossi luopui itsemurha-ajatuksesta vanhempiensa vuoksi ja alkoi tehdä uimaliikkeitä.
Ne tehosivatkin: jalat irtosivat liejusta, ja Yossi pääsi ryömimään eteenpäin. Kun hän puhdisti itseään kurasta, jota oli joka paikassa, hän ei voinut ajatella muuta kuin henkiin jäämistä.
Yossi teki maahan tavallista leveämmän makuusijan ja sanoi mielikuvitusystävälleen: ”Tule, halataan!” Silloin Yossi tajusi vieraantuneensa niin paljon todellisuudesta, että hän oli valmistanut vuoteen kahdelle, ja totesi ääneen:
”Älykääpiö, olet yksin!” Kun Yossi meni nukkumaan, hän tunsi itsensä maailman hylkäämäksi.
Yossi hätkähti, kun jokin pisti häntä reiteen. Hän nappasi sormillaan jalasta hyönteisen, joka osoittautui 2,5 sentin pituiseksi termiitiksi. Yossi puristi purijan kuoliaaksi ja heitti sen menemään. Yhtäkkiä pistely yltyi. Yossi oli termiittien peitossa päästä varpaisiin.

Termiiteillä on vahvat suuosat, joilla ne voivat purra ihmistä ikävin seurauksin.
Hän aloitti varsinaisen teurastuksen, ja kun aamu valkeni, hänen vierellään oli hyönteisenraatoja kasapäin.
Silti Yossi oli jäänyt alakynteen. Hyönteisverkko, reppu ja kengät kuhisivat termiittejä.
Yossi nousi jaloilleen ja juoksi minkä jaloistaan pääsi. Kun hän oli onnistunut ravistelemaan kiusanhenget kimpustaan, hän tajusi, mikä termiittejä oli houkutellut.
Virtsa. Hän oli laskenut alleen. Hän oli siis ollut niin näännyksissä, että hän ei ollut herännyt edes pakottavaan tarpeeseen.
Immuunijärjestelmä aiheuttaa tulehduksen
Ihon tehtäviin kuuluu toimia suojarakenteena. Jos se vaurioituu, elimistöön voi päästä taudinaiheuttajia. Immuunijärjestelmä reagoi tartuntaan tulehduksella.

Elimistön puolustusmekanismi käynnistyy
Esimerkiksi eläimen purema rikkoo ihon, ja vauriokohtaan tarttuu bakteereja (keltainen). Kun elimistö käynnistää puolustusmekanisminsa, kudos tulehtuu. Vauriokohdasta vapautuvat viestiaineet (sininen, vaaleanpunainen ja vihreä) kehottavat immuunijärjestelmän soluja, kuten syöjäsoluja (läpinäkyvä), tulemaan paikalle verisuonistoa pitkin.

Puolustus luo tulehduksen
Tulehduksella on neljä tuntomerkkiä: punoitus, kipu, kuumotus ja turvotus. Oireiden taustalla on verisuonen laajeneminen ja verenkierron kiihtyminen paikallisesti. Muutokset helpottavat syöjäsolujen (läpinäkyvä) siirtymistä siihen kudokseen, josta niiden on tarkoitus tuhota bakteereja (keltainen).
20. joulukuuta: Täpärä pelastus
Yossi löysi vihdoinkin Curiplayan leiripaikan. Siellä ei ollut ristin sielua. Yossi päätti kuitenkin jäädä sinne odottamaan, jos vaikka häntä vielä etsittäisiin.
Yossilla ei ollut mitään syötävää, ja hän kuumeili. Jalat olivat karmeassa kunnossa.
Illalla Yossi oli kuulevinaan puhetta. Hän oli ihan varma, että lähellä oli ihmisiä. Vähän ajan kuluttua hän näkikin kanootin, jossa oli neljä miestä.
Yksi heistä näytti Keviniltä. Yossi kuuli, että hänelle huudettiin: ”Pysy siellä, täältä tullaan!”
Iso kiharapäinen mies oli tosiaan Kevin, joka kertoi vasta myöhemmin, miten hän oli onnistunut pääsemään ihmisten ilmoille. Yossi ei voinut pidätellä tunteitaan vaan alkui parkua.

Kevin Gale löysi 20 päivän kuluttua riutuneen ystävänsä Yossi Ghinsbergin keskellä seisovan bolivialaisen kanssa.