Henrik Ohsten / Nordisk Film
Alkoholinkäyttöä Yhdet vielä -filmissä

Yhdet vielä: Näin alkoholi hidastaa aivojasi

Tanskalainen Oscar-elokuva "Yhdet vielä" leikittelee ajatuksella täydellisestä hiprakasta, mutta alkoholi jättää jälkensä aivoihisi ja kehoosi jo ensimmäisen ryypyn jälkeen.

Kun olut, viini ja kirkkaat soljuvat suusta mahalaukkuun ja verenkiertoon, seurauksena on keveyden ja hyvänolon tunne. Ensisijaisesti alkoholinkäyttö kuitenkin estää viestien kulkua aivoissa.

Tanskalainen elokuva "Druk", joka nähdään Suomessa nimellä "Yhdet vielä", paneutuu ilmiöön ja tutkii, mitä promillemäärän kasvaessa tapahtuu.

Elokuvan perusidea perustuu – väärinymmärrettyyn – väitteeseen, jonka norjalainen psykiatri Finn Skårderud esitti kaksikymmentä vuotta vanhassa italialaisessa viinikirjassa: ihmisellä on syntyessään alkoholia veressään 0,5 promillea liian vähän.

Elokuvassa kuten todellisuudessakin promillen alkoholipitoisuuden ylläpitämisellä on laajoja seurauksia elimistössä ja aivoissa.

Alkoholi etsiytyy oitis aivoihin

Alkoholi eli etanoli on kemiallinen yhdiste, jota esiintyy luonnossa esimerkiksi hedelmien käydessä. Alkoholi luokitellaan myös lamaavaksi päihteeksi.

Kun alkoholimolekyylit pääsevät mahalaukkuun ja ohutsuolen seinämään, niiden pinta- eli epiteelisolut siirtävät ne verenkiertoon.

Seuraa alkoholin matkaa tuopista verisuoniin

Veressä on nyt hieman alkoholia eli yksi promille, joka kiertää kehossa ja tuottaa lämpimän olon laajentamalla verisuonia.

Aivot vievät 15-20 % elimistön verenkierrosta, ja koska alkoholipitoinen veri hakeutuu luonnostaan sinne, missä promilleja on vähemmän, alkoholia kulkeutuu myös aivoihin.

Aivoissa alkoholi vaikuttaa tiettyihin välittäjäaineisiin, jotka kuljettavat viestejä aivosolusta toiseen, ja hidastaa solujen viestimisnopeutta. Ihmisen on vaikeampaa ajatella selvästi ja reaktioaika pitenee.

Osaan aivoista alkoholi vaikuttaa aluksi myönteisesti, sillä niissä alkaa vapautua serotoniinin ja endorfiinin kaltaisia hormoneja eli välittäjaineita, jotka kohottavat mielialaa.

© Dreamstime & Claus Lunau

Näin alkoholi vaikuttaa aivoihin

Jopa lasillinen tai kaksi vaikuttavat aivoihin ja siten myös kehoon. Jo muutama minuutti ensimmäisen alkoholiannoksen jälkeen alkoholi alkaa hidastaa aivoja samaan tapaan kuin nukutusaineet.

Promilleja: 0,5

Tila: Rento, hyvä olo, estot vähenevät

Vaikutusalue aivoissa: Aivokuori.

Heikentyneet kyvyt: Valppaus, harkintakyky

Promilleja: 1,0

Tila: Mukavuus, herkkkyys, tunteikkuus, pahoinvointi, väsymys.

Vaikutusalue aivoissa: Aivokuori, aivojen etuosa.

Heikentyneet kyvyt: Muisti, koordinaatio – etenkin hienomotoriikka.

Promilleja: 2,0

Tila: Mielialan vaihtelut, viha, surullisuus, pakkomielteet.

Vaikutusalue aivoissa: Aivokuori, aivojen etuosa, pikkuaivot.

Heikentyneet kyvyt: Vuorovaikutus, tarkka näkö, järkeily, stereonäkö, puhe, tasapaino.

Promilleja: 3,0

Tila: Aggressiivisuus, piittaamattomuus, masennus, uneliaisuus.

Vaikutusalue aivoissa: Aivokuori, aivojen etuosa, pikkuaivot, aivorunko.

Heikentyneet kyvyt: Lämmönsäätely, rakon hallinta.

Promille: 4,0

Tila: Tiedottomuus, kooma, mahdollinen kuolema.

Vaikutusalue aivoissa: Koko aivot.

Heikentyneet kyvyt: Hengittäminen, sydämen syke.

Promilleja +5,0

Tila: Suuri kuoleman todennäköisyys

Alkoholi jättää ohimeneviä ja pitkäaikaisia jälkiä

Sekä keho että aivot maksavat kovan hinnan liiallisesta alkoholinkäytöstä. Maksa joutuu ponnistelemaan alkoholin hajottamiseksi, ja prosessissa syntyy myrkkyjä, jotka aiheuttavat krapulan.

Ajan mittaan liikakuormitus voi aiheuttaa maksan arpeutumista tai rasvoittumista ja estää sitä toimimasta kunnolla. Alkoholisteilla alkoholin nauttiminen voi aiheuttaa myös muistikatkoksia.

Alkoholi poistaa elimistöstä nestettä ja nestehukka voi saada aivot kutistumaan. Se selittää seuraavan päivän kuivan suun ja päänsäryn.