Sinun on vaikea oppia uutta ja muistaa asioita oikein. Ongelmat johtuvat siitä, että aivot eivät ole päässeet tyhjentämään itseään tuoreista ärsykkeistä. Siksi niiden kapasiteetti osoittaa loppumisen merkkejä.
Kehosi siirtyy hälytystilaan. Unenpuute saa aivot kiihdyttämään stressihormonien tuotantoa. Niiden vaikutuksesta syke nopeutuu ja verenpaine kohoaa. Ruoansulatus sen sijaan hidastuu tai jopa pysähtyy.
Tulet alttiiksi bakteeri- ja virustartunnoille. Valvominen haittaa tiettyjen puolustussolujen muodostumista. Ilman niitä immuunijärjestelmä ei pysty tunnistamaan eikä tuhoamaan taudinaiheuttajia.
Todellisuudentajusi hämärtyy. Mielen tuottama aistimus tuntuu todelta, koska aivojen eri osat eivät tee normaalisti yhteistyötä. Kun esimerkiksi harhanäky syntyy, näköalueet aktivoituvat ilman aitoja hermoimpulsseja.
11 vuorokautta ja 24 minuuttia. Sen pidempää aikaa ei kukaan ole selviytynyt nukkumatta. Ennätyksen teki yhdysvaltalainen lukiolainen Randy Gardner vuonna 1964, ja se on ilmeisesti mahdoton rikkoa.
Ihminen ei jaksa taistella vastaan, kun uni tarpeeksi painaa silmäluomia. Syynä on muun muassa se, että unihormoni adenosiinin määrä kasvaa koko ajan ihmisen ollessa valveilla. Lopuksi adenosiinitaso on niin korkealla, että aivot eivät enää kestä sitä, vaan uni saa ne valtaansa.