Taistelu hienhajua vastaan

Niin sanottu hiensiirto on yksi hikoiluhaittojen eliminoimiskeinoista.

Vaikka edullinen bakteerikanta tekee olon raikkaammaksi, hieneritystä voi olla tarpeen hillitä esimerkiksi hermomyrkky- tai mikroaaltokäsittelyn avulla.

Vuonna 2016 kiinalaiset tutkijat löysivät sitä paitsi geenin, jonka tutkimus ehkä auttaa kehittämään yhä tehokkaampia keinoja hienerityksen hillitsemiseen.

Hikirauhasia on kahdenlaisia

Ihmisellä on noin 2–4 miljoonaa hikirauhasta. Ne jakautuvat kahteen tyyppiin: pieniin (sininen) ja suuriin (punainen).

Pieniä hikirauhasia on ympäri vartaloa, mutta niitä on erityisen paljon käsissä ja jaloissa. Suuria hikirauhasia on esimerkiksi kainaloissa ja nännien alueella.

Haihtuessaan hiki viilentää kehoa

Hikoileminen on normaalia ja välttämätöntä, sillä sen avulla säädellään ruumiinlämpöä.

Hellepäivänä ei tarvitse paljon ponnistella, kun hiki jo nousee pintaan samalla tavalla kuin esimerkiksi kuntoilun aikana.

Hikoilu on sen merkki, että kehon täytyy päästä eroon ylimääräisestä lämmöstä.

Kun hiki alkaa pisaroida iholla, neste on lämmintä ja se höyrystyy. Haihtuminen sitoo lämpöenergiaa, joten keho jäähtyy, kun ilma kuljettaa ylimääräistä lämpöä pois.

Jos hien kuivaa iholta pyyhkeellä tai hiki tippuu isoina karpaloina, ei tapahdu haihtumista, joka on viilenemisen edellytys.

Siitä seuraa, että lämmönsäätelyjärjestelmä voimistaa hikoilua estääkseen kehoa kuumenemasta liikaa.

Hieneritystä säätelee muun muassa hypotalamus, joka on pieni alue väliaivojen pohjaosassa.

Se toimii termostaattina ja lämpömittarina, joka mittaa aivoissa virtaavan veren lämpötilan.

Jos se on liian korkea, hypotalamus lähettää hermoston kautta viestin ihossa eri puolilla kehoa sijaitseville 2–4 miljoonalle hikirauhaselle.

Niitä on kaikkialla muualla kuin huulissa, esinahkassa, pienissä häpyhuulissa, terskassa ja klitoriksessa. Hypotalamuksen käsky saa hikirauhaset käynnistämään hienerityksen.

Kehoa uhkaavan kuumenemisen lisäksi hikoilua aiheuttavat hermostuneisuus, ahdistus, pelko, jännitys, kipu ja monet muut voimakkaat – enimmäkseen kielteiset – tunteet.

Ne vaikuttavat limbisen järjestelmän kautta hikirauhasiin. Puhutaankin kylmästä hiestä.

On siis aivan normaalia, että esimerkiksi kämmenet kostuvat, kun hermoillaan ennen julkista esiintymistä tai ensitreffejä.

Ilmiön syytä ei tiedetä, mutta pidetään mahdollisena, että kämmenien kostuminen on luonnonvalinnan näkökulmasta tarkasteltuna ihmislajille hyödyllinen ominaisuus.

Esimerkiksi muinaiset metsästäjät saattoivat saada paremman otteen aseistaan, kun kädet tulivat hieman kosteiksi heidän aistiessaan saaliseläimen aiheuttaman vaaran.

Sen sijaan jos kämmenien iho muuttuu ihan märäksi, vaikutus on juuri päinvastainen.

Valheenpaljastin mittaa kosteutta

Tunneperäistä hikoilua ei voi estää, vaan se alkaa tiedostamattomasti.

Tätä hallitsematonta tapahtumasarjaa on käytetty hyväksi valheenpaljastuksessa, jossa mitataan kehoon kiinnitettävällä laitteella, polygrafilla, muun muassa ihon sähkönjohtavuutta.

Siihen vaikuttaa kosteus. Valehtelusta johtuva hermostuminen taas aiheuttaa hieneritystä.

Teoriassa polygrafi on varsin luotettava, koska ihmisen on vaikea valehdella niin, ettei hermosto kiihdytä hikirauhasten toimintaa.

Tulosten arviointia vaikeuttaa kuitenkin se, että myös tilannejännitys saa helposti hien nousemaan pintaan.

Kolme litraa hikeä tunnissa

Hienhajusta ja märistä kainaloista kärsii tutkimusten mukaan yli 20 prosenttia ihmisistä.

Vain pienessä osassa tapauksista haitat ovat niin vakavia, että on syytä hakeutua hoitoon.

Useimmat paljon hikoilevat tai nopeasti hieltä haisevat saavat riittävästi apua sellaisista hygieniatuotteista kuin antiperspirantit, deodorantit ja puhdistusaineet.

Runsas hikoilu on yleensä suurempi ongelma silloin, kun hiki helmeilee muuallakin kuin kainalokuopissa.

Jos joutuu vaihtamaan monta kertaa päivässä vaatteita, sukkia ja kenkiä hikoilun takia, kyseessä on liiallinen hieneritys.

Liikahikoilua esiintyy noin kolmella prosentilla aikuisista. Diagnoosin saaneet voivat erittää 4–5 kertaa normaalia enemmän hikeä.

Keskimäärin hikeä erittyy 0,5–2 litraa vuorokaudessa. Hien määrä riippuu kuitenkin ympäristön lämpötilasta ja fyysisestä aktiivisuudesta.

Helteessä rehkittäessä hikeä voi valua keskiarvon verran tunnissa. Yhdysvaltalainen maratoonari Alberto Salazar pitää hallussaan epävirallista hikoiluennätystä.

Kun hän valmistautui Los Angelesin kesäolympialaisiin vuonna 1984, hän harjoitteli ilmastohuoneessa sopeutuakseen odotettavissa olevaan kuumuuteen ja auringonpaahteeseen.

Hänen hienerityksekseen mitattiin 3,06 litraa tunnissa. Itse maratonin aikana Salazar eritti 5,43 kiloa hikeä, mikä oli 8,1 prosenttia hänen ruumiinpainostaan. Liikahikoilu sen sijaan johtuu selittämättömästä hikirauhasten yliaktiivisuudesta, jonka yhteys lämmönsäätelyyn on epäselvä.

Jatkuva runsas hieneritys hankaloittaa elämää ja altistaa erilaisille iho-ongelmille, kuten ihottumalle ja taipeiden hautumille. Lisäksi se voi aiheuttaa psyykkisiä ongelmia sosiaalisen kanssakäymisen vaikeutuessa.

Seurauksena saattaa olla itsestään vaikeutuva tila: kun jännittää ja häpeää hikoilua, hermosto vain kiihdyttää hieneritystä. Kierre johtaa pahimmillaan eristymiseen ja muuhun välttämiskäyttäytymiseen.

Liikahikoilua esiintyy suhteellisesti eniten tytöillä. Usein jo lapsuudessa alkava hieneritys voimistuu murrosiässä ja voi jatkua tavallista voimakkaampana koko elämän.

Osa asiantuntijoista uskoo, että liikahikoilun taustalla on hermoston hikirauhasia aktivoiva toiminta, osa taas pitää todennäköisenä syynä siihen hormonihäiriötä.

Kiinalaistutkijoiden vuonna 2016 löytämää geeniä on myös ehdotettu mahdolliseksi laukaisevaksi tekijäksi.

On tiedetty jo pitkään, että liikahikoilu on osittain perinnöllistä. Vaikka sen esiintyvyys väestössä on noin kolme prosenttia, riski suurenee 50 prosenttiin, jos joku lähisukulainen kärsii siitä.

Yuan-Rong Tu ja hänen kollegansa kiinalaisesta Fujianin lääketieteellisestä korkeakoulusta lähtivät siitä oletuksesta, että AQP5-geeni, joka ohjaa vesikanavan muodostumista hikeä tuottavien solujen kalvoon, on merkityksellinen.

Koska hiki virtaa kirjaimellisesti tämän kanavan kautta ulos, tutkijat epäilivät, että liikaa hikoilevilla ihmisillä soluihin syntyy normaalia enemmän vesikanavia.

Tutkimuksessa selvitettiin vesikanavien määrän yhteys AQP5-geenin aktiivisuuteen. 30:llä liikaa hikoilevalla suhde oli aivan erilainen kuin vertailuryhmän jäsenillä.

Voimakkaasta hienerityksestä kärsivillä AQP5-geeni toimi kolme kertaa normaalia vilkkaammin, ja heillä oli kaksinkertainen määrä vesikanavia hikirauhasissaan. Hermomyrkky lamauttaa rauhaset

Hermomyrkky lamauttaa rauhaset

Jo nykyään pystytään vaikuttamaan erittyvän hien määrään eri keinoilla. Esimerkiksi käsien ja jalkojen hikoilua hoidetaan kylvettämällä niitä vedessä, johon johdetaan heikko sähkövirta.

Oletettavasti ihon sähköisesti varautuneet molekyylit, suolaionit, korvautuvat tällöin alumiini-ioneilla, jotka estävät hikeä erittymästä. Vaikutus kestää pari viikkoa.

Toinen hyvin dokumentoitu hoito perustuu hermomyrkky botuliiniin, joka tunnetaan paremmin ryppyjä häivyttävien Botox-ruiskeiden tehoaineena.

Botuliini lamauttaa hikirauhasten toiminnan estämällä aivojen lähettämien viestien perillemenon. Käsittelyn teho säilyy jopa puoli vuotta. Lisäksi kainaloiden hikirauhasia voidaan polttaa mikroaalloilla, jotka tunkeutuvat ihoon.

Hiensiirto poistaa hajuhaitat

Erittyvän hien määrästä riippumatta hikoilu voi aiheuttaa kiusallisen ongelman: lemun. Itse hiki ei kuitenkaan haise. Pistävän hienhajun syntyminen on mahdollista vain, kun kaksi ehtoa täyttyy.

Ensinnäkin nesteen pitää olla peräisin suurista hikirauhasista, joita on kasvoissa, kainaloissa sekä sukupuolielinten ja peräaukon ympärillä.

Suuret hikirauhaset eivät tuota varsinaista hikeä, vaan eritettä, joka tavallisten suolojen lisäksi sisältää muun muassa sellaisia yhdisteitä kuin maitohappoa ja ureaa eli virtsa-ainetta.

Toiseksi pitää olla bakteereja, jotka hajottaessaan näitä molekyylejä saavat aikaan pahanhajuisia aineenvaihduntatuotteita.

On epäselvää, mitä päämäärää kainaloihin ja nivusiin vapautuva suurten hikirauhasten erite palvelee.

Todennäköisesti kyseessä on jäänne ajalta, jolloin yksilöiden ominaishaju oli nykyistä merkittävämpi tekijä ihmisten seksuaalivalinnassa. Jokaisella on kainalokuopissa omanlaisensa bakteerikanta.

Niissä viihtyvistä bakteerisuvuista ennen kaikkea nämä kolme aiheuttavat hienhajua: Staphylococcus, Corynebacterium ja Anaerococcus.

Se, kuinka pahasti hiki haisee, riippuu bakteerijakaumasta ja bakteerien kokonaismäärästä.

Belgialainen lääkäri Chris Callewaert Kalifornian yliopistosta kartoitti vuonna 2013 yhdeksältä koehenkilöltä kainaloiden bakteerikasvuston ja totesi, että hienhajun kannalta keskeisten kolmen suvun bakteerien osuudet voivat vaihdella paljon.

Löytö innoitti Callewaertin tekemään jatkotutkimuksen, jonka tuloksen hän julkisti 2016.

Kokeeseen osallistui 18 lähisukulaisparia, jonka toinen osapuoli kärsi hyvin pahanhajuisesta kainalohiestä. Callewaert otti tuskin koskaan haiskahtavan parikin kainaloista bakteereja ja levitti ne haisulin kainaloihin.

Jonkin ajan kuluttua tarkkanenäiset asiantuntijat saivat tehtäväkseen arvioida säännöllisin välein koehenkilöiden ominaishajua.

Aistinvarainen arviointi antoi yksiselitteisen tutkimustuloksen: 16 koehenkilöllä lähisukulaiselta siirretyt bakteerit muuttivat jo muutamassa päivässä ominaishajun selvästi miellyttävämmäksi ja taittoivat kärjen pistävimmältä lemulta.

Seurannan mukaan vaikutus kesti parhaassa tapauksessa toista vuotta.

Ennen kuin ryntää pyytämään joltakulta kainalobakteereja, kannattaa onkia hyvin varovasti korvakäytävästä vähän vaikkua.

Jos korvavaha on kovaa ja kuivaa, ei todennäköisesti tarvitse olla huolissaan kainaloiden löyhkäämisestä.

Tällä asialla on yhteys ABCC11-geenin muunnokseen, joka ei vain määrää vaikun ominaisuuksia vaan myös vaikuttaa siihen, mitä aineita suurten hikirauhasten erite sisältää.

Kova ja kuiva korvavaha kulkee käsi kädessä eritteen kanssa, jossa on vain vähän pahanhajuisia bakteerien aineenvaihduntatuotteita aiheuttavia aineita.

Kyseinen geenimuunnos on tavallisempi idässä. Länsimaalaisilla vaikku on yleensä pehmeää ja kosteaa, joten lännessä monet tuoksahtavat hielle luonnostaan.